16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitSäännötRe: Sisällä vai ulkona?Re: Sisällä vai ulkona?

#268659 Ilmoita asiaton viesti
ts

KL kirjoitti: (14.12.2015 14:38:01)

Sitä voi sitten pohtia erikseen miksi tuo 1.5 on ylipäätään kirjoitettu, koska asia on ilman mitään tulkinnan mahdollisuutta kerrottu jo vesiesteen määritelmässä. Myös voi pohtia miksi tuossa 26/1:ssä lukee ’breaks the plane’ eikä ’touches the plane’ tai ’touches or breaks the plane’, joista viimeisin olisi täysin yksiselitteinen ja poistaisi kaikki viimeisetkin tulkinnanrippeet.

Johan minä sen tuossa aiemmin kerroin. Se ratkaisee juuri tuossa käsitellyt rajatapaukset, jossa pallo määritelmien mukaan on kahdessa tilassa samaan aikaan.

Siis: Pallon katsotaan olevan viheriöllä kun osakin siitä koskettaa viheriön pintaa. Samoin pallon katsotaan olevan vesiesteessä kun osakin siitä koskettaa esteen rajaa. Tuo deccari ratkaisee kiistan siitä kumman mukaan tuossa tulkitaan jos molemmat toteutuvat ja siten osuu juuri tähän tapaukseen.

Deccarin viesti on siis hyvin yksinkertainen eikä siihen tarvitse sotkea sanaleikkejä tai termien tulkintoja.