kr kirjoitti: (31.1.2009 10:40:38)
Keskusteluissa vilahtelee usein mm Sarfvik, Master, Kytäjä, Vanajanlinna, Pickala ja Paloheinä, jotka eivät ainakaan SGKY:n sivujen mukaan ole edes sen jäseniä. Vai ovatko?Voi olla, että SGKY:n sivut eivät ole ihan ajan tasalla, sillä siellä olleesta jäsenluettelosta puuttuivat Kultakorttisopimuksen jo allekirjoittaneet Lahti, Hirvihaara ja Loimijoki. Jäsenluettelossa oli 26 golfyhtiötä, joista siis seitsemän (plus nuo em kolme) ovat allkirjottaneet tuon sopimuksen.
Aika moni yhtiö on vielä KK-sopimuksen ulkopuolella ja aika monta yhtiötä on SGKY:n ulkopuolella.
Tilanne näyttää vähän sekavalta, kun SKGY:ssä on erilaisia jäsenyyksiä:
On KK-sopimuksen piirissä olevia ja on yhtiöitä, jotka antavat osakkailleen etukortin ja joiden kentille pääsee etukortilla pelaamaan. Sitten on vielä yhtiöitä, jotka antavat
osakkailleen etukortin, mutta eivät anna etukorttietua muiden SGKY-yhtiöiden osakkaiden tullessa pelaamaan kentälleen. Tällainen tapaus tuli kohdallani vastaan viime kesänä.
Tällä hetkellä KK-sopimuksessa on mukana kymmenen kenttää. Voi olla että ennen kauden alkua joitakin lisää. Siitä päättävät ensisijaisesti kenttäyhtiöt. Tällä keskustelupalstalla on mietitty sitä, mihin suuntaa kultakortti kehittyy tai ei kehity tulevaisuudessa.
SGKY on yhdistys johon voivat liittyä kaikki golfkentät ja se tarjoaa paljon muutakin kuin paria erilaista etukorttia jäsenkenttien käyttöön. Lisää voi lueka osoitteesta:
SGKY:n tehtävät
SGKY ja etukortti ei siis ole sama asia.