26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Jani Perttilä hurraa Pelicansille Aasiassa

Jani Perttilä pelaa Asian Development Touria sekä Thaimaan golfkiertueita.

Hollolalainen Jani Perttilä on viihtynyt Aasiassa pitkään. Jo monena vuotena hän on viettänyt talvesta 2-4 kuukautta Thaimaassa pelaten ja treenaten. Tämän vuoden alussa hän liittyi Thaimaan PGA:n jäseneksi ja kiertää nyt säännöllisesti sekä Thaimaan kiertueita että Asian Development Touria. ”Olen pelannut alkuvuoden aikana kaksi Thaimaan PGA:n kiertueen kisaa, kaksi All Thailand -kiertueen kisaa sekä kaksi kisaa Asian Development Tourilla. Lisäksi pelaan Thailand Pro Touria, eli yhteensä neljää eri kiertuetta”, Perttilä selvittää. Kiertueista Thailand Pro Tour kiertää nyt ensimmäistä kauttaan. Sen pääkiertueella on kuusi kilpailua, joissa jokaisen palkintopotissa on noin 150 000 euroa. Pro Tourilla on myös Challenge Tour, jossa on samoin kuusi kisaa ja palkintopotissa noin 75 000 euroa per turnaus. Thaimaan PGA:n jäseneksi liittymisen taustalla ovatkin juuri pelimahdollisuudet. ”Olen aiempinakin vuosina pelannut Thaimaan PGA:n kisoja, mutta ulkomaalaisia on otettu mukaan vain villeillä korteilla maksimissaan seitsemän. Nyt tilanteeni on toinen. PGA-kiertueelle minulla on pelioikeus jäsenyyden myötä. All Thailandille ja Thailand Pro Tourin kisoihin joudun pelaamaan maanantaikarsintoja”, Perttilä selvittää. ”Thaimaan kisat ovat hyvätasoisia. Mukana ovat Thongchai Jaideeta lukuun ottamatta käytännössä kaikki nimekkäät thaimaalaispelaajat.” ADT on nouseva kiertue

Perttilän tämän kauden paras sijoitus on 10. sija ADT-kiertueen kisassa.

Perttilän tämän kauden paras sijoitus on 10. sija ADT-kiertueen kisassa.

Thaimaan kilpailujen lisäksi Perttilä kiertää siis Asian Tourin ”haastajakiertuetta” Asian Development Touria (ADT). Sinne hän ansaitsi pelioikeuden Asian Tourin karsintojen kautta. ”ADT on kehittyvä ja nouseva kiertue, jolla kisojen määrä kasvaa joka vuosi. Täksi vuodeksi sille on kaavailtu 12-14 kisaa, eli pikku hiljaa se alkaa olla Challence Tour Aasian Tourille. Kiertueen taso on hyvä ja voittotulokset ovat aina kovia. Esimerkiksi edelliskisa, Impian Masters, voitettiin tuloksella -18. Taso ei tietenkään ole yhtä laaja kuin vaikkapa Aasian kiertueella, mutta jotain tasosta kertoo se, että edelliskisan cut oli -2. Tosin mukana oli parikymmentä Aasian Tourin pelaajaa”, Perttilä selvittää. Impian Mastersin voitti Singaporen Mardan Mamat ja Perttilä oli kymmenes tuloksella -10. Kun Thaimaan kiertueen kisat ja ADT lasketaan yhteen, Perttilän kisakalenteriin on tyrkyllä 45-50 kilpailua. Pelattavaa siis riittää ja sitä Messilä Golfin kasvatti Aasiasta lähti hakemaan. ”Tulin Aasiaan, koska haluan pelata kisoja. Katsoin, että täältä niitä löytyy paljon. ADT:n ja Thaimaan kisojen yhdistäminen tuntui järkevältä ratkaisulta ja katsoin sen kehittävän itseäni pelaajana. Tavoitteenani on pelata itseni ADT:n kautta pääkiertueelle”, Perttilä sanoo. Lahden torilla tavataan!

Hollolan mies aikoo juhlia parin viikon päästä Suomen mestaruutta Lahden torilla.

Hollolan mies aikoo juhlia parin viikon päästä Suomen mestaruutta Lahden torilla.

Jani Perttilä piipahti kotimaassa edellisen kerran helmikuussa. Sen jälkeen reissussa on vierähtänyt yhteen putkeen pian kaksi kuukautta. Mies viihtyy Aasiassa erinomaisesti. ”Ihmiset ovat mukavia, ruoka on loistavaa ja aasialainen kulttuuri on aina kiinnostanut minua.” Toki erikoisia tilanteitakin on eteen tullut eikä vähiten Thaimaan kiertueen vaihtelevien puitteiden takia. ”Osa kisoista pelataan aivan keskellä viidakkoa, eikä niissä paikoissa puhuta välttämättä sanaakaan englantia. Onneksi meitä on Thaimaassa nyt sellainen 15 ulkomaalaisen pelaajan porukka, jonka kanssa reissaamme ja majoitumme yhdessä. Yksi kaveri on thaimaalainen, jolla on tanskalainen isä. Hän puhuu englantia ja thaita, joten hän on suuri apu meille”, Perttilä kiittelee. Kisatauoilla Perttilä viettää aikaa muiden Aasiassa viihtyvien suomalaisammattilaisten kanssa. ”Hua Hin ja Black Mountain ovat minulle jonkinlainen tukikohta. Aina kun on taukoa kisoista, menen Hua Hiniin. Black Mountain on loistopaikka harjoitella ja kenttä on aivan huippu. Pelaamme ja treenaamme siellä välillä Mikon (Ilonen) kanssa, onhan meillä sama valmentaja ja olemme kuitenkin saman kylän poikii. Kalle (Samooja) ja Joonas (Granberg) ovat myös hyviä kavereita ja vietämme aikaa yhdessä.” Näillä näkymin Perttilän reissu Aasiassa kestää vielä ainakin pari kuukautta. Kesällä hän suunnittelee tulevansa Suomeen ja pelaavansa myös kotimaisia kisoja, mutta toistaiseksi hän keskittyy täysillä Aasian turnajaisiin. Paitsi, jos Lahden Pelicans menee ja voittaa jääkiekon Suomen mestaruuden. ”Ja näinhän tosiaan tapahtuu! Se tarkoittaa sitä, että pitäisi tulla parin viikon päästä torille juhlimaan mestaruutta”, Perttilä naulaa. Mutta millä eväin torilla tavataan? ”Olen kuullut, että koko Lahti on herännyt henkiin, joten kannattajien voimin poika tulee Lahteen tänä vuonna. Ja tietty Suikkanen on niin kova jätkä, että ei siitäkään haittaa ole.” Janne Knuuti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje