20.– 27.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][22]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Golfkentillä vuodenvaihteen vaihtoviikot – neljälle kentälle uusi toimitusjohtaja

Kukaan valituista henkilöistä ei ole työskennellyt aiemmin golfkenttäyhtiön palveluksessa.

Kaikkiaan neljä kenttää on vuodenvaihteen molemmin puolin ilmoittanut pestanneensa uuden toimitusjohtajan kenttäyhtiönsä palkkalistoille.

Vaasan Golfissa tehtävään valittu Janne Laaja on seuran jäsenistölle ennestään tuttu, sillä hän toimi päättyneellä kaudella VaG ry:n hallituksen jäsenenä. Laaja korvaa toimitusjohtajan jakkaralla vain reilut kaksi vuotta Kråklundissa viihtyneen Joonas Niemisen, joka siirtyi Muurame Golfin toimitusjohtajaksi.

Naantalin Aurinko Golfista Nordcenter Golf & Country Clubin toimitusjohtajaksi vaihtaneen Antti Ahdin paikalla puolestaan 1. helmikuuta aloittaa Arttu Pulkkinen.

Meri-Teijo Golf Oy valitsi tällä viikolla uudeksi toimitusjohtajakseen Petteri Patjaksen, joka on toiminut aiemmin golfalan tehtävissä muun muassa GoGolfissa ja Golfreseptissä. Patjas ottaa ”viestikapulan” haltuunsa huhtikuun ensimmäisestä päivästä lähtien Meri-Teijossa vt. toimitusjohtajana työskennelleeltä Tommy Skogsterilta.

Kentistä viimeisimpänä tuoreesta värväyksestään kertoi Hirsala Golf, jonka uusi toimitusjohtaja Essi Liljemark aloitti vakanssilla viime maanantaina. Edellinen toimitusjohtaja Astrid Venäläinen jää Hirsalaan Liljemarkin tueksi liiketoimintajohtajan tehtävään ennen siirtymistään eläkkeelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje