26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

Mehiläinen Golfkuntotiimi siirtyi ulos

Golfkuntotiimi Peuramaan rangella ennen pelikierrokselle lähtöä.

Helmikuun alusta sisähallissa sekä kuntosalilla yhdessä ja erikseen harjoitelleet Golfkuntotiimin jäsenet pelasivat huhtikuun puolivälissä ensimmäiset kierroksensa. Kentät olivat Peuramaan par-kolmonen, sekä Paloheinän Evergreen, Euroopan suurin tekonurmesta tehty par-3 kenttä.

”Paljon mielenkiintoista uutta on tullut jo koettua golfin saralla Mika Piltzin opetuksessa, samoin Matti Lindholmin fysiikkatreenautus on toimivaa. Parasta on mielestäni silti ollut Mehiläisen tekemä First Beat-kartoitus. Se antoi paljon uutta tietoa ja ajateltavaa”, määritteli ryhmän nestori Reijo Lahtinen Paloheinässä.

”Tosi kivaa oli päästä ulos lyömään ja pelaamaan. Peuramaan par-kolkki on varsin hyvä kenttä aloittaa kausi kotimaassa. Se vaatii sopivasti tarkkuutta. Kenttä oli käytännössä täysin kuiva, viheriöilläkin pallo kulkee suoraan, vaikka ruohottomuus teetti vielä vaikeuksia nopeuksien kanssa”, summasi Tommi Nykänen omia tuntemuksiaan.

Paloheinässä ryhmä ihastui rangen kohdeviheriöihin sekä Evergreen-kenttään, jolla saatiin rakennettua hyvä tasoituksellinen kisa.

”Lähipelitreeniä tuli pelin yhteydessä tavanomaista harjoituskertaa enemmän, sitä tässä erityisesti kaipailen ja aion jatkossa tehdä myös ominpäin”, lupasi ryhmän suurimman tasoituksen (51) omaava Heli Kärjä.

First Beatista ja ryhmän tukihenkilöstä, Mehiläinen Liikuntaklinikan psykologista Kaisa Varkilasta lisää keskiviikkona ilmestyneessä Golf Digestissa.

Tuomo Raasio on Hirsalan perustajaosakkaita, jäsennumero seurassa on kaksi.Parikymmentä vuotta golfia pelannut ”Tumppi” haluaa mitata rajojaan golfissa, ”kun ei ole siihen oikein koskaan aiemmin ryhtynyt”.

”Tässä on oppinut jo ymmärtämään monia asioita aivan uudelta kantilta.Uskon, että tämän kauden aikana nostan golfini tasoa aiemmasta”, hän määritteli Paloheinässä ilman uhon häivää äänessään. Raasio on iloinen myös kotikenttänsä Hirsalan kehittymisestä.

”Paljon on menty eteenpäin. Pian meillä on uusi ja isompi viheriö kakkosella. Tärkeä parannus on myös kolmosen oikean puolen perkaaminen. Sieltäkin voi tulevaisuudessa pallonsa löytää aivan pelattavasta paikasta”, hän lupaa. Alla Raasion videoesittely.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje