- Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[0][0]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tuhlarin elämää viettänyt ET-finaalin kolmonen ajautui valtavaan velkakurimukseen – ”Ihmettelin, kun pankkikortti ei enää toiminut”

Mike Lorenzo-Vera sai itsensä tasapainoon urheilupsykologin avulla. Kuva: Getty Images

Voitot ovat toistuvasti kiertäneet Ranskan tämänhetkistä kakkospelaajaa, vaikka tilastojen valossa ei näin pitäisi olla.

Mike Lorenzo-Vera on tullut vuosien varrella tutuksi huippugolfia seuraavien suomalaisten keskuudessa. Hän on taistellut useasti European Tourin kisojen kärkikahinoissa, mutta voittopokaalia Biarrizissa asuva pelaaja ei ole päässyt nostelemaan vielä kertaakaan.

Ranskalaisen uratilastot ovat kuitenkin varsin hyvät: vuodesta 2015 pääkiertueella yhtäjaksoisesti pelannut Lorenzo-Vera on koonnut ET:llä kiitettävät 24 top 10 -sijoitusta, joista seitsemän on top-kolmosia. Lähimpänä voitto on ollut vuoden 2018 Sicilian Openissa, jonka ensimmäisellä uusintareiällä hän kärsi tappion Ruotsin Joakim Lagergrenille.

Maailmanlistalla sijalla 66 oleva pelaaja kohahdutti viimevuotisessa ET-finaalissa johdettuaan Dubain turnausta kolme ensimmäistä päivää. Haaveilu Ferrarin hankkimisesta vaihtui tappion tuomaan pettymykseen, kun tasatuloksessa 54 reiän jälkeen ollut Jon Rahm ei ollut päätöskierroksella horjutettavissa.

Lorenzo-Vera, 35, kertoi European Tourin julkaisemassa blogissaan, että hänen taipaleensa ja nousunsa huippupelaajaksi on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Hän saavutti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan mainittavan voittonsa venyttyään syksyllä 2007 Italiassa käydyn Challenge Tourin finaaliturnauksen ykköseksi.

Kolme seuraavaa kautta sujuivat Euroopan kiertueella, kunnes Lorenzo-Vera ajautui edellisen vuosikymmenen alussa pelilliseen ja taloudelliseen ahdinkoon. Viimeisten joukkoon Challenge Tourin rankingissa vuonna 2013 sijoittuneelle pelaajalle kertyi lähes 400 000 euron velat, jotka syntyivät huonojen päätösten, juhlimisen ja anteliaisuuden seurauksena.

”Tienasin vuonna 2008 noin 350 000 euroa, mutta tuhlasin kaiken. En kertaakaan katsonut tilitietojani, kunnes eräänä päivänä kortti lakkasi toimimasta. Soitin pankkiin, ja huusin heille, mutta minulle kerrottiin tilin olevan nollilla. Yritin sitten saada kisoista epätoivoisesti rahaa, mutta se oli naurettavaa. Sähläsin veroasiatkin, ja tein kaikki mahdolliset virheet”, hän kertoi.

Lorenzo-Vera oli vuoden 2013 lopulla sanojensa mukaan hukassa. Hän katseli kotisohvalta hyvin pelanneen David Horseyn otteita ET:n kilpailussa, ja ihmetteli tämän onnistumisia.

”Sanoin äänekkästi, että miten tämäkin kaveri voi pelata niin hyvin, kun päihitin hänet ja monet muut aiemmin. Tyttöystäväni totesi, että ’se johtuu siitä, että hän on sinua parempi. Nyt istuskelet täällä sohvalla ja paikkasi on jossain Challenge Tourilla.’ Hän oli oikeassa, ja sillä hetkellä päätin ryhdistäytyä.”

Veljeni sanoi katkaisevansa sand-wedgeni, mikäli en ota putteria.

Lorenzo-Vera pyysi golfvalmentajana työskentelevän Frank-veljensä avukseen ja sittemmin caddiekseen Euroopan kiertueen karsintafinaaliin, jonka cutin hän selvitti lyönnillä. Tämä takasi kortin Challenge Tourille seuraavaksi kaudeksi. Pääsyssä karsintafinaaliin oli onnea, sillä hän sai varapaikan nykyään ET:n palkkalistoilla olevan Miles Tunnicliffin peruttua osallistumisensa.

”Olin jo ottamassa riskin, kun aioin chipata pallon sand-wedgellä päätösviheriöllä kaltevassa paikassa. Veljeni sanoi katkaisevansa sand-wedgeni, mikäli en ota putteria. Puttasin pallon 30 sentin päähän reiästä, tein parin, ja selvitin lyönnillä karsintarajan. Frank sanoi myöhemmin, että mentaliteettini ei ole kohdallaan, ja että minun pitäisi alkaa pelaamaan esittämisen sijaan. Hän pelasti minut.”

Voitto toisensa jälkeen on valunut Mike Lorenzo-Veran käsistä ratkaisuhetkillä. Kuva: Getty Images

Kaudella 2014 Lorenzo-Veran pelit alkoivat mennä oikeaan suuntaan, joskin mentaalipuolen ongelmat tekivät kiusaa. Hän johti Valderraman turnausta kolmen kierroksen jälkeen, mutta valahti lopputuloksissa kuudenneksi. Esitykset saattoivat vaihdella jyrkästikin viikosta toiseen. Avuksi tuli urheilupsykologi, jonka kanssa Lorenzo-Vera sai tilanteen tasapainoon neljän vuoden yhteistyön jälkeen.

Keskusteluissa ei otettu ensimmäisen vuoden aikana lainkaan golfia esille, mikä kertoi omaa kieltään siitä miten pahasti hänen ajatusmaailmansa oli lukkiutunut.

”Oli aikoja, jolloin hermostutti pelata kilpailuissa maailman parhaita pelaajia vastaan. Nyt olen jo sinut tämän asian kanssa. Lohdullista oli myös lukea Beefin (Andrew Johnston) blogia, missä hän kertoi omista tunteistaan ja haavoittuvaisuudestaan. Mutta emme ole yksin, uskon että jopa Brooks Koepkalla ja Rory McIlroylla on toisinaan vaikeampia hetkiä mentaalisesti.”

Lorenzo-Vera sanoo pelinsä osatekijöiden olevan hyvällä mallilla. Eniten työtä ovat teettäneet avaukset, jotka ovat olleet hänen mielestään suurin este voittamiselle. Häviämisen pelostakin Lorenzo-Vera näyttäisi päässeen eroon, vaikka resepti isoon menestykseen on kerta toisensa jälkeen viety hänen käsistään kisojen tärkeimmillä hetkillä.

”Jahtasin voittoa ennen kuin hullu, ja muistan miten pettynyt olin Sisilian turnauksen playoff-tappion jälkeen. Sitten tajusin vahvistuvani joka kerta kokemani tappion jälkeen, joten jatketaan häviämistä – olen varma, että jonain päivänä saan vielä yllättyä iloisesti.”

Lorenzo-Vera on pelannut tänä vuonna neljä turnausta. Paras sijoitus on peräisin kuukausi sitten Dubaissa käydystä ET:n kilpailusta, missä hän jakoi viime kauden parhaan tulokkaan Robert MacIntyren ja Bryson DeChambeaun kanssa kahdeksannen tilan. Viime viikonvaihteessa Meksikossa pelatussa vuoden ensimmäisessä WGC-sarjan kisassa hän oli 66:s.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)