26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kullo Golfia luotsataan jatkossa merillä omaksutuin opein

Johtamisessa Blässar luottaa avoimuuteen, läsnäoloon ja tiimipeliin.

John ”Jolle” Blässar aikoo pysytellä tiukasti rannalla lähitulevaisuudessa. Ainakin soudut on kuulemma nyt soudettu. Ihmekös tuo, Blässar nimittäin souti ystävänsä Markus Mustelinin kanssa vuodenvaihteessa Atlantin yli reilun 4800 kilometrin matkan Talisker Whisky Racessa.

Kuluvana kesänä hän kävi vielä maistelemassa soutua Sulkavan souduissa, ja sen hän souti yksin.

On ihan pakko kysyä, miksi moinen?

”Halusimme Markuksen kanssa kai vain osoittaa, että elämä ei lopu, kun olet 45- tai 55-vuotias. Ihminen pystyy aika moneen, kun tekee sen eteen määrätietoisesti töitä. Päämäärä saa olla kaukana, mutta on meissä puhtia”, hän sanoo.

”Elämä on paljon mukavampaa, kun pitää itsestään huolen”, hän lisää.

Jatkossa Blässar todennäköisesti pyöräilee soudun sijaa. Nimittäin työmatkansa Helsingin ja Sipoon rajalta Kullo Golfiin, jonka toimitusjohtajana hän aloittaa ensi kuun alussa.

Viime vuodet Blässar on asunut Etelä-Ruotsissa, jossa hän toimi suomalaisen Marinetekin ruotsalaisen tytäryhtiön johtajana. Mikä sitten sai miehen siirtymään golfalalle ja juuri Kulloon?

”Olen luonteeltani rakentaja ja kehittäjä. Uusi haaste motivoi, mahdollisuus viedä asioita uudelle tasolle”, hän sanoo. Koulutukseltaan Blässar on ekonomi.

Kullossa peruspalikat ovat hyvin paikallaan. Kenttä on kunnossa ja kuluvana vuonna sekä range että lähipelialueet on remontoitu uuteen uskoon. Ravintoloitsijana aloittaa meritoitunut ammattilainen, Teemu Mattila, jolta on kokemusta golfalalta mm. Aura Golfista, Sarfvikista, Peuramaalta ja Talista.

”Edeltäjäni ovat tehneet hyvää työtä, jatketaan siitä. Kelkkaa ei tarvitse täysin kääntää, mennään eteenpäin. Mutta onhan tässä tekemistä, eihän golfkenttä koskaan valmis ole”, sanoo Blässar, joka on itse pelannut Kullossa takavuosina paljonkin.

Markus Mustelin ja Jolle Blassar juhlivat reilun 4800 kilometrin mittaisen urakkansa päättymistä Antiquan saarella 22. tammikuuta. Kuva: Penny Bird

Lähiaikoina kentälle on löydettävä uusi pro, sillä Kullossa pitkään toiminut Jan Forsell menehtyi yllättäen heinäkuun puolivälissä.

Kullo sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä pääkaupungista, mutta aivan jokamieskentän maineessa se ei ole.

”En halua, että Kullo on suljettu kenttä, tasapaino pitää olla vieraspelaajien ja osakkaiden välillä, sen sanoo jo talous. Ei tänä päivänä enää ole mahdollista pyörittää suljettua kenttä. Kentät eivät selviä ilman uusia pelaajia, ja siihen meidänkin on kiinnitettävä huomiota”, hän sanoo.

Blässar ei ole vielä ehtinyt uppoutumaan tulevaan haasteeseensa pintaa syvemmälle, joten suurempien linjausten aika on myöhemmin. Mutta millainen hän on johtajana?

”Paras management-koulu minulle oli maailmanympäripurjehdus. Jos siinä ei tiimi toimi, niin kaikki kaatuu. Ei ihmisiä rähjäämällä johdeta, tai nurkkahuoneesta. Läsnäolo on tärkeää, joten tyylini on avoimien ovien tyyli. Yhtä lailla haluan olla läsnä arjessa pelaajiin päin”, Blässar kuvailee.

Soutu tuli Blässarin elämään vasta viime vuosina, kun suuri rakkaus, purjehdus oli nähty. Hän purjehti maailman ympäri kerran ja Atlantin yli kuusi kertaa. Purjehdusreissuilla hän sai myös ensi kosketuksen golfiin.

”Se oli jossain Etelä-Amerikassa. Alkuun golf tuntui voimalajilta: mitä kovempaa lyö ja mitä isompi kuoppa, niin sitä pidemmälle pallo lentää. No eihän golf niin toimi. Sitten kun ymmärsin, että kyllä tämä on tekniikkalaji, niin peli alkoi toimia”, hän naureskelee.

”Purjehdusreissuilla pelasin sitten paljonkin. Taidan olla kunniajäsen Pupuke Golf Clubilla, Aucklandin ulkopuolella Uudessa-Seelannissa. Se on ehkä erikoisin juttu golfuraltani”, hän muistelee.

”Mutta kertaakaan en ole ollut virallisessa golfkisassa mukana. Minulle tämä on ollut hyvä tapa rentoutua”, Blässar päättää.

Lue seuraavaksi: Suomalaisen golfopetuksen grand old man Jan Forsell on kuollut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje