Re: Omat rajat ja VISIO

[2000-luvun golffari]

anssijokunen kirjoitti: (14.5.2009 11:14:13)
Ihan mielenkiintoista keskustelua. Tähän muutamia ajatuksia, mitä nämä pari päivää ovat mulle tuottaneet;
– onko tosiaankin kysymys huonosta tekniikasta, jos pystyy tekeen parin esim. ekalla ja viimeisellä reiällä. Miksikä se tekniikka sillä välin muuttuu, tai mahdollisuus lyödä hyvä/tyydyttävä lyönti? Vai onko kyse vain uskomuksesta, että tää on niin hiton vaikeaa ja par on minulle mahdoton joka reiällä ( alitajunta!)

– olen maksanut joka vuosi jollekin prolle, että hän auttaisi minua tässä lajissa. Siinä on sitten käyty läpi perusasiat ja hienosäädetty loppuasentoa etc.. Yksikään Pro ei ole koskaan ottanut puheeksi miten golfia PELATAAN. Tunnit on painottuneet svingitekniikkaan. Tähän on varmasti myös syynä tämä maksavan asiakkaan toiveiden kuunteleminen, he kun eivät muunlaisia toiveita juuri osaa esittää. Mutta olisko pron hyvä ottaa tämäkin puoli asiasta puheeksi.

– miksi rangella pystyy lyömään kaksi koria palloja ilman täysin epäonnistunutta lyöntiä, mutta kentällä niitä sitten tulee.

– jos prot alkaisivatkin svingin hienosäädön sijaan opettaa pelinomaista harjoittelua myös rangella. Määritetään joka pallolle mihin se halutaan lyödä, mietitään miten se sinne saadaan, otetaan maila ja lyödään pallo. Kun tätä on harjoitellut rangella niin sen toteuttaminen pelissäkin olisi rutiinia, eikä niille paineille ja pelkotiloille olisi niin paljon sijaa.

Ja pliis, älkää nyt ampuko mua heti jos en allekirjoita sitä, että tuhansien pallojen mättäminen rangella ei välttämättä tuota hyvää golfin pelaajaa.

Tossa sulla on mummielestä jo avain sun ongelmaan. On oikeestaa aika helppoo ite kehittää ittelleen tarkoituksen mukaiset treenit. Muiden lajien harjottelusta oon golffiin ammentanut sen, että jaottelen harjottelun karkeesti kahteen: Uuden opettelu ja opitun vakiinnuttaminen.

Yleensä kait ku opettelee uutta tekniikka ja löytää uusia asioita swingiin niin kentällä usein tuntuu että rahkeet ois ollu parempaan. Opitun vakiinnuttaminen meikäläisellä käy, niinkun itse kuvasit, luomalla pelinomasia tilanteita. Esim rangelle et ota rauta seiskaa ja paukuta kaks korillista täydellisiä lyöntejä putkeen (tää kyllä jeesaa kans sen tekniikan selkärankaan viemisessä), vaan otat jokaseen lyöntiin eri mailan, käyt maton ulkopuolella valitsemassa kohteen, otat ne pari harkka heilahdusta ja vikana mietit et annat vaa rennosti mennä. Siis katkot lyöntirytmiä mahd. paljon ettei se lyönti rutiini rakennu sinne harjotustilanteeseen, vaan tulee kentälle varioiviin tilanteisiin. Itteeni jeesaa myös muutaman kirosanan sanominen hiljaa mielessä epäonnistuneen lyönnin jälkeen (siis rangella), että tuntuisi enemmän siltä kuin joka lyönti merkkaisi jotain.

Jotkut sanoo että kannattaa kuvitella jotain kenttää mitä pelaa rangella. Itse en tykkää siitä koska tulee helposti jopa rangella jo ajateltua lyönnit ikäänkuin 2-3 lyönnin sarjoina, sen sijaan että keskittyy yhteen lyöntiin kerrallaan.

Tämmöset treenit yhdistää nimenomaan sen psyykkisen puolen siihen suorittamiseen. Sinänsä vaikee erottaa mitä kutsuis tekniikaks ja mitä mentaaliseks puoleks koska varmasti ne jotenkin riippuvat toisistaan. Ne pitää vaan yhdistää ja erotella harjottelussa tarkotuksen mukasesti. Siitä kuitenkin olen suht varma ettei itseänsä (alitajuntaansa?) uskottelemalla puhtaasti pystyy peliänsä parantamaan. Luulenpa että se on suoranaisesti huono ajatella pelin aikana kyseen olevan mentaalisesta puolesta, koska helposti tulee ns. keskityttyä keskittymiseen itse tekemisen sijasta. On varmasti aika pitkä prosessi saada ajatukset kuriin. Jostain kuulin kans että paremmissa piireissä ajatukset keskitetään lyötäessä aina itse lyönti kaareen ja lyönnin lopputulokseen, sen teknisen suorittamisen sijasta. Tää on varmaan hyvä sitte ku se tekniikka ei ole ongelma, mutta itse joudun kyllä useita kertoja kierroksessa hakea tekniikan uudestaan haltuun.