Re: Lähtö ennen lähtöaikaa - Golfpiste.com

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][8]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitSäännötLähtö ennen lähtöaikaaRe: Lähtö ennen lähtöaikaa

#285683 Ilmoita asiaton viesti

Ihan hyvää selvennystä startterin toiminnasta, ei siinä mitään. Aika harva tietenkään kyseenalaistaa startterin määräyksiä ykköstiillä. Lähtöaikakysymys liittyi kuitenkin enemmän ’pikkukisoihin’ joissa ei ole startteria.

Tapahtuipa seuraavaa: Kisan ensimmäinen ryhmä oli suoriutunut 1-väylästä (par 5) mallikkaasti ja latu oli auki. Oma ryhmämme lähti ajallaan (ei etuajassa) ja pelasi 1-väylän ripeästi. Jossain vaiheessa pelikaveri mainitsi seuraavan ryhmän jo avanneen.
Ohhoh, sanoi toinen ja vilkaisi kelloon, joka kertoi ekan pallon lähteneen vähintään 3 minuuttia etuajassa. Seuraavilla väylillä pelimme oli sitten normaalia klubitasoa (ei, emme joutuneet etsimään palloja, vaan lyöntejä kertyi vähän enemmän) ja takana tuleva ryhmä tuntui olevan vähän väliä kintereillä. Ryhmiemme pelin tasossa ei ollut mainittavaa eroa, eikä ryhmämme ollut erityisen hidas. Jäimme toki edeltävästä ryhmästä vähän, mutta he pelasivatkin tyhjälle kentälle ja selkeästi alle kentän suositusajan. Emme uskoneet, että takana tulevat pelaisivat meitä juurikaan nopeammin, joten ohittaminen olisi aika turhaa.

Oma uskomukseni on, että sananvaihto klubilla olisi ollut eri tasolla, jos lähtöaikoja olisi noudatettu. Eriävän mielipiteen mukaan odottelu sekoitti jonkun pelin ja ohituksia olisi pitänyt tehdä jo alkureikien aikana.

Vielä selvennyksenä: kukaan ei tässä tilanteessa ehdottanut diskauksia. Säännöthän ovat kuitenkin samat kaikille ja tästä virisi keskustelu lähtöajoista.