16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäGolfseuran pakkojäsenyysRe: Vapaaehtoisen jäsenyyden seuraamukset?

#434769 Ilmoita asiaton viesti

KL kirjoitti: (20.1.2015 18:57:20)

Ja ennen kaikkea, ovatko nykysysteemiä niin ankarasti arvostelevat henkilöt koskaan edes miettineet miten tähän on päädytty? Vahva käsitykseni on, etteivät lainkaan, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä silti ollaan vaatimassa muutosta per heti.

En tiedä miten tähän on päädytty, ehkä oleellisempi kysymys on kuitenkin miksi. Käsittääkseni vastaus kysymykseen miksi on, että koska toimintaympäristö muuttuu. Ymmärrän, että henkilöille jotka tässä nykyisessä tilanteessa kokevat mallin hyväksi eivät halua asioiden muuttuvan. Muistan aikanaan työelämässä oli sellainen ammatti kuin konekirjoittajat. Ei heidänkään kannalta tapahtunut tietokoneiden tulo henkilökohtaiseen käyttöön ja siitä seurannut työtehtävien muutos (tai työelämän ulkopuolelle joutuminen) ollut haluttu muutos. Lisäksi monet työntekijät, jotka joutuivat muutoksen johdosta kirjoittamaan koneella itse tekstinsä eivät välttämättä olleet niin tyytyväisiä tilanteeseen. Toimintaympäristössä tapahtunut muutos kuitenkin ajoi siihen. Nykyisin voidaan kuitenkin ehkä nähdä, että muutos on tuonut lisää useimmille; parempi elintaso, monipuolisemmat palvelut, uusia teknologioita, viihdettä jne. Varmaan, kun Chipiltä kysyy asiat oli ennen paremmin :).
Tässä hiukan taustaa, miksi minä en niin kauheasti pelkää muutosta etes golfissa.