16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäPukeutumisvaatimuksetRe: Pukeutumisvaatimukset

#418794 Ilmoita asiaton viesti

Parti kirjoitti: (14.5.2013 18:49:58)

KL kirjoitti: (14.5.2013 17:44:56)
Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, minusta pukeutuminen kertoo henkilön suhtautumisesta niin lajiin kuin kanssaihmisiinkin. Omien arvojen viestittäminen edellisiä kunnioittamatta kertoo ihmisestä valitettavan ikäviä asioita.

Aivan hyvä pointti.
Sama toisinpäin: Minä en saa mitään tunteita muiden ihmisten pukeutumisella osoittamalla kunniotuksella minua tai golfia kohtaan. Ulkokehän asioita.
Jos joku katsoo pukeutumisohjeesta mallin ja heittää pikeen päälle niin mitä se kertoo mitään kunnioittamisesta? Hieman koulutettu simpanssikin pystyy siihen.

Ainoa kiinnostava asia kanssapelaajissa on käyttäytyminen kentällä, se merkkaa.

Toinen juttu, miksi sinusta tuntuu siltä että omana itsenään oleminen ja ihmisen arvojen viestittäminen kertoo epäkunniotuksesta toista ihmistä kohtaan? Miten se että jollakin toisella ihmisellä on eri arvot kuin mulla voisi loukata mua?
Mä tunnen aika huonoja fiboja yhteisöstä jossa aletaan kontrolloimaan ihmisten ulkoasuakin.

Oikeesti, miksi golfista tehdään näin hankalaa? Kaikki meistä käyvät ostamassa lähikaupasta maitoa ja leipää ilman että koko ajan kytätään mitä muilla asiakkailla on päällä. Ei ole paljoa merkitystä miltä jonon ohi kiilaaja näyttää. Urpo mikä urpo ja sitä ei voi pukeutumissäännöillä poistaa.

Pukeutumalla erilaisiin tilaisuuksiin niihin sopivin asustein kunnioittaa sekä tilaisuutta että muita osallistujia. Jos hieman koulutettu simpanssi pystyy laittamaan pikeepaidan päällensä, niin täysin kouluttamaton pystyy laittamaan minkä tahansa paidan aivan sattumanvaraisesti, miten arvontakone sattuu näyttämään.

Eihän arvoton moukka tietenkään voi loukata ketään itseään kunnioittavaa ihmistä, ainoastaan hän voi käytöksellään tehdä itsestään pellen. Joku kontrolli on syytä olla, vaikkapa vain siitä syystä, että kaikkien ihmisten arvostelukykyyn ei voi luottaa, ei tässäkään asiassa, niinkuin ei monessa muussakaan. Täysin ilman sääntöjä (myös käytos-) ja lakeja itseohjautuen kaikki
muuttuisi kaaokseksi ja anarkiaksi.

Uskon, että se kaupassa ohikiilaaava urpo on pukeutunut likaiseen t-paitaan ja farkkuihin keskimääräistä useammin. Kauppaa ei voi muutenkaan verrata golfkenttään, sillä he eivät tietääkseni ole julkistaneet mitään ohjeita siitä, miten olisi sopivaa pukeutua ja käyttäytyä.