16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Petteri Nykky – kahden lajin huippujen palvelija

Salibandymaajoukkueen valmentajaksi palaava jyväskyläläinen jatkaa täysillä Ursula Wikströmin, Noora Tammisen ja Matilda Castrenin luotsina.

Tietokilpailukysymys: Kenellä suomalaisella valmentajalla on kahdessa eri lajissa luotsattavanaan liuta kaksinkertaisia maailmanmestareita, kaksi olympialaisiin osallistunutta toisen lajin edustajaa, sekä maan kaikkien aikojen paras tennispelaaja?

Salibandyliitto julkisti perjantaina Petteri Nykynkanssa tekemänsä uuden valmentajasopimuksen kuuden vuoden tauon jälkeen.

51-vuotiaan Nykyn päätehtävänä on pitää miesten maajoukkue kultakannassa, johon se palasi joulukuussa 2016. Nykky oli joukkueen luotsina 2004–2010, vuosina 2008 ja 2010 hän piiskasi tiiminsä Suomen kahteen ensimmäiseen MM-kultaan.

Nykky jatkaa myös tamperelaisen Classicin valmentajana SM-liigassa, jonka riveissä viilettää 35-vuotias tulokas, tenniksn maailmanlistalla sijalle 13. yltänyt Jarkko Nieminen.

Aikaa riittää myös golfhuipuille

Petteri Nykky lukeutuu myös golfissa eturivin valmentajiin. Ursula Wikströmin kanssa yhteistyö käynnistyi jo 2000-luvun puolivälissä. Maan ykköspelaajan tittelistä ”Unskin” kanssa kisaava Noora Tamminen sekä kaikkien aikojen parhaat amatöörimeriitit omaava Matilda Castren ovat olleet Nykyn ohjauksessa muutaman vuoden.

Matilda Castren opiskelee viimeistä vuotta Floridassa. Kuva Islannin EM-kisoista 2016 Kuva: Juha Skyttä

Henkilökohtaisiin valmennettaviin kuuluvat myös juniorit Perre Papunen ja Kasper Ahtola.

”Kyllä sydän palaa myös golfille, se kuuluu jatkossakin arkeeni. Talvikaudella vietän suurimman osan aamupäivistä, monesti lauantaitkin Ursulan ja Nooran kanssa Malmin hallilla. Leirejä ja kisamatkoja tulee jonninverran, kuten myös Perren ja Kasperin kanssa”, Nykky taustoittaa.

”Matilda Castrenin opiskelut päättyvät USA:ssa keväällä. Hänen tähtäimessään lienevät ammattilaiskentät. Madden kanssa yhteistyö on painottunut kesäkauteen. Nyt hän saattaa jäädä valtameren taakse”, kahden lajin palvelija jatkaa.

Nykky opettaa edellämainittujen lisäksi Golf-Talman edustusryhmien pelaajia ympärivuotisesti.

”Uskon aikani riittävän mainiosti näihin kaikkiin töihin. Lupauduin salibandymaajoukkueen luotsiksi sillä ehdolla, että saan aisaparini Samu Kuitusen mukaan tiimiin. Hänen kädenjälkensä näkyy vahvasti myös Classicin valmennuksessa, sekä valmentamieni golfarien fysiikkatreenissä”, Nykky muistuttaa

Nykky teki töitä Golfliitolle vuosina 2011–2016. Hän haki myös päävalmentajan paikkaa, johon valittiin vastikään toimen maanmieheltään Staffan Johanssonilta perinyt Fredrik Jendelid. Nykky ei tullut valituksi myöskään Jendelidin apuvalmentajien ryhmään.

Ursula Wikström ja Noora Tamminen osallistuivat Rion olympialaisiin. Kuva: Getty Images

Ursula Wikström on tottunut valmentajansa salibandyyn liittyviin kiireisiin.

”Petteri on erittäin sitoutunut ja minulle sopiva valmentaja. Kemiat toimivat, hän on kyennyt hyvin järjestämään aikaansa valmennukseen silloin, kun sitä tarvitsen. Yhteistyömme toimi myös niiden neljän vuoden aikana, jolloin Petteri oli Sveitsin maajoukkueen peräsimessä”, uransa 14:nnen kauden Ladies European Tourilla käynnistävä Wikström kiittelee.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje