Etusivu›Foorumit›Kilpagolf & harjoittelu›Suomalainen ylivertaisuus›Re: Meilläkö mahdollisuus
Aika osuvaa keskustelua asiasta, josta on puhuttu samalla lailla jos viimeiset 30 vuotta.
Uskon, että datan todennäköisyysajattelu on totta. Toisaalta Jylanin ajatukset lienevät tässä lähinnä omiani, kun puhutaan yleisellä tasolla.
Väestömäärällä, golffffaajien määrällä ja junnujen määrällä on selkeä yhteys huippujen määrään. Koska Suomi ei voi yhtäkkiä ottaa 10 miljoonaa pakolaista, rakentaa 200 kenttää tai repiä kaukaloista 10000 junnua, meidän täytyy perustaa ajattelumme siihen, että tuotamme pelaajia paremmalla hyötysuhteella kuin muut. Tätä asiaa voi lähestyä useilla tasoilla.
Ensinnäkin voimme lisätä väestömäärää vain rajallisesti, joten lienee olennaista markkinoida lajin kiinnostavuttaa, laskea aloituskynnystä, lobata, jne., jotta mahdollisimman moni suomalainen alkaisi pelata golfia. Tämän tehtävän voisi sälyttää liitolle, golfiin hurahtanille julkkiksille, poliitikoille ja yritysjohtajille.
Golfffaajien määrästä on tietty osa junnuja – kuinka paljon, se riippuu lajin asenteellisuudesta/avoimuudesta ja siitä, minkälaista nuorisotyötä tehdään. Oma merkityksensä on esikuvilla, joita löytyy paitsi lajin sisältä myös muiden lajien piireistä (vrt. jääkiekkoilijat, jne.). Tätä voi liitto ohjailla, mutta avainasemassa ovat seurat ja seura-aktiivit. Kohdennettua rahaa tässä kohdin tarvitaan, mutta ei suuria määriä, koska kysymys on ennen kaikkea nuorisotyöstä.
Golfin arvostus, avoimmuus ja aloituskynnys ratkaisee sen, minkälaista materiaalia lajin pariin tulee. Jos jokamiehen kenttiä saadaan asuinalueiden läheisyyteen, käsittääkseni materiaali voisi olla parempaa.
Materiaalin laadusta, määrästä ja nuorisotyöstä riippuen voidaan olettaa, että lahjakkuuksia tulee ja jalostuu tietyllä hyötysuhteella. Käsittääkseni Suomessa kasvaa potentiaalisia menestyjiä keskinkertaisella hyötysuhteella muihin maihin verrattuna.
Potentiaalinen menestyjä on 18-25 vuotias nuori, joka pelaa underissa ja pärjäilee toureilla. Tämä on erittäin kriittinen ikävaihe. Silloin tulee ihmiselle eteen monet siviilielämän käännekohdat, joten golfonnistuminen tulee erittäin kriittiseksi. Vasta silloin nuori alkaa todellakin miettimään analyyttisesti, miten kehittyä paremmaksi. Aletaan leikkimään tulella ja pelaamaan aikaa vastaan, pitäisi päästä nopeasti sellaiselle tasolle, että leipä irtoaa.
Olen havainnut, että tämä kriittinen vaihe on ongelma kaikissa maissa. Jotta siitä selviää, olisi pystyttävä yhtäkkiä tulemaan sinuiksi analyyttisen valmennuksen kanssa ja pääsemään mukavalle tulotasolle, jotta voisi jatkaa eteenpäin.
Jenkeissä siirrytään opiskelemaan, mikä tasoittaa tietä. Ruotsissa ja Tanskassa on aika hyvät minitourit, joissa muhii paljon nuoria potentiaalisia menestyjiä. Englannissa nuori pro pääsee klubille töihin, joka siinä kulttuurissa on luonnollisempaa kuin meillä. Kaikki nämä vaiheet antavat aikaa kasvaa ja kehittää valmiuksia ylimmille toureille.
Meillä ei ole mitään noista, mutta voisimme tehdä jotain. Ensinnäkin valmennuksellisesti me voisimme nousta todella korkealle tasolle suht pienin panostuksin, koska maailmalla ei tiedetä yhtään enempää kuin meillä. Toisaalta voisimme kannustaa/tukea enemmän pelaajia jenkkiyliopistoihin (naurettavan vähän siellä on suomalaisia). Kolmanneksi olisi kehitettävä oma kilpailusarja, jonka luulin syntyvän FAT:n ja PGA-kisojen yhdistyttyä, mutta näin käynyt, vaikka yrityksissä olisi runsaasti sponssirahaa tarjolla.
Sen sijaan tiikereitten, mcilroytten ja michellejen esimerkkiin on turha tukeutua. Sellaisen valmennuksen hyötysuhde on pieni ja epäonnistumisen seuraukset luettavissa myös itsemurhatilastoista. Mikään vastuuta kantava instanssi ei voi rakentaa valmennustoimintaa lapsihuippujen varaan.