Etusivu›Foorumit›Yleistä›Uutta vartta›Scoop
Kuvittelen, että Vasen pakki viittaa tuossa erään amerikkalaisen mailakomponenttisuunnittelijan, jonka yritys kantaa hänen omaa nimeään kirjoituksiin mm. kirjassa, jonka nimi alkaa ’Search’.
Tom selittää aika ymmärrettävästi asian. Suunnanvaihdon jälkeen varren deflection on downswingin vaikutuksesta aika suoraan lavan kärkeä kohden, kärkihän on lähestulkoon alaspäin ja aika suoraan liikkeen suuntainen downswingiin lähdettäessä. Osuma-alueelle tultaessa ja kierrettäessä lapaa sulki päin, onkin deflection eri suuntainen, siis aika suoraan lyöntipinnasta taakse, ja releasen jälkeen kun lavan painopiste pyrkii varren jatkeelle, painaa lapa tuon varren taipuman eteenpäin. Varren loadaus ja loadauksen purkaantuminen ovat siis varren suhteen siis kiertoliikettä eikä tietyn planen mukaista suoraa taivutusta.
TW käyttää tätä ajatusta kumoamaan spinauksen ja/tai FLOingin oikean fysikaalisen merkityksen mailanrakennuksessa. Spinauksen psyykkistä merkitystä on vaikeampi nykyisessä maailmassa tyrmätä.
… äskeisen ymmärrys on sitten lukijan vastuulla. Itsekään en ole asiaa täysin sisäistänyt, kuvittelen kuitenkin ymmärtäväni asian selittämälläni tavalla…