26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Huippukiekkoilija Oskar Osalan ensimmäinen lyönti oli huti – Nyt tasoitus on 4,2 ja rangella voi kulua 8 tuntia

Jääkiekkoilija Oskar Osala, 30, on todella intohimoinen golfari, joka viettää vapaa-aikaansa golfkentällä aina kun voi.

Vaasasta kotoisin olevan Osalan äänestä huokuu valtava innokkuus, kun hän alkaa puhumaan golfista. Jääkiekkoon liittyen hän on antanut lukuisia haastatteluja, mutta nyt on ensimmäinen kerta, kun aiheena on golf.

Osala löysi 12-vuotiaana kotipihan vajastaan golfmailan ja pallon. Ensimmäinen lyönti oli huti, mutta toisella kerralla pallo lensi vahingossa hienon kaaren saattelemana hänen talonsa yli ja nuori kiekkoilijanalku oli täysin myyty. Sen jälkeen Osala on viettänyt aikaa golfkentällä niin paljon kuin on pystynyt.

”En tiennyt lajista oikeastaan mitään. Ihan vain jonkun highlightin olin nähnyt tv:stä. Kun pallo lensi talomme yli, niin en tiennyt, että joku juttu voi näin hienosti lentää. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Täysin spontaani rakastuminen”, Osala muistelee hetkeä vuosituhannen alusta.

Osalan tasoitus tippui puolentoista kauden aikana 16:een ja viimeiset kymmenisen vuotta hän on kuulunut singelikerhoon. Tällä hetkellä hänen tasoituksensa on ammatikseen jääkiekkoa pelaavalle varsin kova 4,2.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Täysin spontaani rakastuminen.

Edellisen jääkiekkokauden päätyttyä viime maaliskuussa vaasalainen tunsi, että nyt on otettava aikalisä kiekkokaukaloista. Viimeistään Kanadan kovimmasta juniorisarjasta OHL:stä alkanut ammattimainen pelaaminen oli 13 vuoden aikana imenyt mehuja miehestä. Edellisen seitsemän kuukauden aikana Osalalla oli ensimmäistä kertaa oikein kunnolla aikaa rakkaalle harrastukselleen. Sopimuksen hän teki Oulun Kärppiin vasta marraskuun puolivälissä, kun SM-liigaa oli pelattu jo kolmannes.

Kesän aikana Osala pääsi kiertämään maailman huippukenttiä Valderramasta Trump National Jupiteriin. Yksi kenttä nousi kuitenkin ylivoimaiseksi ykköseksi Osalan rankingissa.

”Country Club of North Carolina. Siis aivan mahtava! Ai herranjestas. Voi ristus mikä kenttä!”, Osala villiintyy.

”Ensinnäkin griinit olivat varmasti major-tasoa. Kentän layout oli upea. Vähän sellainen augustahenkinen. Todella paljon mieleenpainuvia väyliä.”

Osala sanoo olevansa golfhullu. Hän pitää jopa merkittävimpänä uutiskanavanaan Colf Centralia, jonka ohjelmia on pakko päästä päivittäin katsomaan. Suunnattomasta golfviehtymyksestä kertoo paljon myös se, että hän saattaa harjoitella viidestä kahdeksaan tuntia päivässä rangella ja treeniviheriöillä.

Golfia tulen harjoittelemaan systemaattisesti läpi elämäni. Minulla on haaveita golfin suhteen.

”Totta kai hyvässä porukassa on mukava treenata, mutta nautin myös yksin harjoittelemisesta ja kaikkien eri lyöntien työstämisestä draivista lähipeliin. Se on todella miellyttävää. Kun huomaa kentällä kehittyneensä, se on yksi palkitsevimmista asioista maailmassa. Sama juttu on jääkiekossakin.”

Osala on golfissa kilpailuhenkinen. Viime kesänä hän osallistui midien SM-kilpailuihin. Vaasan Golfin mestaruuskilpailuissa hän oli neljäs, pelaten ensimmäisellä kierroksella uransa parhaan tuloksen 72 ”hirveässä tuulessa”.

”Golfia tulen harjoittelemaan systemaattisesti läpi elämäni. Minulla on haaveita golfin suhteen, mutta en nyt lähde sanomaan niitä ääneen. Jos kehitykseni golfissa jatkuu, niin aion kilpailla niin korkealla tasolla kuin vain pääsen.”

Menestyksen nälkä ajaa jääkiekossa eteenpäin

Vaikka Osalan mennyt kesä meni vahvasti golfmailojen varressa, ei hän vielä ole viimeistä sanaansa jääkiekkoilijana sanonut. Isokokoisen ja voimakkaan hyökkääjän meriittilistalta löytyy muun muassa kaksi KHL:n mestaruutta. PyeongChangin olympialaisissa hän kuului Suomen joukkueeseen. Hallitseva mestari Kärpät on tänäkin vuonna yksi SM-liigan suurimpia voittajasuosikkeja, joten Osala pääsee tavoittelemaan menestystä tällä kaudella.

”Irtiotto lätkästä oli todella tärkeä. Minun piti oikeasti pysähtyä ja miettiä, mitä mä haluan. Se kävi selväksi, että haluan vielä pelata. Puolen vuoden tauon jälkeen kaipasin sitä jääkiekon yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Fyysistä rasitusta, mitä lätkästä tulee oli myös ikävä. Se, että saa jättää oikeasti kaukaloon aivan kaikkensa.”

Oskar Osala kävi seuraamassa Mikko Korhosen ja Tapio Pulkkasen kisaa Valderramassa tänä syksynä. Kuva: Karri Kakko.

”Voittamisen tunne on aika uskomaton. Se motivoi aivan hirveästi. Henkilökohtaisia tavoitteita ei oikeastaan enää ole. Voittaminen kiinnostaa”, Osala tiivistää.

Ennen lätkäbreikkiään Osala ei olisi voinut kuvitella palaavansa Suomeen pelaamaan seitsemän Venäjän ja kolmen Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen. Miettimistauon jälkeen Ouluun siirtyminen oli kuitenkin selkeä ratkaisu.

”Huomasin, mitä lätkästä kaipaan ja mikä on minulle tärkeintä elämässä. Yhtäkkiä Oulu tuntui päivänselvältä vaihtoehdolta. Tämä tarjoaa mulle kaiken sen, mitä haluan jääkiekolta. Samalla saa vielä siviilielämän siihen kylkeen, mitä Venäjällä ei ollut. Voi käydä talvella golfhallilla, teatterissa, leffoissa ja elää elämää lätkän ulkopuolellakin.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje