Etusivu›Foorumit›Yleistä›Miten hurahdit gofiin›Re: Miten hurahdit gofiin
Varoitus: Tämä on pitkä glögin kirvoittama höpötys.
Uskomattoman lupaava futaajaurani tyssäsi -89, kun polvi hajosi kesken sarjanousun tuottaneen kauden (4.div.-3.). Tulihan se sitten parilla leikkauksella johonkin kuntoon, mutta perhe, talonrakennus, yms. syyt estivät uuden aloittamisen sillä saralla. (Lahjojen puute ja yli 30-v. ikä eivät mitenkään vaikuttaneet asiaan.)
Jossain syvällä oli kuitenkin koko ajan tarve haastaa itsensä jollain urheiluun liittyvällä. Vaimon työporukoissa levisi tuolloin -90-luvulla kulovalkean tavoin tämä golfaaminen. Suunnittelin itsekin aloittamista. Suunnittelin ja suunnittelin ja suunnittelin.
Kunnes sitten entinen antiurheilijaveljeni aloitti golfin ja hurahti siihen täysin. Perskele, kyllä minäkin. Talvella -97 oman työpaikan golfkerho järjesti Vermossa tilaisuuden saada opetusta myös vasta-alkajille. Minä siis mukaan Sari Puusaaren tunneille. (Taitaa muuten nykyään olla Hjalliksella tj:nä, mutta silloin ihan mukava ja pätevä ope.) Noilla n. 5 opetuskerralla havaitsin, että tässä on sitä jotakin, mistä ei ole paluuta. Mutta …
Keväällä ennen kauden alkua, elikkä ennen kuin olin päässyt kertaakaan ulos lyömään saatikka kentälle, firman pomot päättivät ruveta globaaleiksi ja mm. lähettivät minut USAan pariksi vuodeksi. Eihän siinä muutto- ym. hässäköissä ehtinyt taas golfia paljon ajatella, joten homma jäi.
Kesällä -98 eräs työkaveri sitten oli kyllästynyt kuuntelemaan minun selityksiäni, että jonain päivänä aloitan kyllä sen pelaamisen. Häneltä hajosi jalka juuri ennen erästä toimittajan järjestämää golfkisaa ja hän lähetti minut tilalleen. Eli pääsin ensimmäistä kertaa oikealle golfkentälle pelaamaan. Se oli vielä paljon makeampaa kuin mitä olin odottanut. Sen jälkeen olin lopullisesti myyty.
Asuin ihan yhden paikallisen public coursen vieressä. Siellä sitten olin viikonloppuaamuisin ennen aamun sarastusta odottamassa ensimmäisellä tiillä, että valo riittäisi pelaamiseen. Äkkiä ulos ennen kuin oikeat pelaajat tulisivat paikalle. Nuo aamut jäävät ikuisesti johonkin syvälle kultaisten muistojen joukkoon. Pallon lyömisessä aamusumun seassa nousevaa aurinkoa kohti on jotain ihmeellistä, mitä en osaa selittää eikä kai tarvitsekaan.
Jonain päivänä ehkä opin pelaamaankin tätä umpikieroa peliä, mutta siihen asti, ja toivottavasti sen jälkeenkin, voin nauttia kaikesta siitä upeasta, mitä siihen liittyy ilman osaamistakin.
(Voi jesses, tuliko siitä noin pitkä. Kaikkea tämä ruåtsalaisten glögi teettää. Täytyy laittaa varoitus alkuun.)