Etusivu›Foorumit›Yleistä›Miten alle 85 tai 80 useammin?›Re: Miten alle 85 tai 80 useammin?
En nyt halua julistaa minkään puolesta mutta kerron tarinan omasta golf-kaudestani 2008. Aloitin keväällä pelaamisen noin 19 tasoituksella ja innostuin pelaamaan selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Tasoitus lähti laskemaan ja paras kierrostulokseni oli elokuussa 78 keltaisilta ja tasoitus samaan aikaan muistaakseni noin 12,6. Pelasin useasti heinä-elokuussa kierroksia välillä 78-85. Jostain syystä tämän jälkeen en enää löytänyt greenejä eikä lähipeli muutenkaan ollut yhtä hyvää/kehittynyt kesästä. Draivi vastaavasti kulki koko kauden ihan kivasti ja lyöntimittani oli noin 220-240 riippuen osumasta. Myös väylät löytyi hyvin, mutta lähestymiset ja chipit (ja rautalyönnit muutenkin) heikkenivät ja tulokseni taantuivat kesästä. En tiedä olisinko parantanut tuloksiani vaikka draivini olisivat pidentyneet esim 250 metrin paikkeille. No, aika kivaltahan nekin varmaan olisi näyttäneet… Katsotaan tilannetta ensi kesänä uudestaan.