16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitSäännötTasoitushuijausRe: Tasoitushuijaus

#294599 Ilmoita asiaton viesti

Fantti kirjoitti: (18.7.2007 15:40:51)

Fantti kirjoitti: (11.7.2007 6:59:12)
Kierroksia on takana reilut 30. Händäriin tai alle on tullut pelattua 3 kertaa, vaikka osa näistä 30 kierroksesta on tullut pelattua huonoissa olosuhteissa. Olen Paronin kannalla siinä, että Saarisen kommentti on tarkoitettu lähinnä senioreille.

Taas napsahti 36 pistettä,vaikkei kierroksia ole takana edes neljääkymmentä. Tänään oli teemana ’draiveri kädessä aina kun on mahdollista’. Tuli pari outtia ja muutaman kerran kakkoslyöntiä lyötiin puun alta. Lähipeli, 29 puttia, mahdollisti händäriin pelaamisen, tosin netto oli +3.

Vaikka pisteitä olisi tullut 37, en olisi jättänyt korttia. Pelattiin kenttä aamusta reiluun 3 tuntiin ja kaikki noin 1 – 1.5 m (tap-in) putit, jopa 5 m pirkkuputti, tippuivat. Kierrosta ei ollut edes rekisteröity tasoituskierrokseksi. Seuraavalla kerralla, kun on mahdollista, osallistun seurakisaan ja katson mihin suuntaan tasoitus liikkuu.

En todellakaan allekirjoita lauseita, että tasoitus kuvaa potentiaalia tai noin joka 20 kierros pelataan händäriin. Suuremmilla tasoituksilla sekä harvemmin pelaavilla, saattaa tasoitus laskea vaikka joka kierroksella. Lähtisin siitä, että jos on harkkarundi paukahtanut punaisille, niin seuraava kierros on tasoituskierros, myös vähemmän pelaavilla.

Mainittakoon vielä, että tilastonurkkaan talletettujen kierroksien keskiarvo on hieman alle 31, joskaan todella huonoja kierroksia ei sinne ole tallennettu. Mielestäni händäri kuvastaa kohdallani kohtuullisen hyvin tasoa mihin pystyn hyvänä päivänä pelamaan. Erinomaisena päivänä tulos paukahtaa reilusti miinukselle, mutta sellaista ei ole vielä tullut. Missä lie luuraa :-).

Eilen napsahti pitkästä aikaa reilusti miinukselle!
Edellisestä kunnon skoresta olikin vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Toki muutamia -4 nettoja oli tullut tässä välissäkin, mutta ei mitään sen rajumpaa. Juuri ennen tämän vuoden Rinkun GP-kisaa olin pelannut ekan kerran 8 vuoteen alle 80. Pickalan Parkille 78 vaikka rundilla oli tupla ja tripla.
Eilen sitten Parkille tuli keltaisilta pelatessa yksi tupla ja viisi pokia, mutta niiden seuraksi tehdyt kaksi iigeliä ja pöröä painoivat bruton 73:een, joka onkin sitten jo -8 netto. Putteri ei edes ollut kovin lämpöisenä ja missasin kolme puttia alle 2 metristä. Lyönnitkään eivät olleet kovin hääppöisiä, mutta pallo pysyi onneksi koko ajan pelissä. Joukkoon mahtuu mm. kolme kunnon toppia, joiden lopputuloksena pallo ei todellakaan ollut siellä missä piti 😮
Mitenköhän pelit sujuisi jos ehtisi jossain välissä harjoittelemaan? Kierroksia on tullu vasta reilut 20. Liki kahteen kuukauteen en ole käynyt lainkaan rangella ja lähipelitreenistä on käynyt kymmenkunta chippiä ja puttia ennen kierrosta, mikäli aikaa on moiseen riittänyt juostessa autolta ykköstiille…tosin kengännauhat olen yleensä ehtinyt sitoa ennen ensimmäistä draivia 😉
Kortit tuli jätettyä niiden puolenkymmenen tasoitusta nostaneen kilpailukierroksen seuraksi ,notta parinviikon päästä joukkuekisan palkintojenjaossa ei tarvitse pokatessa luimistella 🙂

Kuten topix tuossa edellä totesi, niin mieluummin liian pieni kuin iso.