19.9.–26.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][14]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Useat kentät auki Etelä-Suomessa

Wiurilassa kenttä on auki ainakin ensi torstaihin asti.

Etelä-Suomen leuto talvi sataa innokkaimpien golfareiden laariin. Pääkaupunkiseudulla palloa pääsee lyömään usealle kentälle, mutta ajanvarauksen kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Vuosaaren toimitusjohtaja Juha Ruposen mukaan pelaajia on kentän auettua riittänyt tungokseksi asti, ja ensimmäiset vapaat lähtöajat löytyvät vasta ensi tiistaille. Pelaajia on parhaina päivinä jopa 120, joten greenfee-tulot kohoavat hyvän kesäpäivän myynnin tasolle.

”Olisimme pitäneet kentän auki syksylläkin, mutta routa pääsi pakkaspäivinä puraisemaan syvältä, kun maassa ei ole lainkaan lunta. Testasimme poraamalla, että maa oli jäässä vielä noin 20 senttimetriä viheriön alla”, Ruponen kertoo.

Vuosaaressa greenfee on talvella hinnaltaan 35 euroa.

Vuosaaressa väylien liika märkyys ei ole syksylläkään suuri ongelma, sillä hiekkainen maaperä imee hyvin vettä. Pitkä pelikausi kuitenkin lisää kentän rasitusta ja vähentää lepopäiviä, jolloin kasvitautien riski kasvaa. Moni kenttä haluaakin minimoida tautien ja muiden vaurioiden riskit, eikä kenttää siksi välttämättä avata, vaikka se säiden puolesta olisikin mahdollista.

Vuosaaressa lähtövuoroa odoteltiin kuuman makkaran kanssa.

Vuosaaressa lähtövuoroa odoteltiin kuuman makkaran kanssa.

Pickala Golfissa on lähes joka vuosi pelattu pitkälle syksyyn. Kaikkien kolmen kentän auki pitäminen on kuitenkin poikkeuksellista. Tavalliseen tapaan Pickalan kentät ovat olleet auki omille jäsenille, mutta perjantaina 3.1. ne avautuivat myös vieraspelaajille 30 euron greenfee-maksua vastaan.

Lempäälän Hiisi Golfissa kausi on monena vuonna venynyt yli 250 päivän mittaiseksi. Huippuvuotena yhdeksänreikäisellä Farmi-kentällä pelattiin kesäviheriöillä yli 270 päivää vuodessa. Nytkin on pelattu läpi syksyn, eivätkä edes pienet pakkaset ole säikäyttäneet pelaajia, jotka pääsevät kentälle, jos maa ei ole riitteessä.

”Jouluna täällä on monesti pelattu ja usein loppiaiseen asti. Kävijöitä on parhaimmillaan toistasataa päivätasolla. Kentälle pääsee jonotusperiaatteella, sillä klubitalo pistettiin syksyllä kiinni”, toimitusjohtaja Pekka Isotalo kertoo.

Petri Sainio ja Henri Sundell pelasivat Lempäälässä perjantaina.

Petri Sainio ja Henri Sundell pelasivat Lempäälässä perjantaina.

Lempäälässä on päästy kentänhoidollisesti vähällä. Viheriöt kuitenkin leikattiin jo vuoden ensimmäisenä päivänä, vaikka toimenpide yleensä toteutetaan vasta huhtikuun tienoilla.

Salon seudulla kentät avaavat tyypillisesti ovensa ensimmäisten joukossa. Vuoden ensimmäisenä viikonloppuna Salossa pelataan niin Salo Golfissa kuin Wiurulassakin.

Salossa maksun voi hoitaa caddie masterille, Wiurilassa toimisto on auki vaihtelevasti. Toimiston ollessa kiinni, hoidetaan maksaminen Wiurilassa jättämällä rahat omalla nimellä varustetussa kirjekuoressa klubin postilaatikkoon.

”Pelaajia on käynyt kiihtyvässä määrin, ja moni on ollut yllättynyt siitä, miten hyvässä kunnossa kenttä tähän aikaan vuodesta on. Torstaihin asti olemme näillä näkymin auki, ja silloin teemme päätöksen siitä, miten kenttää pidetään auki jatkossa”, Wiurilassa vuoden alussa toimitusjohtajana aloittanut Caius Haustrup kertoo.

Salo Golfissa pelataan loppiaisena vuoden ensimmäinen kilpailu, Loppiais-Scramble. Vihti Golfissa mitellään perjantaina Tipaton tammikuu Scramble ja loppiaisena Loppiais Open.

Myös Sea Golf Rönnesissä kenttä on ollut auki, mutta ainakin perjantaina se päätettiin pitää kiinni. Lohjan St. Laurence Golfissa par 3 -kenttä on auki pelioikeuden haltijoille.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

  • Tumppi says:

    Moni kenttä pitää sateisena syksynä kenttää väkisin auki joulukuun puoliväliin ja sitten kentät suljetaan joululomille, jolloin on kuivemmat ja paremmat pelikelit kuin koko sateisena syksynä. Voidaan aina vedota tauteihin, mutta epäilen syiden olevan muita ja tuo tautihomma vain tekosyy.

  • maitaas says:

    Ei voi kuin ihmetellä tätä ’epäilen syiden olevan muualla’ ja ’on kuivemmat ja paremmat kelit joululomilla kuin syksyllä’ ja ’laiskat toimarit kun eivät avaa kenttiä’ mentaliteettiä. Pari talvea lunta on ollut marraskuusta alkaen, kukaan ei huomannut ihmetellä etteivät kentät olleet auki 20 asteen kuivassa pakkasessa, olisihan lumen voinut harjata sivuun! Nyt kun pitkästä aikaa on täysin lumeton talvi pitäisi nähtävästi kaikkien kenttien avata ovensa ja syyskuntoon saatetut väylänsä ja greeninsä muutamaksi viikoksi vain siksi kun joku muukin avaa. Onneksi ei oma kenttäni tällaista tyhmyyttä tee, vaan keväällä avautuu loistavakuntoisena kesäkautta varten. Jos haluaisin mennä pelaamaan joululomalla ihan mielelläni maksan kierroksen greenfeen enkä todellakaan mieti katkerana miksi oma kenttäni ei ole auki. Aivan käsittämätöntä ei-aukiolevien kenttien haukkumista ja niiden toimarien ja henkilökunnan mustamaalausta.

  • Maitaasta says:

    Ei ole järkeä, että kaikki kentät avaisivat, eihän pelaajiakaan riitä kaikkialle. Parempi, että muutamat kentät saavat nämä GF tulot. Toki kolikon toinen puoli, ymmärrän niitäkin, joita harmittaa, ettei just se oma kenttä ole avoinna – mutta tällaistähän tämä aina on, eikä kaikkea voi saada. Mielummin aikaisin syksyllä kiinni ja keväällä avataan huippukunnossa!

  • peejii says:

    30 vuoden kokemuksella voin todeta; Golfaajat ovat: mulle kaikki heti-, kateellisia-, itsepäisiä- ja perseaukisia tyyppejä. Eivät halua, että jollain toisella menee paremmin. Revi siitä sitten kaikkea hyvää kaikille – kenttä auki – kenttä kiinni.

  • maitaas says:

    Ajettiin Hattulan ohi eilen ja huomattiin lippu greenillä! Netistä löytyivät tiedot, kenttä ollut auki joulunpyhistä lähtien. Greenfee 10 e/9 reikää. En käynyt katsomassa oliko toimari kädärinä =) enkä näe mitään tarvettaa hehkuttaa tätä vuoden sankaritekona. Hyvä juttu jos kenttä voidaan pitää auki ja tarpeeksi pelihalukkuutta tämän harmauden keskellä riittää.