”Golfilla menee hyvin Pirkanmaalla. Täällä on paljon pelaajia ja Tampereen kyljessä myös vieraspelaajia riittää.”
Näin kiteyttää Tampereen alueen tilannetta Golf Pirkkalan toimitusjohtaja Pasi Kristiansson. Kausi 2013 on ollut erittäin positiivinen sekä alueen kenttien että golfareiden näkökulmasta.
Golfarit ovat päässeet nauttimaan hyväkuntoisista kentistä ja kentät ovat kirjanneet plus-merkkisiä tuloksia monilla rintamilla.
Golf Pirkkalan 18 reikäisellä kentällä on pelattu reilut 31 000 kierrosta. Luvussa on kasvua viime kauteen kolmisen prosenttia. Kierroksista noin 25 % on kirjattu vieraspelaajille.
Uusia jäseniä Golf Pirkkala on saanut kauden aikana kuutisenkymmentä.
”Selkeänä erona viime vuoteen on ollut positiivinen action seuratoiminnassa ja klubilla. Kun siihen satsataan, se kyllä näkyy”, Pasi Kristiansson sanoo.
Kierrosmäärä Pirkkalan kentällä on pysytellyt neljä viimeisintä vuotta 31 000 ja 34 000 välillä. Tällaiset määrät näkyvät kentän kulumisena ja Pirkkalassa suunnitellaankin laajennusta.
”Yhdeksän reiän laajennus on parasta aikaa piirustuspöydällä ja kaavoitusasioista odotetaan päätöstä ensi vuoden alkuun. Olemme laajennuksen kanssa kuitenkin maltilla liikkellä ja ennen päätöksiä pitää seurata tarkasti miten yleinen taloustilanne kehittyy. Meillä ei ole mitään pakkoa lähteä nopeasti rakentamaan, sillä tähän asti kaikki ovat kyllä mahtuneet pelaamaan”, Kristiansson sanoo.

Golf Pirkkalan kentällä on pelattu viime vuosina 31 000 – 34 000 kierrosta. Laajennus on suunnitteilla.
Nokia laajentaa jo
Nokia River Golfissa ei enää odotella, vaan kentän laajennustyö käynnistyi reilu kuukausi sitten. Nokialle tulee 11 uutta väylää, jotka otetaan käyttöön näillä näkymin loppukaudesta 2015.
”Laajennuksen jälkeen meillä on käytössä kaksi erillistä ysiä, joilla molemmilla on oma ajanvaraus sekä 18 reiän kokonaisuus ja harjoituskenttä, jossa on 4 tai 5 reikää”, NRG:n toimitusjohtaja Erkki Mommo kertoo.
”Uskomme yhdeksän reiän pelaamiseen ja siihen, että sillä on entistäkin enemmän tilausta tulevaisuudessa”, hän jatkaa.
Tällä kaudella Nokian 9-reikäisen Kartano-kentän ja 18-reikäisen Riverin yhteenlaskettu starttimäärä on ylittänyt jo 40 000 rajan. Viime vuoteen verrattuna kasvua on yli tuhannen kierroksen verran.
”Erittäin hyvä kausi. Kelit ovat suosineet ja pelaajamäärät ovat olleet korkeammat kuin edellisvuonna. Jäsenistössä olemme noin 50 henkilöä plussalla eikä jäsenistön suhteen ei ole huolia näköpiirissä. Seuraamme on liittynyt nyt selkeästi nuorempaa väkeä, kun vielä muutama vuosi sitten tuntui, että tulijat olivat pelkästään eläkeläisiä”, Mommo iloitsee.
Nokia River Golfissa on parhaillaan käynnissä osakeanti, jolla halutaan Mommon mukaan tarjota vuokrapelioikeuspelaajille mahdollisuus tulla osakkaaksi. ”Osakkeita on mennyt, mutta ei valtavia määriä”, toimitusjohtaja kertoo.
Kentän laajennusurakan puolen miljoonan rahoitusosuus ja hankkeen liikkeellelähtö varmistettiin jo aiemmin myymällä 10 000 euron ainaisjäsenyyksiä.
Tammer-Golfissa vilkasta
Myös Tammer-Golfin kausi on mennyt mukavasti. Suuremmat peruskorjaustyöt kentällä saatiin päätökseen viime vuonna eikä tällä kaudella rakennettu mitään. Samalla kenttä on ollut hyväkuntoinen kauden alusta saakka.
”Ensimmäistä kertaa 25 vuoteen saimme kentän auki kesäviheriöille heti vapun jälkeen, eikä kesän edetessä tullut takapakkeja. Ja pelaajia on ollut paljon. Omat jäsenet ovat pelanneet vilkkaasti ja myös vieraita on riittänyt”, Tammer-Golfin toiminnanjohtaja Eeva Tamminen kertoo.
Kierroksia Tammer-Golfissa on pelattu nyt hieman yli 30 000, kun viime vuonna niitä kertyi 28 000.
Tammer-Golf on yhdistyspohjainen kenttä. Eeva Tammisen mukaan seuran jäsenmäärä on taloudellisesti katsottuna kattava ja riittävä.
Ikäjakaumaltaan jäsenistö on seniorivoittoinen, mutta Tammista on tänä vuonna ilahduttanut se, että seuraan on tullut noin 30 juniorijäsentä sekä paljon hieman yli nelikymppistä väkeä. Kaiken kaikkiaan uusia jäseniä on tullut noin sata, kun vastaavasti poistumaa on ollut 50 jäsenen verran.
”Osa on muuttanut työn perässä muualle, osalla on tullut ikä vastaan ja osa poislähtijöistä on ollut aloittelijoita, jotka ovat huomanneet, ettei golf ole sittenkään heidän lajinsa”, Tamminen kertoo.
Ensi vuonna Tammer-Golfissa joudutaan taas kunnostustöihin, kun 2. reiän viheriö uusitaan. Samaan syssyyn suurennetaan viereistä 9. tiiauspaikkaa. Korjaustyö aloitetaan syksyllä seuran mestaruuskisojen jälkeen.
Janne Knuuti