4.–11.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][10]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Härmä Golf laajentaa kenttänsä 12-reikäiseksi

Härmä Golfissa pelataan viimeistään kaudella 2022 kolmella uudella väylällä laajennettua kenttää. Kuva: Härmä Golf

Kenttäyhtiö uskoo, että 12-reikäinen kenttä soveltuu paremmin nykyajan kiireisempään elämäntyyliin.

Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla entisen Ylihärmän kunnan alueella sijaitseva Härmä Golf laajentaa kenttänsä 12-reikäiseksi. Laajennus valmistuu ensi vuoden aikana, ja kokonaisinvestointi tulee olemaan lähes 400 000 euroa.

Kolme uutta väylää sijoittuvat pääosin nykyiselle harjoituslyöntialueelle, joka samalla uudistetaan. Laajennuksen väylien pituudet ovat 320 metriä (par 4), 470 metriä (par 5) sekä 145 metriä (par3). Uusia reikiä pitäisi tiedotteen mukaan päästä pelaamaan kauden 2021 loppupuolella tai kauden 2022 alussa.

Härmä Golf päätyi laajennuksessaan 18-reikäisen sijaan 12-reikäiseen kenttään, jonka se uskoo sopivan paremmin nykypäivän kiireiseen elämäntyyliin.

”Tälläkin hetkellä Härmässä jo puolet pelaajista kiertää vain yhdeksän reikää, eli yhden kierroksen. Moni on toisaalta antanut palautetta, että yhdeksikkö on hieman liian lyhyt kierros, ja vastaavasti 18 reiän kierros on monelle uuvuttava ja liian pitkäkestoinen”, tiedotteessa kerrottiin.

Kenttäyhtiöstä todetaan, että 12-reikäisen kentän kunto voidaan pitää – verrattuna 18-reikäiseen kenttään – hyvänä ilman että kentänhoitokulut nousevat pelaajille liian korkeiksi pelimaksujen muodossa.

Laajennuksen rahoitus toteutetaan pääosin Härmä Golf Oy:n varoin. Uusien väylien suunnittelusta on vastannut Jorma Eriksson.

Härmä Golfista tulee laajennuksen myötä Suomen ainoa 12-reikäinen kenttä. Oulunjokilaakson Golfissa Muhoksella päädyttiin päinvastaiseen ratkaisuun lyhentämällä 12-reikäinen kenttä yhdeksänreikäiseksi.

Ikaalisissa sijaitsee 14-reikäinen kenttä. Poltinkoski Golfia ja laajennettavaa Härmä Golfia lukuun ottamatta kotimaan kaikki muut kentät ovat 9- tai 18-reikäisiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje