Etusivu›Foorumit›Kilpagolf & harjoittelu›Iha ite pro›Re: -> Juki
double-eagle kirjoitti: (2.9.2008 19:12:15)
ts kirjoitti: (2.9.2008 13:35:24)
Mutta hyvää asiaa KL…. just tuo, ’ovat kehityskaarensa huipulla’ Ja sitten ne omat virheet, jotka on pysäyttäny kehityksen tonne HCP 7 tienoille, viedään innolla uusille pelaajille. Pahinta on, että 7 händärisen uskottavuus on alottelijalle aivan mahtava. Joskus jopa 30….
Joo en lainkaan epäile etteikö kaveri joka pelaa alle 5 tasoituksella ole uskottavampi kuin kaveri joka hyvänä päivänä pelaa 80.
Onko pro hyvä pedagogi ja osaako lukea ko. ’potilaan’ bodylanguagea on eri asia.
Mielestäni opettaja joka ottaa 10 aloittelevaa pelaajaa pakeilleen ja saa kaikki kauden/kesän aikana heidät singeliin on erittäin hyvä opettaja.
Mikäli hän saa heidät alle 18 hcp luokkaan tekee hänestä tyydyttävän.
Mutta jos he edelleen pelaavat yli 36 hcp tasolla on opettaja surkimus.
Edelleyttäen tietysti, että kenelläkään oppilaista ei ole ruumiinvammaa tai sairautta joka suoranaisesti estää pelaamisen singelissä ja varusteet ovat pelaajalla tarkoituksenmukaiset ja harjoitteluun käytetään ainakin 60 tuntia pron kanssa.
Mitä jos menisit lyömään ne päivittäiset 1000 palloasi….
Opettajan poikana ja itsekin opetus- ja koulutustyötä lähes 30 vuotta tehneenä uskallan väittää, ettei oppiminen ole yksinomaan antavasta osapuolesta kiinni. Jokainen ihminen on yksilö ja opettavan osapuolen haasteena on tunnistaa ne yksilölliset tarpeet ja suunnata opetus siten, että nuo tarpeet voidaan tyydyttää. Tämä toimiikin täydellisessä maailmassa, jossa oppilas omaksuu juuri ne asiat, joita opettaja yrittää oppillaalle tolkuttaa ja opettaja tietää täsmälleen, mitä oppilas tarvitsee ja mihin hän on valmis sitoutumaan. Normaalielämässä tilanne on huomattavasti haasteellisempi.
Yksilöopetuksessa tilanne on ryhmäopetukseen verrattuna sikäli helpompi, että yksilöstä näkee helpommin mikä on motivaation taso, tosin tämäkin taso vaihtelee iän, kehitysvaiheen ja tavoitteiden saavuttamisen halun nopeuden mukaan, puhumattakaan oppilaan omien kvaliteettien, kuten kärsivällisyyden, analyyttisyyden ja oppimisen palon määrän perusteella.
On aivan käsittämätöntä soopaa väittää, että yksittäinen pedagogi saisi kaikki oppilaansa oppimaan kaikki tarjotut asiat hyvin, ja vielä paremmin kuin opettavat kolleegansa. Muistan tuolta musiikin opiskelun puolelta 80-luvulta, kun eräs Berkleyn musiikki-instituutissa opiskellut ja tänäkin päivänä yhtenä huomattavimmista Suomen jazz-kitaristeista vaikuttava henkilö kertoi minulle oppitunnin yhteydessä, kuinka hän oli sanonut eräälle oppilaalleen kolmen vuoden yhteistyön jälkeen, että ’Sinun on aika siirtyä toiselle opettajalle, minä en pysty sinulle opettamaan enää mitään’. Tämä lausahdus ei tarkoittanut suinkaan sitä, että ko. oppilas olisi ollut täydellisen oppinut ja opettajansa taitotasolla, vaan sitä, että ko. opettajan tarjonta oli jo omaksuttu ja oppilaan oli aika saada toisenlaista tarjontaa, joka kehittäisi häntä edelleen.
Opettajan ja opetettavan vuorovaikutus ja yhteinen ymmärrys ja luottamus on niin tärkeä elementti, että sitä eivät ihan kaikki ymmärräkään. Hyvä opettaja kasvaa vielä paremmaksi hvyän oppilaan myötä, kun taas huonon oppilaan kanssa mikään metodi ei tunnu toimivan.
Nimim. Kokemusta on.