16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Donald Trump sai Rory McIlroylta kehuja golftaidoistaan

USA:n presidentti on valintansa jälkeen saanut kentälle seurakseen maanosiensa legendaarisimmat pelaajat Tiger Woodsin, Ernie Elsin sekä Rory McIlroyn.

Maailmanlistan kolmonen kiersi USA:n presidentin kanssa sunnuntaina 18 reikää ja arvioi 70-vuotiaan Trumpin selvinneen kierroksestaan noin 80 lyönnillä.

West Palm Beachissa sijaitsevan ylellisen resortin Trumpin International-kenttä toimi areenana, jolla Donald Trump ja Etelä-Floridan asunnollaan runsaasti aikaa viettävä Rory McIlroy pelasivat 18 reiän kierroksen.

Samassa ryhmässä olivat myös ISM:n kautta McIlroyn kanssa yhteistyötä tekevä  manageri Nick Mullen sekä Trumpin ystäviin kuuluva Rich Levine.

McIlroy on ollut sairauslomalla kisoista keskivartalovamman johdosta tammikuulta, jolloin hän oli häviänä osapuolena Etelä-Afrikan avointen uusinnassa Graeme Stormin voittaessa.

Ennen kierroksen alkua 27-vuotiaalla pohjois-irlantilaisella ei ollut tarkkaa tietoa pelin kestosta tai ryhmän muista jäsenistä.

”Trumpin tulos oli noin 80 lyöntiä. Hän pelaa ikäisekseen ( 70-v) erittäin hyvää golfia”, McIlroy kertoi täyden kierroksen jälkeen.

Donald Trump on tavannut McIlroyn useaan otteeseen mm. omistamassaan Doral Resortissa, jossa McIlroy voitti jo yhdeksän vuotiaana kansainvälisen 1998 Doral-Publix kilpailun.

Jälkeenpäin McIlroy on nimennyt tuon voiton ”ensimmäiseksi majorikseen”.

Donald Trump pelasi joulukuussa Trump Internationalissa yhdessä Tiger Woodsin kanssa.

Ernie Els oli Trumpin ja Japanin pääministerin Shinzo Aben peliseurana Mar-A-Lago Clubilla  helmikuun toisena lauantaina. Ryhmän neljäs jäsen oli kentän toimitusjohtaja David Trout. Elsin ja kolmikon Trump, Abe, Trout välinen best-ball-ottelu päättyi tasan.

Ernie Els on puolustellut peliään Trumpin kanssa kutsuen sitä suureksi etuoikeudeksi. Kuva: Getty Images

”Pidin kutsun saatuani tätä peliä lähes epätodellisena mahdollisuutena. Sain monelta ystävältäni  hieman naljailua pelaamisestani. Emme puhuneet politiikkaa kierroksen aikana.  Donald Trump on hyvin osaava golfaaja”, Els kertoi Wall Street Journalille antamassaan haastattelussa.

Naispuolisista huipuista Trump on viimeksi pelannut LexiThompsonin kanssa. Oletettavaa on, että West Palm Beachissa viikonloppujaan viettävä Donald Trump kutsuu jatkossakin peliseurakseen golfalan ykkösketjua.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Dile Tantti says:

    Pelaajat voisivat osoittaa solidaarisuutta Amerikan kansaa kohtaan ja jättää pelaamatta Trumpin kanssa.
    Ilmeisesti he kuitenkin itse elävät niin tavalliselle elämälle vierasta elämää, etteivät edes tajua, miltä Trumpin kanssa pelaaminen ”ulospäin” näyttää.
    Tiikerin tiedän oikeistorepublikaaniksi, siksi Trumpin kanssa pelaaminen ei hetkauta. Sen sijaan Roryn ja Big Easyn pisteet putosivat silmissäni.