27.7.–3.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][10]
KilpailuaSuomalaista
mainos Golfkesä 2021

Uudenkaupungin Golfklubi - Merellisesti kesäkaupungin kupeessa

Vuoden 2017 kenttäranking oli hyvä osoitus Uudenkaupungin Golfklubin potentiaalista. Tilaakin on hyvin läpi koko kesän.

Uudellakaupungilla on pitkä historia. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 300 vuotta Uudenkaupungin rauhasta, ja golfiakin täällä Vakka-Suomen sydämessä on pelattu jo vuodesta 1999.

Pekka Sivulan suunnittelema kenttä täydentyi 18-reikäiseksi kaudella 2007. Kesäksi 2014 avattu uusi tilava klubirakennus laajoine terasseineen ja yläkerran sauna- ja kokoustiloineen nosti palvelut uudelle tasolle. Jäsenet ja vieraspelaajat kiittivät, ja vuoden 2017 kenttärankingissa Uudenkaupungin Golfklubi komeili 24. tilalla – kaukana monen huomattavasti maineikkaamman kenttäkokonaisuuden edellä.

Ollaan rannan tuntumassa Saaristo- ja Selkämeren saumakohdassa, minkä ansiosta pelikausi kuuluu Suomen pisimpiin. Vaihtelevalla ja moniilmeisellä kentällä riittää haastetta kaiken tasoisille pelaajille.

Ydinkeskustaan on vain noin kilometrin matka. Veneilijä voi yöpyä Suomen parhaaksi kolme kertaa palkitussa vierasvenesatamassa ja jatkaa matkaa kentälle vaikka polkupyörällä. Hotellimatkaajalle löytyy pelipaketteja merellisestä hotelli Aquariuksesta.

Green feellä pelaa vaikka koko päivän!

Toimitus- ja toiminnanjohtajana vuodenvaihteessa aloittanut Henri Hilpinen uskoo tuotteeseensa, jota lähitulevaisuudessa on tarkoitus edelleen kehittää. Uutta strategiaa ryhdytään jo tämän kauden aikana laatimaan ennakkoluulottomasti ja tarvittaessa rohkeastikin, kentän kunto edellä.

”Talous on tasapainossa, joten katse voidaan luottavaisin mielin suunnata eteenpäin”, Hilpinen kertoo. ”Vastike on yksi Suomen edullisimmista, ja etsimme jatkuvasti uusia tapoja pitää huolta osakkaiden ja muiden pelioikeutettujen eduista.”

Vieraspelaajillekin kenttä oheispalveluineen tarjoaa Hilpisen mukaan hyvän hinta–laatusuhteen. Green feellä voi halutessaan pelata koko päivän.

”Kiitosta tulee etenkin klubitalosta ja ravintolasta. Myös kentän pelattavuutta ja haasteellisuutta kehutaan. Lisäksi väljyys on meillä iso valttikortti. Tilaa löytyy milloin vain kesäkaudella.”

18-reikäisen kentän, ”Ykskoivun”, sisällä kulkeva ”Vanha Ysi” tarjoaa yhä mahdollisuuden yhdeksän reiän kierrokseen etenkin hiljaisina illan tunteina. täyttä kierrosta pelaavat voivat hengähtää taukotuvalla 10. reiän jälkeen.

PALJON MUUTAKIN KOETTAVAA

Uuteenkaupunkiin ajaa Turusta noin tunnin ja Raumalta noin kolme varttia. Kaupungista löytyy yksi maan parhaiten säilyneistä empiretyylisistä puutalokortteleista. Museot kertovat elävää tarinaa merenkulun kulta-ajasta. Vakka-Suomen Panimo on puolestaan oiva vierailukohde erikoisoluiden ystäville. Kesä–heinäkuun vaihteessa vuodesta 2005 pelattu West Coast Tour tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden golf- ja kotimaanmatkailun yhdistämiseen. Viidellä eri kentällä peräkkäisinä päivinä pelattava kiertue on hyvä tapa tutustua samalla muun muassa Vanhaan Raumaan ja Yyterin hiekkoihin.

Musiikin ystäville Hilpinen antaa vinkin heinäkuun lopulle.

Yhdistä golf ja kotimaanmatkailu

”Järjestämme Crusell-viikon yhteydessä keskiviikkona 28.7. kilpailun, joka huipentuu iltatapahtumaan klubilla musiikin merkeissä. Tervetuloa mukaan!”

Aloittelijoistakin pidetään Uudessakaupungissa hyvää huolta. Golf pro Yrjö Honkasalo vetää kesän aikana kymmenen kaksipäiväistä alkeiskurssia. 8–14-vuotiaille on kesä–heinäkuussa lisäksi tarjolla neljä ilmaista kurssia. Perustaitoja voi hioa laadukkaalla rangella ja klubin tuntumassa sijaitsevilla lähipelialueilla.

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

Välskärintie 2,
23500 Uusikaupunki

Puhelin
(02) 8413060

Sähköposti
ugk@ugk.fi

Kotisivut
www.ugk.fi

GREEN FEE:
aikuiset 48 e/päivä, juniorit 20 e/päivä; 9 reikää aikuiset 25 e, juniorit 13 e

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje