16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
#456456 Ilmoita asiaton viesti

Olen lukenut tätä ketjua ja herättää kyllä ajatuksia myös golfliiton jäsenkortin tarpeellisuudesta.

Jos jäsenkortin tarpeellisuutta perustellaan tasoituksen ylläpitämisellä ja vakuutuksella, niin mielestäni kumpikaan näistä ei ole peruste Golfliiton jäsenkortille.

Tasoitusta voi ylläpitää mikä tahansa kilpaileva liitto tai vaikkapa yksittäinen seura. Näin ollen golfliittoon kuuluvat seurat voivat edelleen varmistaa, että henkilöllä on riittävä tasoitus kentällä pelaamiseen ja caddiemaster saa sielunrauhan. Eihän ulkomailta Suomeen tuleva pelailija tarvitse Suomen golfliiton jäsenkorttia pelaamiseen. Riittää että todistaa tasoituksensa merkkinä riittävistä pelitaidoista.

Toiseksi vakuutus. Vahingokorvauslaki edellyttää tahallisuutta tai tuottamuksellisuutta. Mielestäni sääntöjen mukaan pelaaminen, kentällä pelaamiseen riittävä tasoitus, riittävä varovaisuus ja FORE-huudot huonon lyönnin sattuessa poistavat tuottamuksellisuuden. Näin ollen et ole vahingonkorvausvelvollinen ja et siten tarvitse vakuutusta.

No, tällaisia ajatuksia heräsi kun selailin viestejä. En näe suoranaista perustetta sille, että nimenomaan Suomen golfliiton jäsenkortti pitäisi taskusta löytyä. Mikä tahansa tasoituksen todiste pitäisi mielestäni olla riittävä. Muutenkin on outoa ottaa vakuutus muita varten kun yleensä urheilulajeissa otetaan vakuutus itseä varten. Joten tälle oudolle ja harvoin käytetylle vakuutukselle ei ole tarvetta ja jos on niin voihan sen ottaa kuulumatta golfliittoon.