Heti alusta saa vihiä mitä tuleman pitää: pieneltä klubirakennukselta työnnetään kärryt jyrkkää rinnettä ylös mäelle, jossa odottaa aloituspaikka. Mäkiä tällä kentällä on, ylös ja alas, väylillä ja siirtymissä. Jos joku sanoo, että golf ei ole kuntolaji, pyydä hänet Kerigolfiin. Ja jos oikein isottelee, kehota ottamaan kantobagi.
Kesäkuun toisena viikonloppuna onnistuimme saamaan juuri sen lähtöajan, minkä useimmat heinäkuiset turistit haluaisivat. Ei liian aikaisin (illalla oli veljenpojan häät), eikä liian myöhään (pitää ehtiä syömään ennen iltamenoja). Kerigolfissa ei ole rajoitettu vieraspelaajien aikoja, ja heinäkuussakin löytyy yleensä tilaa – jos vieraalle passaa muukin aika kuin kymmeneltä aamulla.
Tiiauspaikoilla odottavat puiset karhupatsaat, ja samaiset hahmot osoittavat myös 150 metrin matkan greenille. Kerigolfin symbolilla on katettakin. Pari vuotta sitten yksi jötikkä oli ottanut lähituntumaa puukuvaansa, sillä kaadetun patsaan juurelta löytyi selviä karhunjälkiä.
Karhut ovat Kerigolfin symboli: niitä on väyläopasteissa, 150:n paaluina ja naisosaston palloissakin.
Saimme pelikaveriksi Kerigolfin hallituksen puheenjohtajan Eija Huttusen, ja tällä kokemuksella suosittelemme originaalipelaajia vierailijoiden kumppaniksi. Paikallinen tietää kertoa pahimmat sudenkuopat (tässä tapauksessa kyylaaksot ja kivikot) ja häneltä saa myös pikapäivityksen alueen riennoista.
Lähistöllä on Väinölän luomutila. Ja Kerigolfissa on pelattu edellisenä päivänä yhdeksän reiän tutustuja-turnaus (kokenut pelaaja ja aloittelija pareittan greensome-kisana). Bonuksena saamme vielä esittelyn sadehameesta – kätevästi puettava malli, Eija näytti – ja painamme mieleemme myös kannustavan ohjeen: Usko mitä teet! Ensimmäisen väylän bogien jälkeen jaksoimme vielä uskoa itseemme, mutta toinen väylä otti luulot pois. Pitkä par viisi, alamäkeen kapeahkosti rantaa nuollen ja sopivasti kallistellen pistää nöyräksi. Miehelle veden kautta ja rantatyrmäiltä kymmenen lyöntiä, minulle raffista raffiin takkuillen ja huonolla lähipelillä yhdeksän… Ei paljon lohduta, että väylä on todella kaunis ja myös rankkeerattu kentän vaikeimmaksi.
Kesäkuun alussa greenit eivät olleet vielä parhaimmillaan, mutta väylät olivat jo kelpo kunnossa. Ja jokainen väylä on erilainen: On pitkä parkolmonen, on vedenrantaa, on vedenylitystä, on lyhyt par kolmonen syvän kuopan yli (sieltä voi yrittää, ja pallokin yleensä löytyy), on pitkälyöntisille riskinottopaikkoja, kiinnostavia kivilohkareita ja -kasoja, sopivasti peittäviä puita – ja paljon mäkiä. Puolimatkan kioskilla odottaa iloinen yllätys. Tällainen pitää pysähdyspaikan olla – paikallinen ja herkullinen. Tarjolla on tuoreita munkkeja ja lihapiirakoita, kunnon lörtsyjä, nakeilla tai ilman. Muutkin tarpeet on huomioitu, huusseja on useampikin, ja ne ovat puisia ja siistejä, nätin näköisiä.
Kerigolf on todella kaunis, väylät sulautuvat metsäiseen järvimaisemaan. On vaikea valita kauneinta väylää, sillä niitä on monta. Seiskan viheriöllä kannattaa nautiskella hetki taakse päin katsellen – näkymä on upea. Myös 17 tiiauspaikalla ei haittaa, vaikka edellinen ryhmä etsisi palloja, sillä maisema on huikaisevan jylhä. Samoin 14:n avauspaikka on komea, ja pitkin kesää väylien varrella tuoksuvat tuomet, pihlajat, kielot ja männyt. Kasiväylän yläpuolelta löytyy myös harvinaisia vanamoita – tuoksut vanamon ja varjot veen, kuin Eino Leinon runossa ikään.
Saa oikein nipistää itseään kun yrittää pitää mielessä, että tässä golfataan kaupungissa – Kerimäen kunta on nimittäin nykyään osa Savonlinnaa. Eikä pelkästään golfata, vaan kuntoillaan. Kun meillä on kolme väylää jäljellä, niin Eija lohduttelee: Tätä kutsutaan Bermudan kolmioksi. Vielä vähän nousua, väylä 16 on toiseksi vaikein, ja seuraava on neljänneksi vaikein ja viimeisellä par kolmosella kenttämestari laittaa yleensä lipun hankalimpaan kulmaan…
Peliajaksi kertyi ilman pahempia odotteluita kolmen hengen ryhmällä, yhden pysähdyksen taktiikalla 4 tuntia 35 minuuttia. Kentän perustahtia. Taukopaikalla kuulimme, että hurjimmat paikalliset ovat hujauttaneet kierroksen kantobagilla hiljaisena iltana reippaasti alle kolmeen tuntiin. Se on kyllä juoksua, sanon minä. Summa summarum: Upea kierros, lupsakkaita ihmisiä, hävikki neljä palloa ja paljon kaloreita, saamapuolella kaksi löytöpalloa ja herkulliset munkit taukokiskalla. Miehen mielestä isoja kiviä on väylällä kiusallisen paljon, minun mielestäni rannat imevät liian herkästi pallon veteen. Pientä erimielisyyttä vain lyöntien laskemisesta (kun pallo on mennyt kaksi kertaa veteen ja sitten syvälle bunkkeriin niin pirunko väliä onko lyönti kahdeksas vai yhdeksäs), mutta yksimielisiä olemme siitä, että kokemus oli hieno. Suosittelemme ja aiomme tulla toistekin.
Kerigolf on Itä-Suomessa, keskellä kauneinta Järvi-Suomea, noin 15km Savonlinnan keskustasta. Haasteellinen kenttä jylhän metsämaiseman keskellä, jossa sympaattinen klubitalo kattavalla tarjonnalla sekä vieressä Kerimaan lomakeskus ja ravintola. Green feen hinta on normaalisti 50 €, mutta heinäkuussa hinta on 60 €.
Toimitus- ja toiminnanjohtaja Soili Pelkonen: ”Parasta täällä on luonto. Pelaaja tuntee olevansa omassa rauhassa, kuin luontoretkellä metsän keskellä. Tämä ei ole ahdas kenttä, pallot eivät eksy herkästi toiselle puolelle. Osakkaiden omistama 23-vuotias kenttä on peruskunnoltaan hyvä, haastava ja vaihteleva, sopii kaikentasoisille pelaajille. Tänä vuonna korjataan avauspaikkoja ja uusitaan bunkkerihiekkoja. Jäseniä on noin 900, joista kolmannes naisia. Vieraspelaajille löytyy hyvin aikoja.”
Muuta tekemistä: Olavinlinna, Savonlinnan Oopperajuhlat, höyrylaivaristeilyjä, Punkaharjun maisematie ja Luston metsämuseo, Kerimäellä maailman suurin puukirkko.
Sanna Wirtavuori