Etusivu›Foorumit›Yleistä›hoitotoimenpiteitä?›Re: hoitotoimenpiteitä?
Tässä hiukan näkemyksiä kentänhoitoon perehtyneiltä ammattilaisilta. Itse haluan esittää muutaman kommentin ja toivoisin joitakin täsmennyksiä esitykseen, koska en aivan kaikkea ymmärtänyt.
Lumen päälle hiekoittaminen on hyvinkin vanhanaikainen tapa, mutta sen kokonaisvaltainen järjettömyys ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen asia.
Joillakin kentillä on pyrkimys pidempään pelikauteen, ja sitä kevättalven hiekoitus useimmiten edistää. Sulamisveden routaa sulattava vaikutus ei ole kovinkaan suuri, koska sen lämpötila on melkoisen lähellä nollaa, näin se mieluumminkin jäähdyttää maata jota aurinko kenties muuten lämmittäisi. Tämä selviää melko helposti, kun kentällä seuraa roudan sulamista. Hitaimmin sulavat paikat, joissa sulamisvesi virtaa. Sadevesi, varsinkin lämpimällä ilmalla, on taas toinen juttu.
Tuulikuivuminen paljaan ja jäisen maan aikaan on ongelma ja viheriöillä sitä tulee välttää kaikin keinoin, vaikka lisää lunta linkoamalla. 80-luvun lopun kenttien väylät ovat lähes pelkästään kylänurmikkaa, joka tuntee muitakin tapoja tuhoutua kuin keväisen kuivumisen. Yhteyttämisen kanssa tällä ei ole juurikaan tekemistä.
Kirjoituksessa viitattiin kuitukerrokseen, jonka hoitaminen on eräs kentänhoidon tärkeimpiä tehtäviä. Vanhojen väylien kuidun hoitoon kuuluu holkitus ja sen vaikutus tehostuu merkittävästi, mikäli reikiin saadaan läpäisevää hiekkaa, siis sellaista jossa hienoimpia fraktioita (=”nollaa”) ei ole lainkaan tai niitä on hyvin vähän. Näin vedenläpäisy ja kaasujen vaihto sekä kuitukerroksen maatuminen ovat mahdollisimman tehokkaita. Syksy on hyvä aika toteuttaa holkitus mutta muutkin ajankohdat ovat hyviä hoidollisesti, mikäli pelaamiselle tuotettu haitta unohdetaan. Talvella ajettu hiekka on helppo keväällä harjata reikiin.
13 000 eurolla saa pestyä hiekkaa yli 30 täysperävaunullista rekkakuormaa. Tavanomainen levitysmäärä on noin puolet tästä, senkään pois kerääminen pystyleikkurilla ei onnistuisi vaikka sitä yrittäisikin. Jos keräävä pystyleikkuu tehdään ennen harjausta, tulee keruulaitteeseen varmasti hiekkaa mutta ei järkyttävän suurta määrää. Pystyleikkuu sekä jätteen kerääminen on suositeltavaa, tekemällä ne kasvun alkamisen aikoihin eivät tappiot ole merkittäviä. Mikäli on käytetty seulottua, esim alle 2 mm hiekkaa, eivät pystyleikkurin terät vaurioidu. Käytettäessä raekokoa 0-10 mm, tulee leikkurien lisäksi jälkiä mailoihin. Varsinaisen leikkurin joutuu yleensä teroittamaan vähintäänkin Rapid Facerilla hiekoituksen jälkeen, riippumatta sen toteuttamisajankohdasta.
Hiekkaa pesevä yritys näyttäisi maksavan materiaalin vastaanottamisesta, muutoin on 18 000 euron säästöä vaikea ymmärtää. Levittäjän palkka sekä polttoainekuluthan tulevat itse levitettäessä kentän kustannettavaksi, lisäksi kentälle on hankittava levitys- ja kuormauskalusto. Väylillä tarvittavien määrien levittäminen viheriöille tarkoitetulla kalustolla ei ole mielekästä. Pestystä materiaalista yritys tuskin luopuu saamatta siitä korvausta.
Levittämisen vaiva ei ole varsinainen ongelma, monetkin kenttien työntekijöistä ovat tottuneet siihen että töissä oltaessa tehdään jotakin.
Mikäli väylien dressauksen ajankohta määritellään ainoastaan hoidollisin perustein, olisi se parasta tehdä hyvän kasvun aikaan ja niin että sitä edeltäisi holkitus (kuitukerroksen hoidon sitä vaatiessa). Joillakin kentillä tulee väylien kantavuus kesälevitystä rajoittavaksi tekijäksi.
Kehitys on hyvä asia ja sitä tapahtuu kyseenalaistamalla vanhoja käytäntöjä. Kentänhoidossa joudutaan toisinaan tekemään kompromisseja, koska tavoitteet ovat joskus ristiriitaisia. Sen vuoksi jonkin toimenpiteen leimaaminen järjettömäksi ei aina välttämättä kerro koko totuutta.