Golfkesä 2018 |
26.6.2018

Nordcenter – Kaksin kaunihimpi

Fream ja Benz kuuluvat useimpien mielestä Suomen parhaiden kenttien joukkoon. Se ei ole ainoa syy suunnata Åminnen kartanon maisemiin.
Mainos

Olli E. Juvonen on vastannut Nordcenterin palvelukokonaisuudesta operatiivisena johtajana noin kuukauden verran, kun Finnish Tour saapuu kylään. Olo ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen on helpottunut.

”Nordcenterin kentät tunteville ei ole yllätys, että pinnat ovat hyvin pelattavia jo kauden alussa.”

”On ollut hienoa kuulla kaikkien kehuvan kenttää ja sen kuntoa.”

Nordcenterin kentät tunteville ei ole yllätys, että pinnat ovat hyvin pelattavia jo kauden alussa. Fream-kentän, kaksikosta ensimmäisen, joitakin vuosia sitten toteutettu perusparannus on parantanut tilannetta entisestään.

Golflehden kenttärankingissäkin Nordcenter on kestomenestyjä. Molemmat kentät sijoittuvat top kymppiin ja saavat tuoreimmissa arvioissa kiitosta niin suunnittelustaan, kunnostaan kuin kauneudestaankin. Myös ravintola yltää korkeille pisteille.

Golf kesä 2018

Juhlan aika?

Juhlan merkkejäkin on ilmassa, sillä Ronald Freamin suunnittelemalle särmiltään jo hioituneelle kentälle tulee tänä vuonna ikää 30 vuotta, Bradford Benzin kokonaisuudelle puolestaan 25 vuotta.

Ja kun juhlista puhutaan, Nordcenterillä on tarjota niihinkin oloissamme ensiluokkaiset puitteet. Hyvällä maulla kunnostetun vuosisatoja vanhan Åminnen kartanon päärakennuksesta löytyy juhlasaliksi hyvin sopivaa tilaa, eri kokoisia kabinetteja, tunnelmallinen baari ja tarvittaessa vaikka hääparin käyttöön soveltuva Room 18.

Kukkeimman kesän aikaan tila jatkuu luontevasti pihan mittavalle jopa 200 vierasta vetävälle terassille, jolta avautuu lumoava näkymä Pohjanpitäjän lahdelle, postikorttimaisemaan.

Golf kesä 2018

Sopivan kaukana kiireestä

Ollaan Raaseporissa, reilun tunnin matkan päässä ruuhkaisimmasta pääkaupunkiseudusta.

”Meillä on tarjota eväät sellaiseen irtiottoon arjesta, johon kovi moni kenttäyhteisö ei pysty”, Olli Juvonen luonnehtii. ”Toivotamme tervetulleiksi kaikki laadukasta golfkokemusta etsivät lajin harrastajat. Haluamme kehittää toimintaamme jatkuvasti asiakaskokemus edellä, pitää ovet avoinna kaikkiin suuntiin.”

Fiskarsin ruukkikylän kanssa aloitetun yhteistyön kautta ohjelmaa on tarjolla niillekin perheenjäsenille, jotka eivät vielä golfille ole syttyneet. Raaseporin linnaankin on vain reilun vartin matka.

Innokkaalle golfarille Nordcenteristä ja sen monipuolisista puitteista löytyy kaikki, mitä elämykselliseen golfpäivään tai -lomaan tarvitaan. Green feen hintaan sisältyy lounas kartanon tasokkaassa ravintolassa, samoin kuntosalin käyttöoikeus. Pro shop on hyvin varustettu, ja harjoitusalueilla voi hioa pelin kaikkia osa-alueita.

Mutkattomasti yli yön

Aamiaisen sisältävä yöpyminenkin onnistuu Maitotalon neljässä vierashuoneessa, joissa kaikissa on oma suihku ja wc, televisio, jääkaappi, vedenkeitin ja kahvikapselikone. Mutkatonta bed and breakfast -tyyppistä asumista joidenkin perinteikkäiden brittikenttien tyyliin.

Fream vai Benz? Ennakkoluuloton pelaa molemmat, vaikka peräkkäisinä päivinä. Fream-kenttä on useimpien mielestä vaikeampi ja myös fyysisesti haastavampi. Toisaalta Freamillä saatu hyvä tulos voi tuntua sitäkin makeammalta. Ja vaikka tulos ei tyydyttäisikään, maisemista ainakin nauttii.

Golfkesä-kiertueen osakilpailu pelataan Nordcenterin Fream-kentällä 7.7.
Katso lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan!

Kenttä-INFO

NORDCENTERIN KENTISTÄ SANOTTUA:

”Hienoin kenttä, millä olen pelannut.”
Fream
”Kaunis ja miellyttävä kenttä, aina loistokunnossa.”
Benz

NORDCENTER GOLF & COUNTRY CLUB
Osoite: Åminnen Kartanon tie 4, Åminnefors
Puhelin: ajanvaraus (019) 276 6850
Sähköposti: nordcenter@nordcenter.com
Kotisivut: nordcenter.fi
Myynti: mats.gronblom@nordcenter.com

Tasoitusvaatimus:
ei rajoituksia

Green fee: Tarkista päivän hinta kotisivuilta. Osakkaan vieraana pelaat edullisemmin.

Teksti: Golfpiste

Kommentit

Eikö nämä maksetut ”mainosartikkelit” voisi laittaa omaan osioonsa? Otsikkoa lukiessa saa käsityksen, että nyt on jotain uutisen arvoista kentillä tapahtunut tai niinkuin tässä, vain itse kirjoitettua hehkutusta.
Onneksi tietysti ”mainos”-tekstin kuvassa nyt osaa tarkistaa, eikä juttua avaa luettavaksi, mutta..
Golfpisteen sivut ovat muutenkin täynnä mainoksia, nämä pitäisi laittaa jonon jatkoksi jonnekin, ei artikkeleiden joukkoon, vaikka ykköspaikasta saisikin hyvän korvauksen.

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.