16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Linna Golf avataan huippukuntoisena

Linna Golfin viheriöt ovat mainiossa kunnossa, julistaa Petri Keskitalo. Kuva elokuulta 2011.

Linna Golf on avaamisestaan elokuussa 2005 asti ollut kauden alusta loppuun erinomaisessa kunnossa. Viime vuosi muodosti pienen poikkeuksen, kentän ja viheriöiden taso ei ollut alkukaudesta aivan sellaista mihin osakkaat ja vieraat oli totutettu.

”Erinomaiseksihan kenttä nousi silloinkin kunnoltaan alkuviiikkojen jälkeen, mutta olimme positiivisesti maineemme ja luomamme brändin vankeja. Linna Golf on kentän kunnon osalta yhdistetty korkeaan laatuun. Tästä haluamme pitää tiukasti kiinni jatkossakin Kun kausi nyt 12.5 käynnisty, tarjolla on ensimmäisestä päivästä alkaen huippukuntoinen kenttäkokonaisuus, ” lupaa toimitusjohtaja Petri Keskitalo.

Ensimmäiset pelaajat pääsevät matkaan lauantaina kello 13, myös vieraat ovat tervetulleita avauspäivästä lähtien. Linna Golf elää ja hengittää pitkälti yritystapahtumien kautta, näitä on kauden mittaan lukumääräisesti yli sata.Yritystapahtumien lukumäärän ja liikevaihdon perusteella Linna Golf on 18-reikäisistä Suomessa ehdoton ykkönen.

Linna Golfissa järjestetään Suomen PGA:n mestaruuskilpailut kesäkuun lopulla. ”Meillä on jälleen kunnia toimia isäntäkenttänä myös ainutlaatuisessa Pro-Am kilpailussa, jossa kahden ensimmäisen kilpailupäivän aikana kolmesta amatöörit pääsevät pelaamaan ammattilaisten kanssa. Tällä kansainvälisellä konseptilla toteutettu, erittäin hyvän palautteen saanut, tapahtuma toteutetaan nyt toista kertaa Linna Golfissa”, kertoo Linna Golfin hallituksen puheenjohtaja Mika Walkamo.

European Tour Properties uusivat yhteistyösopimuksensa

Mika

Mika Walkamo (etualalla) ja Petri Keskitalo pitävät sopimusta European Tour Propertiesin kanssa erittäin merkittävänä yhteistyön muotona.

Linna Golf ja European Tour Properties ovat allekirjoittaneet uuden viisivuotisen sopimuksen yhteistyöstä European Tour Courses -perheessä. Toimijat ovat tehneet yhteistyötä jo ennen Linna Golfin avaamista vuodesta 2003 lähtien. Yhteistyön kautta Linna Golf on Eurooppalaisen golfin ytimessä sekä toimintojen kehittämisen että kansainvälisten kilpailujen järjestämisen ja yhteismarkkinoinin suhteen. ”Linna Golf on ollut merkittävässä roolissa European Tour Courses –ketjun kehittämisessä. Vanhimpana jäsenenä Linna Golf tuo toimintamme pysyvyyttä ja näkemystä, mikä on ollut koko toiminnan kehittämisessä tärkeää. Kentän loistava kunto ja Vanajanlinnan häikäisevä kokonaisuus tarjoavat esimerkillisen kokonaisuuden European Tour –perheessämme” toteaa European Tour Propertiesin johtaja David MacLaren. European Tour Properties jakautuu kahteen kokonaisuuteen. Neljään European Tour Destinations kentään – Le Golf National Pariisissa, London Golf Club Kentissä, St. Leon-Rot Saksassa ja Terre Blanche Etelä-Ranskassa. Sekä kuuteen European Tour Courses kenttään – Estonia Golf and Country Club Tallinnassa, Fleensensee Golf and Country Club Sakassa, Kungsängen Ruotsissa, PGA Catalunya Resort Pohjois-Espanjassa, Quinta do Lago Portugalissa ja Linna Golf.

Ammattilaiset pelaavat mestaruudestaan

Pasi

Tulevana kesänä Linna Golfissa järjestetään Suomen PGA:n mestaruuskilpailut kesäkuun lopulla. Kilpailu kerää jälleen Vanajanlinnaan lähes kaikki Suomen parhaat ammattilaiset mittelemän paremmuudestaan. ”Meillä on jälleen kunnia toimia isäntäkenttänä ainutlaatuisessa Pro-Am kilpailussa, jossa kahden ensimmäisen kilpailupäivän aikana kolmesta amatöörit pääsevät pelaamaan ammattilaisten kanssa. Tällä kansainvälisellä konseptilla toteutettu, erittäin hyvän palautteen saanut, tapahtuma toteutetaan nyt toista kertaa Linna Golfissa”, kertoo Linna Golfin hallituksen puheenjohtaja Mika Walkamo.

Linna Golfissa pelikierrosten määrä on vuosittain vakiintunut, se on noin 22.000. Yritystilaisuuksia on alkuvuodesta juhannukseen asti, sekä toisessa jaksossa lähinnä elokuussa. ”Tilanteemme on hyvä, koska osakkaamme pääsevät pelaamaan joa aikaisin keväällä Hattula Golfiin. Uutuutena Linna Golfin osakkeenomistajat voivat pelata myös Paltamo Golfissa, mikä valittiin Golf Digestin äänestyksessä Suomen kolmanneksi parhaaksi kentäksi, ”jatkaa Petri Keskitalo. Linna Golfin proshop toimija on vaihtunut.

”Peltomäki Golf Oy:n, alalla erittäin ktiivisen toimijan mukaantulo mahdollistaa laajemman ja laadukkaan tuotevalikoiman Linna Golfin proshopissa. Lisäksi Peltomäki tuo kentälle Audi Center Peltomäki Golf Schoolin, jolloin Linna Golfin opetustoiminta terävöityy entisestään ja golfvälineiden mittaaminen mahdollistuu nyt myös Hämeenlinnan alueella”, Keskitalo kertoo lopuksi.

Peltomäki Golf järjestää kauden ensimmäisen mailojen demo-ja fittaustilaisuutensa Linna Golfin rangella sunnuntaina 13.5 klo 12-16.

Teemu Tyry

Peltomäki Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje