16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Salaperäisen Isosaaren jo kerran suljettu golfkenttä avataan vielä hetkeksi uudelleen

Isosaaressa pelataan hyvin merellisissä tunnelmissa. Tiillä lyömässä Jyrki Nykänen.

Entisellä linnoitussaarella pelataan rajoitetusti golfia vielä juhannukseen asti.

”Kun laitoimme viime syksynä kentän lopullisesti kiinni, moni alkoi sen jälkeen soittelemaan, että vieläkö pääsisi pelaamaan”, kertoo Isosaareen liikennöivän Suomen Saaristokuljetuksen toimitusjohtaja Tomi Ståhlberg.

Ståhlberg joutui myymään ei-oota, ja Helsingin edustalla pitkään piilossa ollut mystinen golfsaari jäi monelta kokematta. Nyt innokkaimmille Isosaareen mieliville tarjoutuu uusi tilaisuus. Yhdeksänreikäinen par 3 -kenttä avataan tällä viikolla.

Isosaaressa on pelattu golfia jo vuosikymmenien ajan, mutta armeijan hallussa olleen kentän pääsivät kokemaan vain harvat ja valitut. Vuonna 2017 saari vapautui Puolustusvoimilta muuhun käyttöön, ja kiehtova linnakesaari avattiin palveluineen yleisölle.

Avointa golfia Isosaaressa ehdittiin pelata kolmen kesän ajan. Viime syksynä kenttä laittoi laput luukulle, sillä saaren uuteen asemakaavaan golfkenttä ei enää mahtunut. Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa olevaa saarta kehitetään nyt virkistys- ja matkailukäyttöön, ja golfkentän alueelle on kaavoitettu loma-asustusta.

Isosaaren idyllisellä kentällä pelataan tarkkuutta vaativaa par 3 -golfia 60-150 metriä pitkillä väylillä.

Kaava-asia ei ole kuitenkaan edennyt mihinkään, eikä kaava tällä hetkellä estä golfin pelaamista. Niinpä Saaristokuljetus päätti avata kentän vielä uudelleen, ainakin hetkeksi.

”Taloudellisestihan golfkenttä ei ole ollut meille tähänkään asti kannattava, sillä kentän ylläpito on kallista. Olemme pitäneet golftoimintaa lähinnä huviksemme yllä. Nyt, kun reittiliikennettä saareen ei toistaiseksi ole, päätimme avata edes golfkentän”, Ståhlberg sanoo.

Kentän piti aueta jo toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta pitkään hoitamattomana olleen kentän pelikuntoon saattamisessa meni hieman oletettua pidempään. Kenttä aukeaa pelattavaksi tämän viikon torstaina.

Näillä näkymin golfkenttä pidetään auki juhannukseen asti, jonka jälkeen se taas suljetaan.

Isosaaren kenttä on auki pääsääntöisesti torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin, ja päivässä kentälle pääsee korkeintaan 18 pelaajaa. Kierrokset pelataan kahden henkilön ryhmissä yhteislähtönä. Neljään tuntiin rajoitetun peliajan puitteissa kentän ehtii kiertää kahdesti.

Isosaareen voi saapua omalla veneellä tai Suomen Saaristokuljetukselta tilatulla ja enintään yhdeksän henkilöä kyyditsevällä taksiveneellä.

Näillä näkymin golfkenttä pidetään auki juhannukseen asti, jonka jälkeen se taas suljetaan. Ståhlberg jättää kuitenkin pidemmälle aukiololle vielä pienen takaportin.

”Katsotaan nyt, miten maailma tässä elää”, hän sanoo.

Ståhlberg suunnittelee rakentavansa pelivarauksia varten verkkokaupan Isosaaren nettisivuille, mutta toistaiseksi golfia koskevat varaukset tehdään saari-isännälle numeroon 044-763 4768.

Vessa ja juokseva vesi ovat pelaajien käytössä, mutta ravintopalveluita Isosaaressa ei tällä hetkellä ole. Isosaareen suuntavien on siis syytä muistaa pakata bägeihinsä omat eväät.

Lue seuraavaksi: Isosaari tarjoaa todellisen golfseikkailun

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje