Ruotsin golfikoneihin kuuluva Jesper Parnevik ylistää Tiger Woodsin pallonlyöntiä ja uskoo tämän comebackin menevän nappiin.
Tiger Woodsin ensi viikolle mainittu paluu herättää suurta mielenkiintoa, mutta siitä ei luonnollisesti ole varmuutta, onko pitkälti toista vuotta kilpailematta ollut pelaaja valmis taistelemaan menestyksestä heti kättelyssä.
Tähden lähipiiriin kuuluvan Jesper Parnevikin mukaan Tigerin valmiudet turnausgolfiin ovat kuitenkin kohdallaan. Hän kertoi Golf Digestin haastattelussa pelanneensa Woodsin kanssa hiljattain Medalist Golf Clubilla, Floridassa.
”Tiger on lyönyt valtavasti palloja, ja itse asiassa hänen lyöntinsä on hienossa vireessä. Pallo lentää mailien päähän ja osumat ovat messeviä. Ainakin rangella hänen pallonsa lentokaari ja pituus vastaavat 15 vuoden takaisen Tigerin lyöntejä”, Parnevik sanoi.
PGA Tourin 2016–2017 avausturnaus Safeway Open pelataan ensi viikolla Kalifornian Napassa. Kilpailun osallistujaluettelo julkaistaan perjantaina 7.10.
Woods kertoi muutama viikko sitten osallistuvansa myös Euroopan kiertueen finaalisarjaan kuuluvaan Turkish Airlines Openiin (3.–6.11.) sekä oman säätiönsä isännöimään Hero World Challengeen. Jälkimmäinen pelataan joulukuun ensimmäisellä viikolla.
”Kuntoutukseni on edennyt siihen vaiheeseen, että voin jo hieman suunnitella kilpailukalenteria. Paljon on kuitenkin vielä työtä edessä. Se että pystynkö pelaamaan, riippuu siitä kuinka suotuisasti prosessi ja toipuminen edistyvät”, hän kirjoitti kotisivuillaan.
Woods täyttää joulukuussa 41 vuotta, mutta Parnevik uskoo, että tämä pystyy vielä ”kääntämään kelloa taaksepäin”.
”Comebackeihin liittyy aina epävarmuustekijöitä. Mutta jokin minulle sanoo, että hänen kohdallaan se tulee olemaan mahtava.”
Woodsilla oli viime viikolla pelatussa Ryder Cupissa keskeinen rooli USA:n joukkueen apulaiskapteenina. Yhdysvaltoja ensi vuoden Presidents Cupissa luotsaava Steve Stricker nimitti keskiviikkona Woodsin yhdeksi varakapteenikseen Liberty National Golf Clubilla pelattavassa haasteottelussa.