26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Antti Hiltunen koordinoimaan golfjärjestöjen yhteistyötä

FGMA:n ja SGK:n yhteinen toiminnanjohtaja aloittaa työnsä vuodenvaihteessa ja saa PGA:n tavoin toimitilat Golfliiton uusista toimistotiloista.

Golfliiton toimiston siipien suojiin siirtyvät vuodenvaihteen jälkeen FGMA:n ja SGK:n toiminnat, sekä näiden toiminnanjohtaja Antti Hiltunen.

Suomen Golfin strategian mukaisesti alan järjestöt kehittävät yhteistyötään tehokkuuden lisäämiseksi sekä päällekkäisyyksien purkamiseksi.

Suomen Golfjohtajat ry. (FGMA) ja Suomen Golfkentät ry.(SGK) hakivat yhteistä toiminnanjohtajaa.

Valituksi tuli 37-vuotias tradenomi Antti Hiltunen. Hänen toimenkuvaansa liitetään myös kahden edellisen järjestön sekä Suomen Golfliitto ry:n yhteistyön kehittäminen eri tasoillaan.

Vakanssin luominen on hyvin merkittävä konkreettinen  askel yhteistyössä,  johon on liittymässä loppusuoralla olevien sopimusneuvottelujen jälkeen myös ammattilaisten järjestö Suomen PGA.

”Toimenkuva on uusi ja se määritellään tarkemmin seuraavien viikkojen aikana. Minut vakuutti kaikkein osapuolten tahtotila puhaltaa yhteiseen hiileen. Toiminnanjohtajuudet kahdessa järjestössä ovat selkeimmin rakennettavia. FGMA:n osalta koulutustoiminnan kehittäminen on jatkuva haaste. SGK:n painoarvo ja vaikutusmahdollisuudet kasvavat, kun entistä suurempi osa kentistä lähtee sen toimintaan mukaan.”

”Golfliiton, FGMA:n, SGK:n sekä PGA:n yhteistyön kehittäminen on valtava mahdollisuus. Yhtenä ensimmäisivarmasti alan talousbarometrien yhdenmukaistaminen”, Hiltunen linjaa.

Taustalla monipuolinen lajituntemus

Antti Hiltunen saavutti juniori-ikäisenä menestystä edustaen Suomea myös maajoukkueissa. Uran komein saavutus oli ykköstila British Openin 16-vuotiaiden sarjassa.

”Kisaa ei siis saa sotkea British Boys –tapahtumaan. Iso kansainvälinen koitos kuitenkin, osallistujalistalla ET:lla menestyneistä pelaajista oli mm. Oliver Wilson. Voittopokaalissa oli myös Sergio Garcian nimi”, Hiltunen taustoittaa.

Pelaajaura vaihtui armeijan jälkeen opiskeluihin sekä työskentelyyn golfvälinekaupan parissa AnttiVaalaksen apupoikana .

Kullo Golfiin hänet pestattiin Petri Peltoniemen ja myöhemmin Sari Puusaaren avuksi palvelupäälliköksi 2000-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Sea Golf Rönnäsissa Hiltunen sai kahden vuoden ajan työkokemusta toimitusjohtajan töistä, ennen paluutaan Kullooseen vastaavalle paikalle ( 2009-2014).

Seuraava siirto vei Hiltusen Golf Gamebookin myyntijohtajaksi.

”Sain tehdä varsin moninaisia töitä koti-ja kansainvälisen myynnin sekä tapahtumajärjestelyjen parissa kumppaniemme kanssa”, Hiltunen kertoo kahden vuoden mittaista pestiään.

”Reilu vuosi sitten päätin ryhtyä yrittäjäksi, perustimme muutaman alalla vaikuttavan ystävän kanssa T2G-nimisen yrityksen, joka myy ja tuottaa golfalalla lähinnä yrityksille koulutusta, tapahtumia ja matkoja avaimet käteen periaatteella.”

Antti Hiltunen toimii vuodenvaihteesta eteenpäin T2G:n nimissä konsulttina ja palveluntuottajana kolmelle järjestölle jättäytyen pois muusta yrityksensä operatiivisesta toiminnasta.

Sopimus on kolmevuotinen.

Toiminnanjohtajuuksien lisäksi toista nimikettä yhteistyön kehittämisen osalta ei ole päätetty.

”Työn sisältö on ja saavutettavat tulokset ovat tärkeämpiä kuin tittelit. Työsarkaa riittää, todella etuoikeutetulta tuntuu mahdollisuus päästä mukaan rakentamaan Suomen golfin tulevaisuutta”, Antti Hiltunen lopettaa haastattelun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje