26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäTali voisi pelestaa golfin maineenRe: Tali voisi pelestaa golfin maineen

#450181 Ilmoita asiaton viesti

Mika Ahola kirjoitti: (10.12.2010 13:15:35)
Olihan se hetkittäin tavallaan hauska. Hupaisaa on, että kun kiusantekoa ei sallitakaan, niin sitten menee (kuvaajan) suu mutruun ja omaisuuden suoja onkin tärkeä asia. Kiusaamalla saa kyllä oman asiansa esiin, mutta harvoin sillä asiaa saa eteenpäin vietyä. Vaikka en ikinä Koivistoa äänestänytkään, niin siteeraanpa talilaisille pelureille vastaisen varalle: ’Ei pidä provosoitua, vaikka provosoidaan.’ Meni herrasmiehillä ja -naisilla putteri mutkalle tilanteessa.

Tekijät voisivat kuitenkin uskoa demokraattiseen päätöksen tekoon. Se on iiihan hyvä toimintatapa.

Siihen, samoin kuin oikeamieliseen verotukseen ja tähän aikaan erityisesti joulupukkiin uskoo:

Kuvaajat ovat näissä yleensä täysin ulkopuolisia sijaiskärsijöitä. Itsekkin aiemmassa elämässä, mm. lautailukuvaajana toimineena voin sanoa kokemuksesta, että kuvaaja on melkein yleisin kärsijä näissä tilanteissa. Ja yleensä heidät on kuitenkin palkattu/kutsuttu paikalle, ja ovat täysin ulkopuolisia itse tapahtumaan ja vandalismiin. Siinä mielessä ymmärrän täysin kuvaajan reaktion, kun hänen parin tuhannen euron työvälineeseen tartutaan kovakouraisesti. Tuskin samanlaista reaktioo olisi saatu aikaiseksi, jos kuvaaja olisi ollut esim mtv3:n kuvaaja. Kuvaajan rooli olisi kuitenkin ollut varmaankin sama.

Itse kannanotto oli kyllä todella surkea, eikä varmaan ylittänyt mitään uutiskynnystä saati saanut aikaan mitään muutakaan mullistavaa. Olisivat edes pystyttänyt vaikka 50 telttaa pitkin väyliä kodittomille ja romaaneille, niin olisivat saaneet edes vähän palstatilaa. Nyt meni aika naurettavuuden ja lapsellisuuden puolelle.