26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Omin luvin keskelle väylää kaivettu bunkkeri antoi golfarkkitehtuurille uuden suunnan

Bunkkeri halkoo myös Wokingin toisen reiän, par kolmosen, väylää keskellä suorinta pelilinjaa. Lyhytlyöntinenkin voi silti pelata pallon pompuilla vasenta reunaa pitkin aina lipulle asti. Kuva © David Cannon/Getty Images

Wokingin neljäs reikä on yksi Englannin kuuluisimmista golfväylistä. Sen näkeminen muutti Tom Simpsonin elämän ja sai monet muutkin näkemään golfin uudessa valossa. Koitti strategisen golfkenttäarkkitehtuurin aika.

Mitkä ovat golfin historian suurimpia käännekohtia? Metallipuiden läpimurto on varmasti yksi, kumiytimellään peliä muuttanut Haskell-pallo toinen, R&A:n ensimmäiset säännöt kolmas, ammattilaisten järjestäytyminen PGA-sateenvarjon alle neljäs.

Viides löytyy yllättävältä suunnalta. Kun John Paton vuonna 1900 tarttui omin lupineen lapioonsa Wokingin nummikentällä Lontoon lounaispuolella ja kaivoi keskelle neljännen reiän väylää kaksi bunkkeria, tapa ajatella golfkenttäarkkitehtuuria sai uuden suunnan.

Woking oli yksi Englannin ensimmäisistä sisämaan kentistä. Suunnittelusta oli 1890-luvun alussa vastannut Tom Dunn, joka ajattelultaan edusti ajalle tyypillistä niin sanottua rankaisevaa golfkenttäarkkitehtuuria. Lähtökohtana oli ajatus siitä, että rangaistuksen tulisi olla sitä ankarampi, mitä huonompi lyönti oli. Siksi esteitäkin sijoitettiin etupäässä pelialueen reunoille rankaisemaan slaisseista tai hukeista, tai poikittain väylälle sieppaamaan topattuja lyöntejä.

Harva ajatteli, että tällainen suunnittelu antoi lisää etumatkaa parhaille pelaajille, niille joilla oli vähiten vaikeuksia edetä suoralla linjalla kohti viheriötä.

Sisämaan kentillä golfista tuli tällaisista lähtökohdista helposti tylsää, kun peliä eivät olleet rikastuttamassa merenrantojen linkseiltä tutut yllättäviäkin pomppuja aiheuttavat rikkaat pinnanmuodot ja muut mausteet.

John Paton oli oppinut golfin salat Carnoustien ja St Andrewsin kentillä hengenheimolaisensa John Low’n kanssa. Patonin kaivettua ensimmäiset kuoppansa kaksikko uurasti Wokingissa reilut neljäkymmentä vuotta pyrkien tekemään klassikoksi sittemmin kohonneesta kentästä vuosi vuodelta mielenkiintoisemman. Vähitellen pyrkimykset henkilöityivät ennen kaikkea Low’n persoonaan. Kumpikin kaksikosta toimi aikansa myös klubin kapteenina.

Neljännen reiän väylää halkovat kaksi bunkkeria saivat Wokingin jäsenet välittömästi takajaloilleen. Keskelle pelilinjaa kaivettuja esteitä pidettiin rikollisena röyhkeytenä, loukkauksena pelaajien älykkyyttä kohtaan.

Tom Simpson kokee valaistumisen

Kun 1900-luvun nimekkäimpiin golfarkkitehteihin sittemmin lukeutunut Tom Simpson kesällä 1902 vieraili kentällä ja joutui sateen vuoksi odottelemaan klubilla, jäsenet purkivat hänelle edelleen mieltään neljännen reiän bunkkerointiin liittyen. Simpson kirjoitti myöhemmin, kuinka oli täysin valmis yhtymään jäsenten tuomioon, kunhan pääsisi itse reikään tutustumaan. Reiän kohtaaminen oli kuitenkin kuin ilmestys, valaistuminen. Tapa nähdä golf pelinä meni kertaheitolla uusiksi.

”Tämän lyttyyn haukutun esteen nähdessäni tajusin ensi kertaa, että oikean pelilinjan ei aina pidä olla keskellä väylää ja että bunkkerin sijoittelulla voi olla paljon tärkeämpi ja käytännöllisempi tehtävä kuin huonosta lyönnistä rankaiseminen. Tämä kaikki sai minut näkemään golfkenttäarkkitehtuurin tärkeyden ja ymmärtämään sen sekä taiteena että tieteenä.”

Simpsonin elämä sai uuden suunnan. Pian Wokingissa vierailtuaan hän jätti paikkansa lakifirmassa ja ryhtyi suunittelemaan golfkenttiä, joista monet on tunnustettu mestariteoksiksi.

Kun Tom Simpsonin tavoin tutustuu tarkemmin Wokingin neljänteen reikään ja sen erityispiirteisiin, tajuaa strategisen lähestymistavan avaamat mahdollisuudet. Avaus bunkkereiden vasemmalle puolelle välttää riskin oikealla vaanivasta out of boundsista. Pallolle saavuttaessa käy kuitenkin nopeasti selväksi, että lipun tavoittelu yli griinibunkkerin on lähes mahdotonta, kun viheriö viettää oikealle ja taakse. Kuinka itse pelaisit?

Strateginen suunnittelu laittaa pelaajat miettimään

Miksi Patonin kaivamat kuopat olivat niin merkityksellisiä? Ennen kaikkea siksi, että ne pakottivat pelaajan valintoihin. Valitako lähestymisen kannalta edullisempi väylän oikea laita ja asettua alttiiksi pallon ajautumiselle out of bounds vai pelatako riskittömämmin vasemmalle ja tyytyä siihen, että lähestymislyönti viheriölle on huomattavasti haastavampi? Tämä oli alku niin sanotulle strategiselle golfkenttäarkkitehtuurille, joka pian tuli leimaamaan kenttien rakentamisen kultakaudeksi nimettyä ajanjaksoa.

Simpson ja Low vaihtoivat säännöllisesti ajatuksia keinoista pelaajien haastamiseksi. Simpson muisteli myöhemmin, kuinka Low tapasi rinnastaa golfin biljardiin: taitava pelaaja osaa aina ottaa huomioon jo seuraavan lyönnin edellistä suunnitellessaan.

Esteiden sijoittelussa Low piti kiinni siitä, että paras paikka bunkkerille oli draivin alastuloalueella vajaan kymmenen metrin sisällä pelaajan kannalta edullisimmasta linjasta lipulle. 

Low’n mukaan yksikään bunkkeri ei milloinkaan ollut epäreilu, kunhan bunkkereita ei ollut liikaa. Lisäksi parhaiden bunkkereiden piti hänen mukaansa vetää pelaajia puoleensa, houkutella niin lähelle tulta kuin näppejä polttamatta uskaltaa tulla. Parhaimmillaan bunkkerit pakottavat pelaajan varpailleen, mikä on omiaan tekemään pelistä mielenkiintoisempaa.

Paljossa oli kyse itseluottamuksen horjuttamisesta. Se koski Law’n ajattelussa myös lähestymislyöntejä.

”Yhdenkään viheriön ei pitäisi olla takaosastaan kohotettu. Tuollainen piirre on omiaan antamaan pelaajalle itseluottamusta, ja sellaista arkkitehdin tulisi aina viimeiseen asti välttää.”

Niin sanotulle onnelle ja sattumalle oli myös annettava elintilaa. 

”Golkentän ei pitäisi milloinkaan teeskennellä olevansa, tai ylipäätään yrittää olla, golftaitojen pettämätön testi. Sattuman elementti on pelin ydinmehua ja aito osa sitä, mikä tekee pelistä hauskaa.”

Suunnittelu voi olla ase myös välineiden ylivaltaa vastaan

Parhaita reikiä Low’n mukaan olivat sellaiset, jotka pystyvät menestyksellisesti tekemään taitavimpienkin pelaajien valloitusyritykset turhiksi. Reiät, jotka laittavat kampoihin pallon- ja mailanvalmistajien ”masinoinnille”.

”Pituus ei silloin ole ratkaiseva tekijä, päinvastoin”, Low jatkoi ja nosti esimerkiksi joukon lyhyitä par nelosia, joilla kaikilla strategisuus korostuu ja joilla kaikilla par on kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Joukossa oli luonnollisesti myös Wokingin neljäs reikä.

Välineteollisuudelle oli Low’n mukaan annettu liikaa liikkumatilaa.

”Golfpeli on joutunut käymään taistelua keksijöitä vastaan. Yksi keksijän päämääristä on minimoida pelissä vaadittavan taidon merkitys.” Kuulostaa kovin tutulta myös viime aikoina käydyn keskustelun valossa.

Low’n ajatukset avasivat muidenkin kuin Tom Simpsonin silmät. St Andrewsin Old Coursen bunkkerointia esimerkiksi peukaloitiin Low’n ajatusten hengessä kaudella 1905, ja nimenomaan Low sai syyt niskoilleen. Pelaajien oli vaikea luopua rankaisevan arkkitehtuurin ”logiikasta”. 

Arkielämä on totuttanut meidät ajattelemaan, että virheistä, ja vain virheistä, koituu välittömästi seuraamuksia. Strategisessa suunnittelussa pelaajaa alettiin rangaista viiveellä, vasta väärien ratkaisujen seuraamuksista. Silloin ”hyväkin” lyönti saattoi lopulta osoittautua ”huonoksi”. Se on edelleen tepsivä vastalääke välineteollisuuden riemukululle ja voimapelaajien ylivallalle. Menestyäkseen pelaajan on osattava käyttää myös päätään. 

John Low jätti pysyvän jäljen Wokingin kenttään ja moderniin kenttäarkkitehtuuriin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje