26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Härmä Golfin uudet väylät otetaan käyttöön heinäkuussa, jatkossa kenttä on 12 reiän mittainen

Härmä Golfissa luotetaan siihen, että nuoret ja kiireiset harrastajat löytävät uudenlaisen kokonaisuuden ja kasvu jatkuu.

Härmään valmistuu heinäkuussa Suomen tiettävästi ensimmäinen 12-väyläinen golfkenttä, kun olemassa olevaa 9-reikäistä kenttää laajennetaan kolmella uudella väylällä. Projekti laitettiin alulle vuonna 2020 ja heinäkuun puolivälissä juhlitaan uuden kokonaisuuden avajaisia.

Härmä Golfissa uskotaan, että laajennus palvelee erityisesti lajiin tulevia nuoria ja kiireisiä harrastajia.

Koronapandemian myötä golfin harrastus lähti vahvaan kasvuun. Suomen Golfliiton vuosikertomuksen mukaan 23 500 uutta tai palaavaa jäsentä rekisteröityi pelaajiksi vuonna 2021. Suurin uusien ja palaavien jäsenten ikäluokka oli 30–39-vuotiaat ja yli puolet kaikista uusista pelaajista on alle 40-vuotiaita.

Sama kehitys on nähtävissä myös Härmässä. Panostukset junioritoimintaan ja uusien pelaajien green card -kurssien aktivointi sekä heidän peli-innostuksen varmistaminen myös kurssin jälkeen ovat olleet tärkeitä tekijöitä kasvavalle kehitykselle, tiedotteessa kerrotaan.

”Golfin tulevaisuus näyttää valoisalta, ja näin laajennuksen ajoitus sattui enemmän kuin kohdalleen”, sanoo Härmä Golfin hallituksen puheenjohtaja Erkki Rintala.

Rintala paljastaa, että investointi on tullut maksamaan noin 400 000 euroa. Koko hanke on hoidettu tulorahoituksella.

Uusista väylistä yksi on par 3 ja sen pituus keltaisilta on 145 metriä. uuden par 4:n pituus on 325 metriä ja par 5:llä mittaa on 455 metriä.

”Härmä Golfin perustajajäseniin lukeutuva Matti Mäki-Haapoja teki alustavat luonnokset ja lopulliset suunnitelmat ovat Backtee Oy:n käsialaa”, kertoo Rintala.

Uudistukset solahtavat hyvin vanhaa kenttää täydentämään, mutta uusien väylien viheriöillä on hieman enemmän kallistuksia kuin vanhoilla väylillä. Remontin yhteydessä puistomainen kenttä sai myös neljännen lammen. Vesielementtiä täydentää alueella kulkeva Naarasluoma-joki, joka on pelillisesti tärkeä elementti kahdella uudella väylällä, joilla avaus lyödään sen yli.

Harjoituslyöntialue on löytänyt uuden paikkansa tulevien väylien vierestä.

Uuden 12-reikäisen par on 48, ja 12 reikäinen kierros on nykyisin tasoutuskelpoinen. Kenttä on suunniteltu siten, että sillä on mahdollisuus kiertää myös 18 reikää, jolloin kierroksen pariksi muodostuu 72.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)