16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäJunnu mailojen testaus!Re: Junnu mailojen testaus!

#491386 Ilmoita asiaton viesti

Yleensä se menee niin, että kun hinnat on riisuttu, niin on palvelukin riisuttu.

Tarkemmin ajatellen junnumailojen testauksessa ei ole paljoakaan mieltä kolmesta syystä:
– Junnut kehittyvät niin nopeasti, että tänään sopiva maila on jo huomenna liian kevyt/lyhyt/taipuisa.
– Koska junnuille ei ainakaan vielä ole saatavilla erilaisia varsia samaan päähän, niin ei niiden testaamisestakaan saa mitään etua.
– Junnut ovat hyvin laiskoja erittelemään tuntemuksiaan tuotteista, ja yleensä päätös on jo syntynyt tuotteen kyljessä olevan merkin sekä ulkonäön perusteella, vaikka vanhemmat kuinka kyselevät muiden ominaisuuksien perään.

Tietenkin kaikkia voi aina kokeilla. Mutta auta armias sitä päivää, kun junnuille on samanlaiset testaus- ja fittausmahdollisuudet kuin aikuisille. Jo nykyisinkin isä/poika-yhdistelmät kaupassa ovat lähinnä surkuhupaisaa katseltavaa. Ja kaikki johtuu siitä, että pojan käteen ja isän kukkarolle sopivia mailoja ei ole olemassakaan.

Ihan vinkkinä neuvoisin ostamaan ’jotakuinkin’ sopivat mailat, niillä pääsee pitkälle.