16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäViheriöiden taso Eke:ssäRe: Viheriöiden taso Eke:ssä

#414729 Ilmoita asiaton viesti
KL

Johtaja XXL kirjoitti: (20.3.2014 22:41:58)
Miksei ne pystytä sokkoväylille sellaisia reimareita jotka näyttävät, missä väylä kulkee? Niitä näkee ulkomailla paljon, eritoten Irlannissa olen nähnyt. Mutta irkut on merenkulkijakansaa. Ja Kurkissa on yksi. Käyköön siellä ottamassa mallia.

Juu, noita reimareita näkee aina silloin tällöin, muistaakseni Lakesiden Järvenrannassa on ainakin yksi ja Nevaksessa oli aikaisemmin ennen viime muutoksia Karpin kolmosella. Kurkissa on semmoinen muistaakseni vanhan kentän reiällä 13.

Mutta mutta, moinen tikku kertoo vain sen, mihin pitää tähdätä, jos lyö suoran lyönnin. Heti kun lyönti kaartuu joko tahallaan tai tahattomasti suuntaan tai toiseen, ollaan oletusten varassa. Ja kun ei maastoa tunne, niin sokkona mennään, ei voi mitään.

Persiistä ovat moiset sokkoväylät, irkkuja tahi ei. Birkkuja semmoisilla kumminkin tehdään harvoin.