Etusivu›Foorumit›Kilpagolf & harjoittelu›Oikea käsi ja käsikolmion avaaminen›Re: Oikea käsi ja käsikolmion avaaminen
Tuupparin tuumauksia, osa 2. Jatkan siis avauksesta askeleen pidemmälle. Ensin pohjustus.
Täällä on pari kertaa viitattu tenniksenomaiseen liikkeeseen (enimmäkseen alavartalon osalta, kai). Nähtyäni kerran varsin hyvän tennispelaajan (mutta ei sulkista pelanneen kaverin) sulkiskentällä, jäi mieleen että käsitteli mailaa päin helvettiä ja sulkapallo ei lentäny mihinkään. Vähän – tai aika paljonkin – karrikoiden, tennispelaaja käyttää isoa vartalorotaatiota ja jäykähköä rannetta. Sulkispelaaja taas lyö kääntämällä kyynärpään eteen, sen jälkeen kyynärvarsi heilahtaa eteenäpäin (kyynärpään varassa), lopuksi ranne viimeistelee mailanliikkeen, tuloksena aikamoinen ruoska. Ilman tuota ruoskaa (jota tennispelaaja ei oikeastaan saanut aikaiseksi ollenkaan), sulkapallo ei saa mitään kunnon vauhtia.
Jos noita kahta tapaa miettii ja vertaa golfiin, niin sanoisin että sulkislyönnin tyyppinen lyönti antaisi paljon kovemman vauhdin golfmailan lapaan. Tai verratkaa vaikka baseball pitcherin heittoon Kelvin, ks micro move #3.
Jos golfmailalla voisi lyödä yläkautta tai sivulta, niin kovimman ruoskan varmaan saisi aikaiseksi juuri tuolla kyynärpää eteen, kyynärvarsi sen ympäri ja lopuksi ranteen kääntö perään. No, näinhän ei ole vaan golfissa täytyy lyödä enemmän alaspäin, mikä tekee asiasta vaikeamman. Siinä voi olla äkkiä käsi ja vähän muutakin rikki jos yrittää.
Jatketaan kuitenkin tuumausta hetken. Jos downswingissä tuo pitäisi saada aikaiseksi, vartalon/selkärangan pitäisi olla aika vinossa (eli ei pystysuorassa), jotta se saadaan menemään alaspäin/alaviistoon. Suoran vartalon editse tuota ei oikein pysty pyöräyttämään hallitusti, joten liikkeelle pitää tehdä tila vartalon edessä, eli vartalon pitää väistää liikkeen edestä.
Tästähän tullaan yllättäen aika lähelle paljon puhuttua RR-rotaatioon perustuvaa swingiä(?), mutta varsin eri sanoin ilmaistuna ja eri syistä. Backswingissä siis oikea takamus kiertyy taakse takajalan varassa, downswingissä vasen jalka työntää vasemman lantion taakse (oikean jalan kantapää pysyy maassa jos mahdollista). Eli molemmat kankut siirtyy taaksepäin, jolloin syntyy vartalon ’tilt’ automaattisesti. Btw, ei onnistu jos lähdetään liikkeeseen suorilta jaloita. Samaten stanssi saa olla aika leveä, ja etujalka kääntynyt vähän kohteeseen päin. Takaisin asiaan… Jos oikea kyynärpää halutaan saada ruoskaliikkeen aluksi mahdollisimman ’eteen’, niin ds:n aluksi sitä painetaan ensin alas, sitten eteen, ja kas, itse asiassa se tulee luonnostaan oikeaan kylkeen kiinni, ei sille oikein muuta paikka löydy. Mitä enemmän vartalo on tiltissä ja keskivartalo on takana ja siten tehnyt tilaa oikean käden ja kyynärpään eteenpäintuomiselle, sitä parempi. Ja, nyt tuo yllämainittu ruoskalyönti onnistuu myös alaviistoon. Asento ja liikerata vastaa osin tuota keskusteltua pyöröovi+saluunanovi+’oikea kyynärpää tiukasti kyljessä'(?). Tuosta kun jatkaa (sulkislyöntiä tai pitcherin heittoa) vastaavalla kyynärvarren liikkeellä (ranne edelleen vapauttamatta), ja sitten ranteen vapautuksella, niin johan lapa saa vauhtia… Voimaa ei sinänsä tarvita paljon, mutta ruoskavaikutus on saatu aikaiseksi.
Yksi jäljelle jäävä asia on edelleen miten saada aikaiseksi ’lapa liikkuu suoraan kohdetta kohti’. Tuossa ruoskassahan maila pyörähtää enempi vähempi grippipään ympäri. Toisaalta, jos rautamailoilla lyödään alaspäin ja tiiltä/driverillä enemmän ylöspäin, niin yhtälö kuulostaa vaikealta, eli samalla liikeradalla (swingillä) on vaikea saada mailanpää kulkemaan kohdetta kohti sekä sen mennessä alaspäin että sen tullessa ylöspäin (vaikka matka olisi vain parikymmentä senttiä). Mutta mutta, tässä taas tulee mukaan ) että vartalon kierron jatkuminen grippipää liikkuu koko ajan (mm. eteenpäin) ja 2) se missä kohtaa ranteet tekevät ruoskan lopullisen vapautuksen. Ns myöhäinen ranteiden vapautus voipi olla tärkeä, koska jos ja kun kädet kulkevat edellä, ne alkavat pallon kohdan ohitettuaan jo nousta omalla radallaan ylöspäin. Jos ranteet vapautetaan vasta tässä vaiheessa, ne puolestaan vielä lapaa kauemmas käsistä. Nämä kaksi liikettä kompensoivat toisiaan, ja sen seurauksena lapa liikkuukin ’suoraan’ (siis ’suoraan’ a la sen projektio kohteen suuntaan). Jos tuo onnistuu niin saadaan pitempi aika osumaan jolla saadaan pallo lähtemään suoraan.
Summa summarum, tän pitkästi kirjoitetun tuumauksen kohteena oli siis enimmäkseen oikealla kädellä tehtävä ruoskaliike jolla palloon saadaan pienellä lihasvoimalla paljon vauhtia ja se saadaan lähtemään kohteen suuntaan, ja myös eri mailoilla. Hankaluutena on saada aikaiseksi tuo vartalon rotaatio/vempautus niin että alaviistoon tapahtuvalle kyynärpää-kyynärvarsi-ranne-maila -ruoskalle saadaan tehtyä tila kulkea vartalon edestä kohdetta kohti. Toisaalta, eikös se Hogan puhunu jotain epäluontevasta liikkeestä…
Mutta, jos luitte avausviestin, niin tämä on siitä vain pidemmälle viety versio.
Tärkeä huomautus. Tämä oli siis vain tuumausta tuuppari- (mutta ei enää ihan aloittelija)tasoiselta harrastajalta. Yo juttujen kokeilu omaan lyöntiin on käynnissä. Älkää kopioiko omaan swingiinne ilman omaa ajattelua ja fiilistä yo asioista. Kommentoida saa…