16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäKlubin ravintolaRe: Klubin ravintola

#428154 Ilmoita asiaton viesti

..ja taas.. kirjoitti: (26.3.2012 12:13:17)
Uskokaa nimimerkkiä ’tuplabogi’

Kirjoittaa niin kuin asia on.

Asiahan on niin, että olemme kohteliaita, jos keskeytämme kierroksen tauolle, emme todellakaan häiritse peliä jatkavia ryhmiä, vaan jatkamme kohteliaasti kun kentällä on taas tilaa.

Mikäli se tauolta tuleva ryhmä ehtii tee’lle ennen kuin sinne suoraan mennyt ryhmä on avannut, niin se ei todellakaan ole menettänyt vuoroaan piste. Ohjeistuksen pitäisi tässä asiassa olla selvä joko/tai. Siis, joko kaikki pitävät tauon, tai kukaan ei pidä. On kentältä huonoa hallinnointia, jos pelaajaryhmät pannaan taukopaikan jälkeiselle tee’lle tappelemaan lyöntivuoroista. Kun kyseessä on kuitenkin harrastus, niin on aivan turha vedota johonkin keskeytymättömään kierrokseen. Kuten aikaisemmin kerroin, on ravintolan kannalta hyvä, että tauko pidetään, sillä se voi olla ratkaiseva tekijä ravintolan menestymisen tai menestymättömyyden kannalta. Ravintola on oleellinen osa suomalaista golfkulttuuria, vaikka jossakin sivistyksen ulottumattomissa porukka kulkee omat eväät mukana ja ravintolan paikkana heillä on klubin parkkipaikka.