Pitkän uran kansainvälisillä balettiestradeilla tehnyt Alpo Pakarinen on sitä mieltä, että suomalaisille golfin harrastajille tuputetaan liikaa teknisiä yksityiskohtia.
Kartanogolfin toimitusjohtaja Petteri Ruuskanen tiedusteli kesällä M65-ikäluokan SM-lyöntipeliturnaukseen valmistautuvalta Alpo Pakariselta, minkälainen tulos vaaditaan voittoon Joroisissa pelattavassa 36 reiän kilpailussa. Jälkimmäinen vastasi: ”Par-tahdissa, jos kultamitalin aikoo ottaa.”
Pakarinen ei ollut oikeassa. Voitto olisi irronnut jo tuloksella +5, mutta mestaruudesta tavallista kiinnostuneempana hän – varmuuden vuoksi – itse pelasi kilpailussa tuloksen par.
Aikamoinen suoritus 66-vuotiaalta golfarilta.
”Annoin myrskyvaroituksen harjoituskierroksella pelaamalla tuloksen 68”, Pakarinen sanoo, ja mainitsee, että Ari Vauhkosen osallistuminen turnaukseen antoi lisää puhtia.
Tunnen radan jokaisen kolkan kuin omat taskuni.
Vauhkonen on Finnish Senior Tourin pitkäaikainen yksinvaltias. Hän pysyi Pakarisen kyydissä ensimmäisen kierroksen, mutta joutui antamaan toisena kilpailupäivänä periksi.
”Olihan minulla tietysti kotikenttäetu. Olen pelannut täällä kentän perustamisesta lähtien vajaat 30 vuotta. Tunnen radan jokaisen kolkan kuin omat taskuni.”
Pakarinen ei ole vain kartanogolfilaisten ihailema esimerkillinen ja taitava pelaaja. Hän vastaa kentän pro-palveluista, ja on kouluttanut harrastajia Joroisissa jo yli 20 vuotta. Siilinjärveltä lähtöisin oleva Pakarinen opiskeli proksi vasta keski-ikäisenä, sitä ennen hän loi pitkän uran täysin toisenlaisissa ympyröissä.
Alpo Pakarinen (toinen vas.) näytti kotimaiselle senioritähdelle Ari Vauhkoselle (ensimmäinen vas.) kaapin paikan 65-vuotiaiden lyöntipelimestaruuskilpailuissa.
Hän kiinnostui lapsena balettitanssista ja suuntasi nuorena miehenä opiskelemaan alaa Lontooseen. Sieltä tie vei Manchesterin ja New Yorkin kautta Los Angelesiin maailmankuululle tanssiestradille. Alpolla ei ollut Kaliforniaan muuttaessaan erityisen positiivista mielikuvaa golfista.
Tajusin nopeasti, että kyseessä on laji, joka vaatii hyvää rytmiä ja tasapainoa.
”Golf näytti laiskojen ihmisten hölmöltä pallon perässä kävelemiseltä, eikä mulla ollut hommaa kohtaan mitään kiinnostusta. Sain sittemmin tilaisuuden kokeilla lajia joskus 80-luvun puolivälissä, ja jäin heti koukkuun.”
Pakarinen alkoi harrastaa golfia intohimoisesti ja rakensi omatoimisesti itselleen svingin. Tasoitus putosi 2,5 vuodessa kuuden-seitsemän paikkeille.
”Mietin aluksi, miten sitä voikaan olla palloa lyödessään niin kömpelö. Tajusin nopeasti, että kyseessä on laji, joka vaatii hyvää rytmiä ja tasapainoa.”
Niistä Pakarisella ei ole koskaan ollut puutetta. Hyvän motoriikan omaavana hän pyrki omaksumaan mahdollisimman paljon Ernie Elsin pehmeästä liikeradasta. Tanssitausta auttoi kopioimaan myös nuoren Tiger Woodsin dynaamista toimintaa.
Pakarinen lopetti balettitanssijan uransa 90-luvun lopulla, ja siirtyi kolmeksi vuodeksi Kuopio tanssii ja soi -festivaalin taiteelliseksi johtajaksi. Sitä ennen hän suoritti valmentajatutkintoja Vierumäellä ja Kuortaneen urheiluopistossa, ja teki pron töitä, aina kun festivaaleihin liittyviltä kiireiltään ennätti.
Viimeiset 15 vuotta Pakarinen on omistautunut pelkästään pron ammattiin. Joroisten Kartano Golfin lisäksi hän on työskennellyt prona Revontuli Golfissa, Tarina Golfissa ja Tahkolla.
”Golfopettajan työ on muuttunut vuosien varrella. Yksityistunteja ei juuri enää oteta, klinikkasysteemit ovat tulleet tilalle. Kova kilpailu on laskenut myös kurssien hinnat puoleen.”
Sulava, luonnollinen liike on tärkeintä. Jenny Chang ja Alpo Pakarinen Pähkinänsärkijä-baletissa Los Angelesissa.
Finnish Senior Tourilla Pakarista ei juuri ole näkynyt. Kiinnostusta olisi, mutta hänen mukaansa kiertueen kaikki kisat ovat sen verran tukevasti ”susirajan alapuolella”, että lähtemättä jää.
Kun kausi Suomessa on ohi, Pakarinen pakkaa laukkunsa ja lähtee Espanjan Fuengirolaan. Siellä hän on viettänyt vuodesta sen viileämmän puolikkaan jo pidempään.
Täällä Savon sydämessä on rauhallista ja hyvä olla.
Alpo kertoo, että olisi voinut valita tanssiopettajan uran, mutta silloin olisi melkein pitänyt jatkaa asumista maailmalla tai muuttaa vähintään Helsinkiin.
”Sain aikoinaan tarpeekseni suuren maailman kirkkaista valoista. Täällä Savon sydämessä on rauhallista ja hyvä olla. Parempaa paikkaa en tiedä kuin kesämökkini Rantasalmella.”
Opetustyötä hän aikoo jatkaa niin kauan kuin kiinnostusta riittää, ja muistelee samalla erästä uransa aikaista tuolissa paikoillaan kököttänyttä 85-vuotiasta balettimestaria.
”Sitä olen joskus miettinyt, kuinka pitkälle olisin pelaajana päässyt, mikäli joku olisi lyönyt minulle golfmailan käteen vähän nuorempana. Jos olisin uhrannut golfiin samanlaisen työmäärän kuin balettiin, olisin luultavasti saavuttanut muutakin kuin senioreiden suomenmestaruuden.”
Tanssia Pakarinen seuraa edelleen mahdollisuuksiensa mukaan. Kuopio tanssii ja soi -festivaalissa hän käy vuosittain tarkastamassa, ”mitä Jorma (taiteellinen johtaja Uotinen) on saanut aikaan”. Lisäksi hän tekee säännöllisiä visiittejä Suomen kansallisoopperaan ja -balettiin.
Niin lyöt palloa kuin kävelet
Pakarinen ei halua jakaa oppilailleen yksityiskohtaista nippelitietoa. Hän puhuu asioista mielellään kansantajuisesti, ja korostaa rohkeutta – pelotonta asennetta golfkentällä.
”Oppilaalle ei saa puhua virheistä, puutteista kylläkin. 50 prosenttia epäonnistumisesta on pelkoa. Jos toistat tarpeeksi monta kertaa toiselle sanan ”virhe”, se menee väkisinkin korvien väliin. Pelkästään sana ”golf” aiheuttaa ylimääräisiä odotuksia vähemmän pelanneilla. Ja kun mainitaan ”svingitekniikka”, ihminen jäykistyy täysin. Myös huonojen osumien analysointi on pelkästään haitallista.”
Hän haluaisi suomentaa mahdollisimman monta golftermiä kansan suuhun sopivaksi. Pakarisen mielestä savolainen lyö palloa paljon rennommin ”huitaisemalla” kuin svingaamalla.
”Golf on tehty termeillä turhan hienoksi lajiksi, ja se pelkästään saa jo ihmiset epävarmaksi. Ei tämä mitään ydinfysiikkaa ole, vaikka jotkut yrittävät lajista parhaansa mukaan sellaista tehdä.”
Itsensä kanssa ”sinuiksi jo nuorena” tullut Pakarinen kertoo olevansa parhaimmillaan kilpailutilanteessa. Tämä on varsin loogista yleisön edessä esiintymään tottuneelle taiteilijalle. Päätös ryhtyä pelottomaksi on hänen mukaansa kuitenkin jokaisesta itsestään kiinni.
”Kaikki luovat omat ajatuksensa ja fobiansa. Puhutaan range-pelaajista, jotka lyövät palloa hienosti harjoituskentällä, mutta eivät saa siirrettyä osaamistaan pelitilanteeseen. Tanssimaailmassakin on niin sanottuja studiotanssijoita, jotka tekevät täydellistä työtä ilman yleisöä, mutta menevät esityksessä ihan puihin. Moni lupaava tanssija on joutunut lopettamaan yleisökammon vuoksi uransa.”
Alpon mielestä asiat menevät opettaessa parhaiten perille kansantajuisesti.
Hän muistuttaa, että syyt peloille ja jännittämiselle voivat olla moninaisia, eikä niistä eroon pääseminen ole välttämättä yksinkertaista.
Lyöntiteknisesti Pakarinen haluaa opettaessaan korostaa luonnollista liikettä.
”Miten usein olenkaan kuullut, ettei käsillä saa lyödä, mutta millä muulla aloittelja voi aluksi lyödä kuin käsillään. Olen sitä mieltä, että väline pitää unohtaa, ja sen sijaan miettiä, miltä liike tuntuu. Kyseessä on fyysinen liike. Myös klassisessa baletissa pitää samalla tavalla keskittyä vartaloon.”
Hän on huolissaan joidenkin valmentajien tavasta opettaa liian paljon asiaa lyhyessä ajassa.
”Tietoa ja tekniikkaa tuputetaan hirveät määrät. Eihän autoakaan pysty ajamaan, jos siinä on pelkät kuoret. Liikerata on kuin moottori, joka rakennetaan vähitellen, kunnes se on valmis tielle. Mieti, jos laittaisin kadun miehen balettitankoon kiinni ja alkaisin opettaa saman tien piruettitekniikkaa. Mielenkiinto lakkaisi aika nopeasti.”
Miten svingi pitäisi sitten mielestäsi kaikkien yksinkertaisimmillaan tehdä?
”Ensinnäkin mailasta on pidettävä kunnolla kiinni, se on siinä työkalu kuin kirveskin. Löysällä otteella ei tule menestystä. Tekniikassa on paljon yhtäläistä heittolajien kanssa; taaksevienti toteutetaan alakautta kaksin käsin kiihtyvällä liikkeellä. Kroppa johtaa liikettä ylhäältä alaspäin ja kädet tulevat perässä niin kuin vesikelkka.”
”Mailanpään pitää liikkua vapaasti osumahetkellä. Monila etummainen käsi jarruttaa, ja siitä syntyy merkittäviä ongelmia. Toisinaan haikailen, miksi golfia ei keksitty yksikätiseksi lajiksi. Tärkeää on muistaa myös luontainen rytmi. Niin lyöt palloa kuin kävelet. Nopeaeleiselle sopii nopea liikerata ja päinvastoin.”
Rytmi ja tasapaino ovat Pakarisen mukaan keskeisiä. Niillä on tapana pettää, jos lyönnissä käytetään liian paljon voimaa. Hän korostaa, että hyvällä rytmillä ja balanssilla pallo saadaan lentämään rittävän pitkälle ja tarkasti.
”Suomalainen mies ei ota valssissa väliaskelta, draiverilla lyödessään kylläkin. Silloin pallo ei yleensä päädy väylälle.”
”Tarvitseeko meidän puhua svingistä ja muista, kun suomen kieli tarjoaa golftermeille hyviä kotimaisia vastineita”? Joroisten pro kysyy.
Pakarinen seuraa mielellään muitakin urheilulajeja. Hiljattain pidetyissä yleisurheilun MM-kisoissa hänen huomionsa kiinnittyi erityisesti moukarinheittoon, josta voi ammentaa jotain myös golfissa.
”Puolalaiset moukarinheittäjät ovat parhaiten omaksuneet vapautuksen heittoliikkeessään. He ovat ymmärtäneet heittää rautapalloa, eivät kahvaa. Siitähän golfissakin on pitkälti kysymys.”
Parhaaksi ominaisuudeksi svingissä hän nimeää tiukan keskivartalon. Jos sellaisen omistaa tai hankkii, lyönti on mahdollista hallita aivan toisella tavalla. Samalla hän korostaa, että hallitsematon rentous ei ole oikeata rentoutta.
Kerro vielä paras yksittäinen neuvosi golfin pelaajalle.
”Pelko pois, ota rennosti. Paras esimerkki tätä ohjetta noudattavasta pelaajasta on Miguel Angel Jimenez, jonka kanssa olen joskus jutellut Aurinkorannikolla. Hänellä on loistava asenne golfiin. Kotimaisista pelaajista mainitsisin Oliver Lindellin, siinä on täysin peloton kaveri.”