26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Vierumäen Classicin särmiä hiotaan huolella

Classicin neljäs on uuden viheriön myötä yksi kentän parhaista väylistä.

Golfin pelaaminen Vierumäellä käynnistyi 1988 Jan Sederholmin suunnittelemalla kentällä, joka laajeni 18-reikäiseksi vuonna 1992. Urheiluopisto kun on kyseessä, isännät kyselivät useasti rakennusprojektin aikana Sederholmilta sitä, että ”onhan kenttä sitten varmasti riittävän haastava”.

Golfin tuomisesta Vierumäen palvelukokonaisuuteen ja Classic Coursen rakentamisesta päätettiin samana päivänä ( 15.9.1986) kun tehtiin päätös Vierumäen kuntokylän perustamisesta.

”Vierumäen hallituksen puheenjohtajan Jukka Uunilan pää tässä asiassa piti kääntää. Hän oli alkuun hyvin skeptinen kuten moni muukin. Ei golfia tuolloin osattu arvostaa urheiluna. Ratkaiseva käänne tuli Tukholmaan suuntautuneen tutustumismatkan aikana. Uunila pääsi ensimmäistä kertaa mailanvarteen. Onneksemme hän onnistui ja innostui. Samalla ratkesi se, mitä liikuntalajia Jukka harrastaisi eläkevuosinaan”, käännytystyön pääarkkitehti, Vierumäen rehtorina 1976-2006 toiminut Tapani Ilkka muistelee.

Tapani Ilkka sai 80-luvun puolivälissä Jukka Uunilan innostumaan golfista. 74-vuotias Ilkka kiertää edelleen maailmaa mailat mukanaan ja on vahva vaikuttaja Vierumäen golfia kehitettäessä.

Tapani Ilkka sai 80-luvun puolivälissä Jukka Uunilan innostumaan golfista. 74-vuotias Ilkka kiertää edelleen maailmaa mailat mukanaan ja on vahva vaikuttaja Vierumäen golfia kehitettäessä.

Ilkka ansaitsee ison sulan hattuunsa lajin leviämisestä Suomeen. Hän oli suuressa roolissa myös Cooke Coursen synnyttämisessä 2000-luvun alkupuoliskolla.

Liian vaikeaksi Classicia tuskin koskaan muodostui, vuosien saatossa on kuitenkin huomattu että kohtuullisen pieneen tilaan tehtyä kenttää voisi monin kohdin yksinkertaistaa.

Englantilainen Martin Ebert valittiin remontin suunnittelijaksi. Hän on tehnyt Suomeen kenttäremontteja jo yli kymmenen vuoden ajan. Ebert sai näille markkinoille jalansijaa remontoimalla Tuusulan viheriöitä. Muita toimeenpantuja projekteja on Vierumäen lisäksi Vuosaaressa ja Pickalassa. Ebertin ensimmäinen uusi kenttä Suomessa tulee olemaan Vantaan Golfpuisto, jonka rakennustyöt käynnistyivät alkuvuodesta.

Classic-kentällä töitä tehdään kahdella tai kolmella reiällä kerrallaan. Viheriöiden ruoholaatu muuttuu kylänurmikasta rönsyrölliin. Useimpien viheriöiden muodot menevät uusiksi. Kallistuksia lievennetään, jotta lipunpaikkoja saataisiin lisää ja leikkuukorkeutta pystyttäisiin madaltamaan viheriöiden nopeuttamiseksi. Monessa kohdassa väyliä avataan pelilinjojen parantamiseksi.

”Pelattavuuden parantaminen on ensisijainen tavoite, samalla pelaaminen nopeutuu ja maisemat tulevat miellyttävimmiksi”, Ebert lupaa.

Konkreettisimpia eroja on nähtävissä mm. ykkösellä, jolle tehtiin kokonaan uuteen paikkaan viheriö. Neljännellä Ebert poisti viheriön vahvan kaksitasoisuuden ja vei vesiesteen lähemmäksi viheriötä. Tämä muutos nostaa neljännen väylän aivan uudelle tasolle.

Onnistunut ja välttämättömän oloinen oli myös kymmenennen viheriön suurentaminen. Aiemmin lipunpaikat olivat harvassa, viheriöltä maansa myyneen oloisina poistuneita, kolmen tai useamman putin pelaajia sitäkin enemmän.

Puustoa poistamalla pelilinjaa on parannettu 16:lla, sama tullaan tekemään 18:lla, jonka jyrkkämäkinen viheriö saa aivan uuden muodon.

Vastikkeeseen 50 euroa lisää

Vierumäen kaksi kenttää on yhtiöitetty erikseen. Molemmat ovat velattomia. Classicilla kyetään pelaamaan koko projektin ajan 18-reiän mittaisella radalla. Remontissa olevien tilalla kierretään viereisen par-3 kentän reikiä.

Toimitusjohtaja <a href=Jan Ruoho on erittäin tyytyväinen takanaan näkyvän kympin viheriön uusiin muotoihin. Takana vasemmalla 11. viheriö on kylvetty vastikään ja pelikäytössä alkukesästä 2016." src="/wp-content/uploads/2015/09/15091117310102.jpg">

Toimitusjohtaja Jan Ruoho on erittäin tyytyväinen takanaan näkyvän kympin viheriön uusiin muotoihin. Takana vasemmalla 11. viheriö on kylvetty vastikään ja pelikäytössä alkukesästä 2016.

Kadehdittavaksi remontin tekee se, että 800 000 euron investoinnissa osakkaiden lompakoita ei ole tyystin tyhjennetty. Osasyy tähän on varmasti sekin, että Vierumäen emoyhtiö omistaa noin kuudesosan 1200 osakkkeesta.

”Nostimme vastiketta 50 eurolla osaketta kohden. Toteutamme Classicin remontin taitavasti ja kustannustehokkaasti omilla konsteilla. Pelaajamääräkin on pysynyt samalla tasolla, olemme tilanteen mukaan laskeneet greenfeen hintaa remontin aikana”, toimitusjohtaja Jan Ruoho kertoo.

Viimeisetkin työt kentällä valmistuvat kauden 2018 aikana. Jo nyt on nähtävissä, että projektin tuloksena Classic nostaa profiiliaan erittäin paljon.

Vanhan herran ääni kuuluu edelleen

Tapani Ilkka voi syystäkin ottaa ison sulan hattuunsa lajin leviämisestä Suomeen. Hän oli suuressa roolissa myös Cooke Coursen synnyttämisessä 2000-luvun alkupuoliskolla.

”Classicin syntyhistoriaan liittyy sellainenkin vaihe, että alkuun Sederholm ehdotti meille yhdeksänreikäistä kenttää ja 12-reiän par-kolmosta tilan vähyyden vuoksi. Vasta kun saimme ostettua lisää maata, hän suostui tekemään suunnitelman 18-reiän kentälle”, Ilkka kertoo.

Martin Ebertin esitellessä Classiciin liittyviä aivoituksiaan ja toteutuksen tuloksia Ilkka nyökkäili hyväksyvästi ja antoi tälle synninpäästön sen jälkeen lyhyellä kommentilla:

”Everything is ok Martin”.

Golfyhtiön hallituksessa vaikuttavan vanhan isännän ääni kuuluu edelleen vahvana Vierumäellä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)