16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Pickalassa yhdistetään perheitä

Pickala Forestin 16:s on yksi kentän parhaimmista väylistä.

Pickala on edelleen Pohjoismaiden suurin golfkeskus, kolmen 18 reikäisen kentän lisäksi alueella on par-3 kenttä ja monipuoliset harjoitusalueet. Pickalaa voidaan kutsua myös golfresortiksi, merkittävä osa osakkaista ja perheenjäsenistä asuu jatkuvasti kasvavalla alueella.

Kenttien käyttöaste on hyvä, kaikista yli 2000 osakkeesta maksetaan vastiketta ja viimeisten vuosien aikana toimitilojen sekä pukuhuoneiden ja saunojen remontointeihin on investoitu yli kaksi miljoonaa euroa. Seura perustettiin lajin kovimpien kasvuvuosien aikaan toukokuussa 1987, Asuntosäätiö on OY:ssa edelleen suurin osakas.

Jari

Jari Hakkarainen siirtyi Pickalaan Kytäjältä vuoden 2009 loppupuoliskolla.

Toimitusjohtaja Jari Hakkarainen aloittaa kolmannen kautensa ja iloitsee erityisesti sääntöuudistuksesta joka tehtiin seuran jäsenpolitiikassa.

Hämmästyttävä yksityiskohta on se, että kolmen kentän golfkeskuksessa jäseniä on vain 1500, saman verran kuin suurimmilla 18 reiän kentillä. Kasvuvaraa on siis rutkasti. Päällimäisenä syynä tähän epäkohtaan on se, että aiemmin osakkaan perheenjäsenellä ei ole juurikaan ollut oikeuksia seurassa. Kauden 2012 alussa tilanne muuttuu.

”Vastedes seuran jäseneksi pääsevät myös osakkaan perheenjäsenet, puoliso, lapset, lapset, vanhemmat ja isovanhemmat. Uskon tämän lisäävän pitkässä juoksussa selkeästi jäsenmääräämme ja samalla nostavan osakkeen kysyntää ja arvoa”, Hakkarainen ennustaa.

Pickalassa on vilkasta seuratoimintaa varsinkin junioreillle. Tässä on ollut tulppana se, että osa potentiaalisista junnuista on ollut vanhempiensa osakkuudesta huolimatta jäseninä muualla.

”Tämä ei luonnollisestikaan ole ollut paras mahdollinen tilanne, mutta nyt se purkaantuu ja saamme lisää junnuja mukaan. Merkityksellistä on sekin, että osakkaan vanhemmat saavat jäsenyyden. Tämä edesauttaa seniorien pelaamista ja pysymistä mukana golfyhteisössä silloinkin, kun he eivät välttämättä pelaa säännöllisesti kauden aikana.

Osakkaan perheenjäsenet pääsevät pelaamaan greenfeellä normaalihintaista greenfeetä halvemmalla, samoin he saavat paremmat ajanvarausedut. Perheenjäsen voi tuoda myös osakkaan ja pelioikeutetun tavoin vieraita kentälle.

Pickalassa odotetaan paljon myös toista kauttaan toimivalta ravintoloitsijalta, ravintolapäällikkönä toimii alalla pitkään ansiokkaasti vaikuttanut Mikko Heinonen.

”Ravintolan vaikutus korostuu Pickalan tapaisessa golfkeskuksessa jossa asiakaskunnan tarpeet ovat hyvin moninaiset.

Valmennuksesta vastaa edelleen alan kovimpiin ammattilaisiin maassamme lukeutuva Mika Piltz.

”Mika on monella tavalla brändi itsessään ja hänen työnsä tuo Pickalaan paljon ulkopuolisia pelaajia ja yrityksiä. Tärkeää meille on myös se, että seuran juniorien valmennus on asiantuntevissa käsissä”, Jari Hakkarainen lopettaa.

Jukka

Jukka Utriainen (vas.) ja Marco Willberg ( toinen.oik) kuuluvat Pickalan kalustoon. Pekka Meriläinen (oik.) oli myös kirittämässä Näppis Leinosta tämän vuoden 2008 kiertueella.

Pickala Golf Clubin kuuluisimpia kasvatteja ovat kauden 2011 Mid-Amateurien Euroopan mestari Marco Willberg sekä junnuvuosinaan ahkerasti Pickalassa harjoitellut HGK:n Tuomas Tuovinen.

Teemu Tyry

Pickala Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje