26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kullo satsaa vuokrapelioikeuksiin

O-P Nissisen työhuoneesta avautuu näkymä Kullon 12:nnelle tiipaikalle.

Porvoolaisen Kullo Golfin toimitusjohtaja vaihtui keväällä, kun Antti Hiltunen vaihtoi GameBookin palvelukseen ja Olli-Pekka Nissinen siirtyi hänen tilalleen.

Nissiselle Kullo on järjestyksessään neljäs kenttä, jolla hän on toiminut toimitusjohtajana. Ura alkoi Kotojärvellä, vei sieltä Kurkiin ja Talmaan. Nissinen on myös kirjoittanut juttuja Fore- ja SGKY:n Honour-lehteen.

”Kullossa on positiivinen ilmapiiri. Ihmiset tuntevat vahvuutemme ja haasteemme, ja tekemisessä on hyvä vire. Kenttä on ollut koko kauden upeassa kunnossa ja muutenkin asiat on hoidettu niin hyvin, että suuriin muutoksiin ei ole tarvetta. Pientä hiomista voimme tehdä, sillä tavoitteena on olla kentän kunnon ja palvelutason osalta Suomen kärkikaartissa”, Nissinen sanoo.

Eräs muutoksista ja tulevaisuuden tavoitteista on pelaajamäärän kasvattaminen. Yhtiön osakekannasta iso potti on edelleen kolmen pääomistajan hallussa, eikä niihin kohdistu vastikkeen maksuvelvollisuutta. Osakekaupan aktivoitumisen varaan ei vallitsevassa taloustilanteessa myöskään voi paljon laskea.

Ensi kaudella Porvoossa, noin 25 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Kullo aikookin satsata vahvemmin vuokrapelioikeuksien markkinointiin.

”Yhtiöjärjestystä muutettiin keväällä niin, että pystymme tuomaan markkinoille vuokrapelioikeuksia. Virallinen termi on lisäpelioikeus eli jokaista aktiivista osaketta kohti voidaan aktivoida oheen lisäpelioikeus, jonka voi vuokrata eteenpäin. Lisäpelioikeus ei myöskään lisää vastikevelvollisuutta”, Nissinen avaa.

Yksinkertaistetusti kyse on siitä, että vuokrapelioikeuksien myynnin avulla osakkaiden vastike saadaan pysymään kohtuullisella tasolla. Se ei ole ongelma, sillä Kullossa on hyvin tilaa pelata, vaikka vuokrapelioikeuksia menisi kaupaksi satamäärin.

”Meillä on tällä hetkellä noin 430 aktivoitua osaketta. Yksi vahvuuksista on se, että kentällä ei ole ruuhkaa ja lähtöajan saa lyhyelläkin varoitusajalla. Tästä haluamme pitää kiinni jatkossakin, vaikka tavoitteena on myydä sadasta kahteen sataan vuokrapelioikeutta ensi kaudella”, Nissinen katsoo.

Muutos on Kullolle tärkeä, sillä nykyisessä kilpailutilanteessa kenttien on pystyttävä pitämään osakkaiden vastikemaksut kohtuullisella tasolla. Kullo profiloituu pääkaupunkiseudun lähialueilla sijaitsevista kentistä kalliimpaan kolmannekseen.

Näkyvyyttä Kullo aikoo lisätä esimerkiksi ottamalla aikaisempaa aktiivisemman roolin kisakenttänä. Esimerkiksi Kullon aktiiviselle junioritoiminnalle on Nissisen mukaan tärkeää, että aktiiviset kilpajuniorit pääsevät pelaamaan kisoja myös omalla kentällä.

Jan Forsellin ja Pasi Purhosen vetämä Finnish Junior Golf Academy toimii Kullossa ja Janin kanssa on myös tehty sopimus opetustoiminnan jatkamisesta täällä. Siksi kilpailutoiminnan lisääminen on mielestäni tervetullutta”, Nissinen kertoo.

Kaikkiaan Nissinen on luottavainen Kullon tulevaisuuden suhteen.

”Kentän kunto on läpi kauden ollut niin korkealla tasolla, että päätuote on kunnossa. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin.”

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)