26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Pickala otti käyttöön joustavan hinnoittelun

Pickala Forestin 16. on yksi kentän parhaista väylistä. Forest on Pickalan kentistä suosituin.

Pickalan kolmella kentällä riittää pelaa myös vieraspelaajille. Suomen ja Pohjoismaiden suurimmassa 54-reikäisessä golfkeskuksessa kirjataan vuositasolla yli 64 000 starttia.

Kenttien suosiossa on kuitenkin ollut eroja. Forest on kentistä suosituin, seuraavana marssijärjestyksessä on Park ja viimeisenä Seaside, jonka lukuisat vesiesteet pelottavat monet pelaajat kuivemmille maille.

”Seasidelle myytiin viime kaudella eniten greenfeetä. Sen perusteella on aika helppo todeta, että hinnoittelu ohjaa kysyntää. Ja onhan Seasiden takalenkki yksi Suomen kauneimpia ysejä”, toimitusjohtaja Jari Hakkarainen sanoo.

Pickalassa on suosituimpien lähtöaikojen ulkopuolella kentällä yleensä hyvin tilaa. Joustavalla hinnoittelulla halutaan taata, että lähtöajat ovat mahdollisimman hyvin käytössä. Prime time -ajat pyritään varaamaan omille pelaajille hinnoittelemalla ne tuntuvasti muita lähtöaikoja kalliimmiksi.

Viime kaudella Pickala testasi differoitua hinnoittelua, joka perustuu kokemukseen pelaajien käyttäytymisestä eri viikonpäivinä ja sesonkeina. Positiivisten kokemusten ja vieraspelaajilta kertyneen kannustavan palautteen rohkaisemana tällä kaudella otettiin askel entistä joustavampaan suuntaan.

Pickalan käyttämän GolfBox-ajanvarausohjelman kautta pelaaja näkee reaaliaikaisesti kaikkien kolmen kentän yksittäisten lähtöaikojen hinnat. Hintoihin vaikuttavat sesonki, vuorokaudenaika sekä viikonpäivä. Ajanvaraus toimii toki myös puhelimitse, mutta GolfBoxin kautta hintojen vertailu on yksinkertaista ja varaus sujuu näppärästi.

Ajanvarausjärjestelmä näyttää reaaliaikaisen hinnoittelun.

Ajanvarausjärjestelmä näyttää reaaliaikaisen hinnoittelun.

”Valtava jumppa oli ajaa kaikki eri hinnat sisään järjestelmään, kun hintoja on niin montaa eri sorttia. Greenfee-pelaajien lisäksi ovat esimerkiksi opiskelijat, juniorit, jäsenet jne. Uskon kuitenkin, että nyt tehty työ tuottaa tulosta jo lähitulevaisuudessa”, Hakkarainen kertoo.


Vieraspelaajat pystyvät varaamaan lähtöaikoja neljä päivä aikaisemmin entisen kahden päivän sijaan. Lähtökohtaisesti nopeat varaajat saavat lähtönsä edullisemmin kuin hetken mielijohteesta viimehetkellä aikansa buukkaavat pelaajat.

Pickalan omat pelaajat ovat suhtautuneet uudistukseen suurimmalta osin hyvin, mutta joidenkin pelaajaryhmien, kuten pelioikeutensa vuokralle panneiden osakkaiden kohdalla hinnoittelu on tuottanut päänvaivaa.

”Järjestelmä on käytössä vasta toista viikkoa, joten vielä on aikaista sanoa, miten se vaikuttaa myyntiin. Valtavasti tämä on herättänyt mielenkiintoa ja palaute on ollut hyvin positiivista”, Hakkarainen päättää.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)