26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Ainakin Meri-Teijo, Nokia River Golf ja Hiisi-Golf aukeamassa tällä viikolla

Monet tutut ”varhaisavaajat” vielä epävarmoja.

Vuosi on ennättänyt jo huhtikuun kynnykselle, ja kevät edistyy hiljalleen. Se merkitsee tyypillisesti sitä, että muutamat kotimaiset kentät alkavat ilmoitella avaamisajankohdistaan.

Tämän vuoden osalta näyttäisi siltä, että golfkausi polkaistaan ensimmäisenä käyntiin Meri-Teijossa ja Nokia River Golfissa. Molemmat ovat informoineet päästävänsä pelaajat väylille tulevana perjantaina. NRG:n kohdalla kyse on yhdeksänreikäisestä kevät-kentästä.

Sekä Meri-Teijoon että Nokialle pääsee varaamaan aikoja torstaina.

NRG:n ohella pirkanmaalaisista kentistä tällä viikolla on avaamassa Hiisi-Golf. Farmi-kentällä pelit käynnistyvät lauantaina, mahdollisesti päivää aikaisemminkin olosuhteiden salliessa. Hattula Golf avaa kenttänsä perjantaina kello 12.00.

Tutuista varhaisavaajista Vihti Golfissa mennään toimitusjohtaja Sami Vareliuksen mukaan ”päivä kerrallaan”. Kentän aukeamisesta viikonloppuna on pieniä toiveita, mutta vielä pitää hetken aikaa malttaa.

Hangossa puolestaan kenttä pysyy kiinni yli kuluvan viikon, kertoo toimitusjohtaja Lena Haanpää.

Rangella pääsee harjoittelemaan ainakin Peuramaalla, Tapiolassa, Paloheinässä, Kanavagolfissa ja Hiekkaharjussa.

Esimerkiksi Tampereen seudulle on tiedossa kahdeksi seuraavaksi yöksi pakkasta, minkä jälkeen pysytään pari yötä plussan puolella. Ensi viikon alusta torstaihin ulottuva ennuste lupaa kuitenkin jokaisena yönä miinuslämpötiloja.

Helsingissä lämpömittari näyttäisi laskevan parin seuraavan yön lisäksi pakkaselle vain ensi viikon tiistain vastaisena yönä. Kun päivälämpötila pysyttelee ehkä torstaita ja perjantaita lukuun ottamatta maltillisissa lukemissa, joudutaaan isompaa sykäystä kohti kevättä yhä odottamaan.

Parin seuraavan viikon sää antaa puolestaan osviittaa, pelataanko Suomessa golfia laajemmallakin alueella pääsiäisen tienoolla.

Lisäys 26.3. klo 16.06: Myös Salo Golf ja Sea Golf Rönnäsin Puisto-kenttä ovat aukeamassa tulevana perjantaina ja lauantaina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje