5.12.–12.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][9]
KilpailuaSuomalaista
#214379 Ilmoita asiaton viesti

Täällä ovat jotkut esittäneet, että Woods olisi korvieväliosastoltaan jotenkin huonolla tasolla. Ei voi muuta kuin todeta, että ne jotka jotakin kilpaurheilusta ymmärtävät, ovat tietoisia siitä, että Mr. Woods’illa on täysin ylivoimainen ns. voittajan pää. Hänen lyöntinsä ei ole tällä hetkellä siinä kunnossa, että pärjäisi paremmin, mutta tilanne kyllä muuttuu. McIlroy lienee tällä hetkellä ylivoimainen mitä varsinaiseen lyömiseen tulee, mutta korvienväli ei riitä mihinkään, jos sitä vertaa Woods’iin. Täydellinen romahdus reikäpelifinaalissa ja monet muutkin esitykset parin viime vuoden ajalta tukevat tätä. Mutta kuten sanoin on hänen pallonlyömisensä juuri nyt omassa luokassaan.

Tiger on kuitenkin tulossa ja mikäli hän vähänkään löytää lyöntinsä ja herrat kohtaavat jossakin isossa kisassa viimeisessä ryhmässä tulee Rory-boylle noutaja. Tulette vielä huomaamaan, kuinka hermostuneelta, epävarmalta ja virhealttiilta hän silloin tulee näyttämään.