26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Vierumäen Classic-kentän remontti hyvässä vauhdissa

Suunnittelutoimiston havainnekuva näyttää, miltä Classicin 4. väylän pitäisi näyttää remontin jälkeen. Kuva: Vierumäki.

Vierumäen golfkentistä suositumpi, Classic, joutuu tänä kesänä vasaran alle. Koko kenttää ei remontoida kerralla, vaan uudistukset toteutetaan muutama väylä kerrallaan, jotta kenttä on koko ajan pelattavissa. Perusparannushanke kestää kaikkiaan arviolta kolme vuotta.

Joidenkin väylien kohdalla on turvauduttu talvigriineihin ja esimerkiksi Classicin 7. väylän korvaa remontin aikana par 3 -kentän 3. väylä.

Viime syksynä aloitetussa perusparannuksessa kunnostetaan ensimmäisessä vaiheessa väyliä 4, 16 ja 7. Remontoitujen väylien pitäisi olla pelattavissa heinäkuussa.

”Tilanne näyttää hyvältä nelosen ja kuudentoista osalta ja uskon, että kyllä ne heinäkuuksi valmistuvat”, arvioi kenttämestari Markku Lääveri.

Erityisesti huomioita kiinnitetään viheriöihin, jotka 25-vuotiaalla kentällä jo tarvitsevat radikaaleja huoltotoimenpiteitä. Remontilla myös vähennetään kentän hoitotarvetta.

Classicin 4. väylä ennen remonttia. Kuva: Vierumäki.

Classicin 4. väylä ennen remonttia. Kuva: Vierumäki.

Väylällä 4 remontin avulla vaikutetaan myös väylän pelattavuuteen ja strategiavalintoihin. Vain 310 metriä pitkä väylä on käynyt välinekehityksen myötä lyhyeksi, kun väylän keskellä sijaitsevan lammen yli voi draivata suhteellisen helposti.

Perusparannuksen suunnitellut maineikas arkkitehtitoimisto Mackenzie & Ebert päätyi ehdotuksessaan suurentamaan lampea merkittävästi ja pidentämään väylää parillakymmenellä metrillä. Muutosten jälkeen väylä saa takaisin dog leg -luonteensa.

Suuria muutoksia Jan Sederholmin suunnitteleman kentän lay outtiin ei tehdä. Kenttäarkkitehti Martin Ebert on kuitenkin harkinnut kaikki muutokset huolellisesti lähes yksittäisten puiden tarkkuudella.

”Martin on kova jätkä. Hän on esimerkiksi suunnitellut seitsemän British Open -kentän uudelleenmuotoilut. Suomessa Vuosaaren kentän uudelleenmuotoilu on kokonaan hänen käsialaansa ja sen lisäksi hän on ollut suunnittelijana Tuusulassa sekä Pickalassa, toimitusjohtaja Jan Ruoho taustoittaa.

Classicin 16. väylä ennen remonttia. Kuva: Vierumäki.

Classicin 16. väylä ennen remonttia. Kuva: Vierumäki.

Tältä Classicin 16. väylä tulee näyttämään remontin jälkeen. Kuva: Vierumäki.

Tältä Classicin 16. väylä tulee näyttämään remontin jälkeen. Kuva: Vierumäki.

Esimerkiksi 16:lla väylällä viheriö siirretään lähemmäksi etuvasemmalla olevaa lampea, jotta taukotupa 7 minutes break barin terassilla saadaan jatkossa nauttia taukojäätelöt ilman pelkoa harhautuneista lähestymislyönneistä.

”Haluamme kunnioittaa kentän klassista ilmettä, siksi emme halua muuttaa kentän luonnetta liikaa. Pelattavuutta parannetaan ja kentästä muokataan helppohoitoisempi. Tämä palvelee tulevaisuudessa pelaajia”, Ruoho sanoo.

Classicilla kierretään noin 26 000 kierrosta vuodessa. Cooke-kentällä vastaava määrä on noin 22 000 kierrosta. Vieraspelaajat suosivat uudempaa Cookea, paikalliset viihtyvät paremmin Classicilla.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)