16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kankaisten Golfissa satsataan toiminnan kehittämiseen – strategiatyö paljasti tarpeen seurakoordinaattorin palkkaamiselle

Ensi viikon lauantaina 30-vuotisjuhlaansa viettävän Kankaisten Golfin toimistoon haetaan vahvistusta. Kuva: Kankaisten Golf

Seuratyötä ja sen kehittämistä ei voi jättää Kankaisten Golfin mielestä vapaaehtoisten varaan.

Golftoimiala elää murroksen aikaa, sillä uusia pelaajia ei kävele klubitalojen ovesta sisään samaan tahtiin kuin lajin kasvun ”villeimpinä” vuosina. Se on samalla havahduttanut golfyhteisöjä miettimään strategiaansa uudelleen ja myös kohdistamaan fokuksensa terävämmin asioihin, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet pienemmälle huomiolle.

Samalla on havaittu, että seurojen ja kenttäyhtiöiden toimistoissa työskentelevällä, usein pienellä henkilökunnalla ei aika tahdo riittää perusrutiineja syvällisempään toimintaan puhumattakaan seuratoiminnan kehittämisestä. Tähän epäkohtaan Varsinais-Suomessa Maskussa sijaitseva Kankaisten Golf on päättänyt tehdä korjauksen etsiessään joukkoonsa seurakoordinaattoria.

”Tulimme kentän uutta strategiatyötä tehdessämme siihen johtopäätökseen, että tarvitsemme toimistoon vahvistusta. Tällä haluamme turvata toiminnan kasvua ja kehittämistä”, kenttäyhtiön toimitusjohtajan ja seuran toiminnanjohtajan vakansseja hoitava Timo Tuominen sanoi.

Esimerkiksi Ruotsissa monet golfkentät ovat palkanneet pelkästään myyntityöhön keskittyneitä henkilöitä, jolloin toimitusjohtajalle avautuu tilaisuus keskittyä täysipainoisemmin suurempiin linjoihin ja organisaation operatiiviseen johtamiseen.

Myyntityötä on luvassa myös Kankaisten Golfin toimiston uudelle vahvistukselle, mutta hänen toimenkuvansa tulee olemaan huomattavasti laajempi.

Tiedossa on muun muassa jäsenhankintaan, tapahtumajärjestelyihin, asiakaspalveluun ja markkinointiin liittyviä tehtäviä. Seurakoordinaattori ei myöskään korvaa palvelupäällikköä Kankaisten Golfissa, vaan tulee Tuomisen mukaan työskentelemään tämän rinnalla.

”Haemme monipuolista osaajaa ja organisointikykyistä asioiden hoitajaa. Seurakoordinaattorin toimenkuvaan kuuluvat myös viestintään ja yhä tärkeämmässä roolissa olevaan sosiaaliseen mediaan liittyvät tehtävät.”

Ensi viikolla 30-vuotista taivaltaan juhlivan Kankaisten Golfin uuden tiimiläisen toimenkuva hahmottuu tarkemmin omien vahvuuksien mukaan ja kun työt ovat päässeet kunnolla vauhtiin tulevan talven ja kevään aikana.

”Vaikka työn painopiste tulee olemaan seuratyössä, osallistuu seurakoordinaattori luonnollisesti myös kenttäyhtiötä koskeviin tehtäviin. Palkkaus on sovittu siten, että puolet siitä maksaa seura ja puolet kenttäyhtiö.”

Seuran hallitus päätti syksyllä, että vuoden alusta toimintansa Maskussa aloittaa lisäksi uusi toimikunta, jonka tehtävänä on uusien jäsenten ja pelaajien ohjaaminen mukaan seuratoimintaan sekä korkeammalla tasoituksella pelaavien jäsenten aktivointi. Seuran kapteenin vetämässä toimikunnassa myös uudella seurakoordinaattorilla on keskeinen rooli.

”Monella golfklubilla seuratyö hoidetaan pitkälti vapaaehtoisvoimin. Meilläkin toimikunnat tekevät hyvää työtä, mutta mielestämme seuratyötä ja sen kehittämistä ei voi jättää niiden varaan.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje