16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kevät edistyy kohisten, useita kenttiä aukeaa tällä viikolla

Kanta-Hämeessä sijaitseva Hattula Golfin kenttä avataan torstaina kello 12. Kuva: Hattula Golf

Lämmennyt sää näyttäisi sittenkin pelastavan vapuntienoon pelit monella Etelä-Suomen kentällä.

Talven selkä tuntuu vihdoin taittuneen, sillä tällä viikolla nautitaan pohjoisinta Suomea myöden kauniista kevätsäästä jopa noin 15 asteen lämpötilassa. Levillä, Rovaniemellä tai Kuusamossa kenttien avaaminen ei sentään ole vielä käsillä, mutta etelämpänä h-hetki lähestyy.

Etelä-Suomen kentistä pelaamaan pääsee jo ainakin Ahvenanmaan Eckerössä ja Vihdissä. Lisäksi Salo Golf, Kuortane, Sea Golf Rönnäs ja Hattula ovat avaamassa kenttänsä keskiviikon tai torstain kuluessa. Hangossa väylät avataan perjantaina ja Wiurilassa kauden ensimmäinen pelipäivä on lauantai. Muista tutuista varhaisista avaajista Meri-Teijossa aprikoitiin pelien käynnistymistä mahdollisesti loppuviikon aikana.

Näiden ohella jossain on avattu par 3 -kenttiä ja monelle harjoitusalueelle pääsee jo lyömään matoilta. Muutamilla rangeilla pallokoneet ovat toiminnassa, toisilla mennään vielä itsekeruuperiaatteella.

Kentillä on kuitenkin syytä varautua kovan ja lumisen talven jälkeen märkiin ja hiekkaisiin pintoihin. Kumisaappaat lienevätkin ensimmäisillä kierroksilla sopivimmat jalkineet.

Tilanne on erilainen kuin viime keväänä puhumattakaan vuodesta 2020, jolloin eteläiseen Suomeen ei oikeastaan kertynyt lunta koko talven aikana. Tässä vaiheessa huhtikuuta kausi oli tuolloin ollut maan keskiosia myöden jo hyvän aikaa käynnissä, mutta vuodet eivät ole veljiä keskenään.

Vielä huhtikuun alussa takatalvi vahvisti otettaan, eikä tuhtien yöpakkasten vallitessa kauden avaaminen näyttänyt manner-Suomen kentillä realistiselta ennen toukokuuta. Vappu toimii perinteisesti monella kentällä kauden avajaistilaisuutena, ja nyt vaikuttaa siltä, että pelit ovat pääsemässä kuun vaihteessa täyteen vauhtiin isommassa mittakaavassa.

Tällä viikolla tiedossa olevat aurinkoiset ja lämpimät päivät saavat ihmeitä aikaan, ja esimerkiksi Lahden-Hämeenlinnan korkeudella luvataan viikoksi eteenpäin toiselle kymmenelle asteelle ylettyviä päivälämpötiloja. Kun loppuviikon viilenemisestä huolimatta näyttäisi siltä, että yöpakkaset jäävät etelämpänä vähäisiksi, kannattaa viimeistään nyt aloittaa mailojen keväthuolto.

Katso kenttien avaamisajankohdat täältä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje