AkKe kirjoitti: (1.10.2012 22:42:29)
.Mutta k..ivatko jenkit omaan punttiin tällä taktiikalla? Olivatko loppupeleissä eurooppalaiset sittenkin parempia puttaajia? Mitä mieltä raati on?
Yksi voiton avain oli Olazabal’in taktiikka pistää Euroopan ykköstykit liikkeelle kärkipareissa. He nappasivat voitoillaan jenkkien piste-etumatkan kiinni. Erityisesti Rose venyi kovassa paikassa ja nousi Mickelson’in ohi viimeisellä reällä.
Jenkeillä petti pahinten kokeneimmat pelaajat (Mickelson, Woods, Furyk, Stricker) kun taas eurooppalaisilla luottopelaajat (Poulter, Donald, Westwood, Carcia ja erityisesti Lawrie) pitivät pintansa mainiosti.
Sekin oli selvä trendi että jenkit murenivat juuri viimeisillä reillä joissa paineet kasvoivat. Vielä kierroksen puolivälissä he olivat erinomaisissa asemissa mutta kun pää ei kestänyt niin kenttä kääntyi. Kävi samalla tavalla kuin raveissa liian kovan aloituksen jälkeen.
Jopa yleisö jähmettyi eurooppalaisten loppukirissä. Kierroksen alkupuolella lauleskeltiin iloisena ja kaikki olivat varmoja voitosta. Mickelson huudatti kannattajiaan monella reiällä vielä kierroksen puolivälissä mutta hänen tappionsa jälkeen tulikin yllättävän hiljaista.
Näin siinä käy kun ryhtyy nuoleskelemaan jo ennen kuin tipahtaa..
Olazabal sai positiivisen hengen joukkueeseensa ja toisella puolella Davis Lave III ei jostain syystä kyennyt breefaamaan joukkuettaan yhtä voitontahtoiseksi.

